Sikainfluenssa saattoi altistaa nuoruustyypin diabetekselle

Norjalaistutkijat ovat löytäneet viitteitä vuosien 2009–2010 H1N1-sikainfluenssapandemian ja nuoruustyypin diabeteksen väliltä. Heidän tulostensa perusteella etenkin tuolloin tartunnan saaneet lapset sairastuivat nuoruustyypin eli tyypin 1 diabetekseen tavallista todennäköisemmin.

Tulokset esiteltiin eurooppalaisen EASD-diabetesjärjestön vuosittaisessa tapaamisessa, ja ne perustuvat 2,3 miljoonan alle 30-vuotiaan norjalaisen terveystietoihin. Vuosina 2009–2014 heistä 76 000:lla diagnosoitiin H1N1-infektio ja 2 400 sairastui tyypin 1 diabetekseen.

Tulosten perusteella laboratoriokokeilla varmistetun H1N1-infektion saaneet ja influenssan takia sairaalahoitoon pandemian aikana joutuneet sairastuivat tyypin 1 diabetekseen kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muut samanikäiset. Yhteys oli voimakas varsinkin alle 15-vuotiailla.

Havainnot pitää varmistaa lisätutkimuksissa, mutta tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus ja H1N1-influenssa on yhdistetty autoimmuunisairauksiin aiemminkin. Tutkimusnäyttöä on myös muiden virusinfektioiden osuudesta tyypin 1 diabeteksen synnyssä.

Lähde: European Association for the Study of Diabetes (EASD) Annual Meeting 2017

Lue lisää:

Lääkitys esti sikainfluenssakuolemia

Sikainfluenssaan kuoli arvioitua enemmän

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.