Systeeminen lupus erythematosus eli SLE on autoimmuuni sidekudossairaus

Systeeminen lupus erythematosus eli suomenkieliseltä nimeltään hajapesäkkeinen punahukka, on reumasairauksiin kuuluva autoimmuunitauti. SLE:n tavallisimmat oireet ovat kipu ja tulehdus nivelissä, sekä ihottuma. Erona nivelreumaan on se, että SLE:ssä nivelet eivät tuhoudu.

Suomessa on arviolta 2000 SLE-potilasta. Heistä suurin osa, jopa 90%, on naisia, jonka takia voidaan epäillä, että sukupuolihormoneilla on vaikutusta sairastumisen todennäköisyyteen. SLE:hen sairastutaan yleensä varsin nuorena, suurin osa diagnooseista tehdään alle 30-vuotiaille. Myös perinnöllinen sairastumisalttius on selkeästi havaittavissa.

Useilla SLE:n oireet ovat sen verran lieviä, että ne pysyvät kurissa lääkityksellä ja eivät juuri häiritse normaalia elämää, mutta myös vaikeista oireista kärsiviä potilaita löytyy.

Oireet ja diagnosointi

SLE:lle ominaisimpia oireita ovat ihottuma auringonvalolle altistuvilla ihoalueilla sekä nivelten kipu ja tulehdukset. Niveloireita esiintyy lähes kaikilla sairastuneilla ja ihottumaakin suurimmalla osalla. Ihottuma tulee yleensä kasvoihin.

SLE:hen liittyy toisinaan myös Reynaudin ilmiö eli valkosormisuus. Muita yleisoireita ovat väsymys, laihtuminen ja kuumeilu. On tärkeää muistaa, että taudinkuva voi olla hyvin vaihteleva, ja autoimmuunisairaudelle tyypillisesti tulehdus voi tulla mihin tahansa kohtaan elimistössä. Lähes puolet SLE-potilaista saavat jossain vaiheessa munuaisvaurion.

Diagnosointi perustuu verikokeeseen sekä oireiden luokitteluun. Verikokeessa lasko on yleensä kohonnut, mutta erotuksena muihin reumasairauksiin CRP voi olla täysin normaali. Jos neljä kohtaa yhdestätoista täyttyy, voidaan diagnoosia pitää lähes varmana.

SLE:n luokittelukriteerit:

  • Perhosihottuma (ihottuma poskipäissä ja nenässä)
  • Diskoidi lupus (hilseilevä ihottumaläiskä muualla)
  • Auringonvaloihottuma
  • Suun limakalvon haavaumat
  • Niveltulehdus
  • Keuhko- tai sydänpussin tulehdus
  • Munuaistauti
  • Neurologiset oireet
  • Verimuutokset (hemolyyttinen anemia, veren valkosolujen tai trombosyyttien aleneminen)
  • Immunologiset verimuutokset (DNA- tai Sm-vasta-aineet, väärin positiivinen kardiolipiinitesti)
  • Tumavasta-aineiden esiintyminen

Hoito ja ennusteet

SLE:n hoito ja ennusteet vaihtelevat paljon taudin aggressiivisuuden mukaan. Oireet voivat kehittyä nopeasti tai hitaasti, ja tauti voi olla välillä aktiivinen ja välillä oireeton.

Hoidon ensisijainen tavoite on saada oireet minimiin ja sen myötä parantaa potilaan elämänlaatua. Aktiivinen sairaus yritetään rauhoittaa ja estää oireita pahenemasta, sekä hoitaa mahdollisia lääkkeiden sivuvaikutuksia.

Lievissä tautimuodoissa lääkitykseksi riittää kortisonihoito, tulehduskipulääkkeet sekä hydroksiklorokiini. Vaikeammissa tapauksissa lisälääkitystä saatetaan tarvita muun muassa solunsalpaajalääkitystä, sekä spesifimpää hoitoa munuaisvaurioon ja anemiaan. Ihon suojaaminen auringolta on tärkeää. Moninaisen oireskaalan takia lääkitys ja hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti. Reumalääkkeitä on kokeiltu myös SLE:n hoitoon, mutta niiden teho ei ole osoittautunut kovin hyväksi.

Raskaana olevalle SLE voi olla haitallisempi, sillä oireet yleensä pahenevat raskauden aikana. Sairauden aktiivisessa vaiheessa keskenmenoriski on huomattavasti suurempi kuin terveillä ihmisillä, varsinkin jos potilaan veressä on fosfolipidivasta-aineita. Jos mahdollista, SLE:n hoitoa ja seurantaa kannattaa suunnitella lääkärin kanssa jo ennen raskautta.

SLE-potilaiden ennuste on nykyisin hyvä, sillä suuri osa saa avun lääkityksestä ja tauti voi olla pitkiäkin aikoja täysin oireeton. Iän myötä oireet helpottavat yleensä kokonaan. Hengenvaarallinen SLE voi olla lähinnä niille potilaille, joilla on neurologisia häiriöitä tai vakavia munuais- tai keuhko-oireita.

Lähteet:

Reumaliitto: Systeeminen lupus erythematosus (SLE)

Terveysportti: Systeeminen lupus erythematosus

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle: