Jokainen synnyttäjä tarvitsee yksilöllisen toipumisajan synnytyksensä jälkeen. Synnytyksiä on monenlaisia: pitkiä, kivuliaita, nopeita, helppoja, repeämiä aiheuttavia ja jopa nautinnollisia. Myös saman äidin eri synnytykset voivat poiketa täysin toisistaan. Sen vuoksi kukaan ei voi etukäteen tietää, millainen synnytys on tulossa. Poikkeuksena on äidin lantion ja lapsen koon epäsuhta tai jokin muu ennalta tiedossa oleva seikka, jonka vuoksi esimerkiksi alatiesynnytys ei onnistu.
Minkälaiset asiat vaikuttavat naisen seksuaaliseen halukkuuteen pikkulapsivaiheessa? On luonnollista, että yhdyntöjen kivuliaisuus vähentää halukkuutta. Kipujen aiheuttajana voi imettävällä äidillä olla rutikuivat limakalvot, jotka hormonaalisten vaikutusten vuoksi ovat kuin vaihdevuosi-ikäisellä naisella. Liukuvoiteilla, joita voi ostaa esimerkiksi apteekeista tai tavarataloista, hoituu tämäkin ongelma. Myös tavallinen ruokaöljy käy liukua lisäämään, mutta se ei sovi käytettäväksi kondomin kanssa. Välilihaleikkaushaava ja repeämät aiheuttavat kipua alussa, mutta ne paranevat yleensä ajan myötä.
Aija Simonen (HS 29.5.) totesi, että hänen kykynsä nauttia seksuaalisuudesta on kasvanut iän ja elämänkokemuksen myötä. Tutkimusraportissani "Kupeitten kuuma vai kadonnut kaipaus - Pikkulasten vanhempien kokemuksia seksielämästä perhekoon kasvaessa" useat miehet toivat esiin, miten naisen seksuaalisuus ja kyky nauttia ovat kehittyneet iän ja äitiyden myötä. Nimimerkillä "Ei lievitystä" (HS 28.5.) kirjoittaneet naishenkilöt toivat esiin erittäin tärkeän asian: "Mitä puhutaan seksin huononemisesta, se lienee henkisellä puolella." Raskaus ja synnytys muuttavat nopeassa tahdissa naisen kehoa täysin uudenlaiseksi ja oman muuttuneen kehon kanssa sinuksi pääseminen vie aikaa.
Mies onkin avainasemassa naisen itsetunnon tukijana uuden kehonkuvan muodostamisessa. Onko naisen "äidittynyt" keho miehen mielestä ihana, pehmeä, naisellinen ja seksuaalisesti haluttava? Vai huomauttaako mies roikkuvasta mahanahasta, ihoon syöpyneistä raskausarvista ja tyhjiksi kalutuista roikkuläpyköistä - näistä äitiyden ikuisista kunniamerkeistä? Jotta seksuaalisuudelle otollinen ilmapiiri pääsee syntymään pariskunnan välille, pikkuvauvan äiti haluaa kuulla joka päivä miten houkuttelevalta hänen kehonsa näyttää. Suurin osa miehistä pitääkin synnyttänyttä kumppaniaan vähintään yhtä eroottisena kuin ennen raskautta, mutta tietävätkö miehet kuinka naiset janoavat kuulla tämän heidän suustaan?
Väsymys ja uupumus - sekä naisen että miehen kohdalla - ovat varmasti merkittävimmät seksintappajat pikkulapsiajassa. Miehen haluttomuus on yhä yleisempää ja se saattaa alkaa jo odotusvaiheessa. Tekeväthän pikkulasten isät useiden tutkimusten mukaan työhistoriansa pisintä työaikaa juuri tässä vaiheessa. Moni perhe rakentaa talon juuri lasten ollessa pieniä. Seksuaalinen halukkuus vaihtelee meistä jokaisella. Toisinaan nainen tekee hanakammin seksuaalisia aloitteita, joskus taas mies.
Monelle naiselle heidän elämänhistoriansa seksuaalisesti halukkain aikakausi on osunut raskauden toiselle kolmannekselle, jolloin mies on saattanut olla haluttomampi esimerkiksi pelätessään voivansa vahingoittaa sikiötä. Siksi useat naiset ovat harrastaneet itsetyydytystä eniten juuri tässä elämänvaiheessa. Parisuhde joutuu erityisen lujille usein juuri ensimmäisen lapsen vauvavuotena. Pikkulapsivaiheessa yleinen parisuhteen toimimattomuus, kommunikaatio-ongelmat, kotitöiden epätasainen jakautuminen sekä oman ja yhteisen ajan käyttö vaikuttavat kaikki naisen ja miehen seksuaaliseen halukkuuteen. Seksuaalisuus on tärkeä voimavara pikkulapsivaiheen parisuhteessa ja sen toimivuudesta ovat sekä nainen että mies yhtälailla "vastuullisia".
Millaista sitten on luomuseksi pikkulapsivaiheessa? Se on toteutukseltaan juuri sellaista seksuaalisuutta, mikä tuntuu vanhemmista hyvältä. Se voi sisältää toisen hellimistä ja hyvinpitelyä, kaipaavia katseita ja toisen huomioimista pienin sanoin ja teoin- eikä sen tarvitse johtaa välttämättä yhdyntään. Eräässä äitiryhmässämme kahden pienen lapsen äiti totesi viisaasti: "Vaikka synnytyksen jälkeen on ollut taukoa rakkauselämässä, seksuaalisuutta voi ylläpitää läheisyydellä, koskettelulla ja flirtillä - pitää saunaa lämpimänä tulevia löylyjä varten!"
Minna Oulasmaa
Terveydenhoitaja
Väestöliiton seksuaaliterveysklinikka/Perheverkko
» Väestöliitto