Kantasoluhoidosta lupaavia tuloksia sydämen vajaatoimintaa poteville

Sydämen vajaatoimintaa voi tuoreen tutkimuksen mukaan hoitaa suonensisäisesti annettavilla kantasoluhoidoilla. Hoito parantaa sydänlihaksen toimintaa ja potilaiden toimintakykyä, tulokset osoittavat.

Kantasoluhoitoja on kokeiltu sydämen vajaatoimintaan tätä ennenkin, mutta aiemmissa kokeiluissa on käytetty lähinnä luuytimestä otettuja kantasoluja. Nyt julkaistussa tutkimuksessa kantasolut saatiin keisarileikkauksen jälkeen luovutetuista napanuorista. Verrattuna selkäytimestä kerättäviin kantasoluihin menetelmä on huomattavasti helpompi ja turvallisempi.

Tutkimuksessa kantasoluja annettiin suonensisäisesti kolmellekymmenelle 18–75-vuotiaalle vakaata sydämen vajaatoimintaa sairastavalle. Potilaat saivat lisäksi optimaalista lääkehoitoa sairauteensa.

Potilaiden sydämet tutkittiin 3, 6 ja 12 kuukautta hoitojen jälkeen, ja näissä kaikissa tutkimuksissa potilaiden sydänten havaittiin pumppaavan verta aiempaa tehokkaammin. Potilaat kokivat myös elämänlaatunsa ja toimintakykynsä parantuneen.

Kantasoluhoitoon ei liittynyt haittavaikutuksia. Tutkijat eivät myöskään löytäneet merkkejä allovasta-aineista, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia esimerkiksi verensiirron tai elinsiirron yhteydessä.

Yhdessä aiempien tutkimusten kanssa havainnot viittaavat kantasoluhoitojen olevan turvallisia ja todennäköisesti myös tehokkaita sydämen vajaatoiminnan hoidossa. Vielä ei tosin ole selvää ovatko havaitut muutokset pysyviä ja näkyvätkö ne myös potilaiden eliniässä ja oireilussa.

Tutkimus julkaistiin tieteellisessä Circulation Research -lehdessä.

Sydämen vajaatoiminta johtuu sairauksista kuten sepelvaltimotaudista ja korkeasta verenpaineesta, jotka häiritsevät sydänlihaksen toimintaa ja heikentävät sen kykyä supistua. Yleisin vajaatoiminnan oire on hengenahdistus rasituksessa.

Lähde: Circulation Research 2017;DOI:10.1161/CIRCRESAHA.117.310712

Lue lisää:

Suomessa testataan kantasoluhoitoa sydäninfarktipotilailla

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.