Lantionpohjalihasten jumppa

Sekä naisen että miehen sukupuolielimet ovat läheisessä yhteydessä myös tahdonalaisen lantionpohjan häpyluu-häntäluulihakseen (pc- eli pubococcygeus-lihas). Lantionpohjan lihasten kunto vaikuttaa niin naisilla kuin miehillä seksielämään, virtsanpidätyskykyyn ja muuhun terveyteen. Nämä lihakset voi oppia löytämään, kun katkaisee virtsasuihkun tahdonalaisesti kesken virtsaamisen. Supistamalla kyseistä lihasta lantion pohjan elimet kohoavat hieman ylöspäin ja samalla virtsasuihku keskeytyy. Rentouttamalla lihasta virtsaaminen taas jatkuu. Voit löytää kyseiset lihakset myös ”rypistämällä” peräaukkoa, aivan kuin pidättäisit ulostamista. Pidä hetki jännitystä päällä ja sitten rentouta. Tee sama uudelleen ja ”vedä” lihaksia samalla voimakkaasti sisäänpäin, pidä jännitystä hetki ja rentouta. Lisää nyt mukaan myös emättimen aukon voimakas sulkurutistus ja pidä jännitystä hetki.

On todettu, että lantionpohjan lihaksia harjoituttamalla nainen voi estää lantion pohjan veltostumista, josta voi seurata virtsapidätyskyvyn heikkoutta sekä kohdun laskeumaa. Harjoittelu lisäksi parantaa intiimialueen toimintaa sekä naisilla että miehillä. Emättimen supistaminen yhdynnän tai itsetyydytyksen aikana onnistuu paremmin tämän lihaksen avulla. Emättimen puristus taas puolestaan lisää seksuaalista kiihotusta ja mielihyvän tunnetta. Mies taas voi parantaa erektiota ja voimistaa ejakulaatiota käyttämällä tätä lihasta. Lisäksi lihaksen supistelu liikuttaa eturauhasta ja sitä kautta lisätä seksuaalista kiihotusta ja parantaa orgasmia.

Kun on ensin oppinut tuntemaan, miten pc-lihasta voi käskeä supistumaan ja rentoutumaan esimerkiksi virtsankatkaisukokeilujen avulla, voi alkaa jumpata lihasta sen vahvistamista varten. Tätä jumppaa kutsutan myös Kegelin harjoitukseksi. Tosiasiahan on, että kaikki lihakset, joita ei käytetä, heikkenevät. Harjoitukset on hyvä aloittaa hitaasti siten, että teet emättimen aukon ja miehillä lantionpohjanlihasten alueen voimakkaan sulkusupistuksen ja lasket hitaasti kolmeen ja sitten rentoutus. Toista tämä vähintään viisitoista kertaa päivittäin. Nopeassa harjoituksessa teet edellä mainitut liikkeet peräjälkeen, siihen asti kunnes väsyt – kuitenkin vähintään minuutin ajan. Kolmas tapa on jännittää koko lantionpohjan lihaksisto ja ”puskea” lihaksia eteenpäin. Tämä toistetaan viisi kertaa. Halutessasi voit jännittää lihakset kymmenen sekunnin ajaksi, pitää saman verran taukoa ja toistaa tämä sarja viisi kertaa.

Kun olet ottanut lantionpohjanlihakset haltuusi, voit aloittaa voimaharjoittelun emättimeen asetettavilla harjoituskuulilla. Kuulia saa apteekeista ja erotiikkaliikkeistä. Laaduissa, kuulien materiaaleissa ja painossa on eroja, joten kannattaa kääntyä myyjän puoleen, samalla saat kirjallisen ohjeen lihasten treenaamisesta. Harjoittelu on syytä aloittaa varovasti, älä treenaa liikaa. Harjoittelun edetessä huomaat kuinka lihakset vahvistuvat ja voit lisätä toisenkin kuulan emättimeen. Kun tämä vaihe alkaa sujua, voit siirtyä ns. kestävyysharjoitteluun, jolloin voit liikkua emättimeen asetettujen kuulien kanssa noin puoli tuntia päivässä. Muista pitää pari taukopäivää viikossa. Tässäkin, kuten kaikessa lihasharjoittelussa tärkeintä on säännöllisyys. Harjoittelun voi liittää myös päivittäisiin askareisiin, lenkkeilyyn tai vaikkapa imurointiin. Jos kuulia on vaikea saada pysymään sisällä, voit aloittaa makuuasennosta rutistuharjoituksin kuulien paikallistamiseksi ja siitä edeten pystyasentoon. Toinen vaihtoehto on hankkia isompia vaginapalloja, jotka ovat siis treenikuulia suurempia ja pysyvät paremmin emättimessä. Lihaskunnon kasvaessa siirrytään treenikuuliin.

Lihasten ollessa hyvin hallussa, voit harjoittaa lantionpohjanlihaksia vaikkapa bussia odottaessa, kassajonossa tai työpaikalla. Kukaan ei siis näe, että harjoittelet.

Lihaksen voimaa nainen voi testata esim. laittamalla ohuen hieromasauvan emättimeen ja sitten lihasta supistamalla ja rentouttamalla saada sauvaa liikkumaan sisään ja ulospäin. Mies puolestaan voi testata lihaksen toimintaa liikuttamalla jäykistynyttä siitintä ylöspäin lihasta supistamalla. Fysioterapeuteilla on myös laitteita, joilla voi mitata lihasten kuntoa ja saada lisäapua ongelman ratkaisemiseksi.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.