Suomalaistutkimus: liian tiukka kontrolli voi olla ikuisuuslaihduttajan kompastuskivi | Terve.fi
Artikkeli
Suomalaistutkimus: liian tiukka kontrolli voi olla ikuisuuslaihduttajan kompastuskivi

Liian tiukka kontrolli ei välttämättä edistäkään ikuisuuslaihduttajan painonpudotushaaveita, selviää tuoreesta Itä-Suomen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.

Tutkimuksessa ilmeni useita kertoja laihduttaneiden kertovan pyrkivänsä pudottamaan painoaan seuraamalla tarkkaan mitä ja kuinka paljonko he syövät. Pysyviä tuloksia he eivät kuitenkaan yleensä saavuttaneet.

Muu hyvinvointi unohtuu

Tutkijat pohtivat, voiko tiukka kontrolli pikemminkin estää kuin edistää painonhallinnan onnistumista. Syömisen, juomisen ja painon kontrollointi saattaa jättää huomiotta muut painoon vaikuttavat tekijät, kuten säännöllisen elämänrytmin, levon ja liikunnan.

Useita kertoja laihduttaneet kokivat esimerkiksi stressin, kiireen, mielialan, herkuttelunhalun ja houkuttelevien tilanteiden vaikeuttavat painonhallintaa enemmän kuin muut.

Hyvinvoinnista motiivi painonhallintaan

Tutkijoiden mukaan onnistumisessa olennaista on se, että henkilö ymmärtää painonhallinnan vaikuttavan laaja-alaisesti hänen elämäänsä ja hyvinvointiinsa ja löytää siten henkilökohtaisia motiiveja painonhallinnalleen.

Tutkimuksen mukaan useita laihdutukseen motivoi oma terveys, kyky olla aktiivinen, parempi itseluottamus ja mieliala. Myös ulkonäkö ja koko perheen hyvinvointi koettiin kannustaviksi tekijöiksi.

Psykologisesta joustavuudesta mahdollisesti apua

Tutkijoiden mukaan oikean motiivin löytämisen ja kontrollin hellittämisen lisäksi laihduttaja voisi saada apua myös psykologisesta joustavuudesta. Menetelmällä lisätään rohkeutta rikkoa rajoja ja aikaisempia tapoja.

Psykologisen joustavuuden lisäämisellä edistettäisiin elämää, jota kukin pitää hyvänä ja arvokkaana. Jos painonhallinnalla on vaikutusta yksilön arvokkaana pitämiin asioihin, hänen on helpompi motivoitua myös painon pudotukseen tähtääviin elämäntapamuutoksiin ja toteuttaa niitä.

Psykologista joustavuutta voi opetella esimerkiksi hyväksymis- ja omistautumisterapialla (HOT). Hankkeessa toteutetun pilottitutkimuksen tulokset psykologisen näkökulman lisäämisestä painonhallintaan vaikuttivat lupaavilta.

Tekesin rahoittaman kaksivuotisen hankkeen tutkimusaineistot kerättiin kyselyjen, ryhmäkeskustelujen, haastattelujen ja niihin liittyvien tuotetehtävien avulla sekä havainnoimalla.

13.04.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Gluteeniton dieetti - älä tule tänne
Maailmalla liikkuu monenlaisia dieettejä, ja jotkut niistä rantautuvat myös Suomeen. Dieeteille on tyypillistä välttämisperiaate: milloin kielletään...
Artikkeli
Eroon kesäkiloista neljässä viikossa
Onko olo tukala kesän jälkeen? Tuliko syötyä liikaa mitä sattui ja kenties juotuakin liikaa? Vaatteet kiristävät… Ei hätää; neljän viikon aikana...
Artikkeli
Laihtuminen onnistuu, kun laittaa herkut piiloon
Tutkijoiden mukaan laihdutus onnistuu parhaiten niiltä ihmisiltä, jotka pystyvät vastustamaan kiusauksia, vaikka näkisivät, haistaisivat tai...
Artikkeli
Mistä lihavuus johtuu?
Hiipivätkö lisäkilot huomaamatta? Raskaus toi pysyvät lisäkilot. Onneton suhde sai painon nousemaan. Paineet synnyttivät makkarat vyötärölle....
Kirjoittaja
Suvi Vinblad

Terve Median verkkotoimittajana pääsen selvittämään tuoreimpia kuulumisia minua luonnostaan kiinnostavista aiheista, kuten fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista, liikunnasta ja kauneudesta - ja mikä työssäni tärkeintä: pääsen välittämään tätä tietoa eteenpäin myös teille lukijoille! Työn ulkopuolella saan endorfiinini muun muassa ystävieni seurasta, hyvästä musiikista ja liikunnasta.

Viimeisimmät keskustelut

Uutinen
Jos haikailet hoikemman olemuksen perään, kannattaa vaivan säästämiseksi tehdä...
Uutinen
Painonpudotus on sen verran hankalaa käytännössä, että monesti voi tuntua, että...

Viimeisimmät blogikirjoitukset