Näin käy, jos syö avokadoja päivittäin

Avokadot ovat melkoisia luonnonoikkuja. Niiden pehmeän kermainen maku ja koostumus kun ovat kaikkea muuta kuin mihin hedelmissä on totuttu. Erikoisuuteensa lisäksi avokado on kuitenkin erinomaisen terveellinen – oikea arjen superfood.

Avokadoilla herkuttelu on paitsi nautinnollista, myös hyväksi keholle. Awesometips kertoo neljä syytä, miksi avokadoja kannattaa lastata lautaselle päivittäin.

1. Alenna sydän- ja verisuonisairauksien riskiä

Suomessa verenkiertoelinten sairauksiin kuolee selvästi eniten ihmisiä. Vuonna 2013 sydän- ja verisuonisairauksien vuoksi menehtyi 38 prosenttia kaikista kuolleista, selviää Tilastokeskuksen raportista.

Verenkiertoelinsairauksia voidaan ehkäistä muun muassa terveellisen ruokavalion voimin.

Yksi oivallinen lisä ruokaympyrään on avokado, jonka oivallinen rasvahappojen suhde hellii verenkiertoa.

Avokadon sisältämä pieni määrä tyydyttyneitä ja suuri määrä tyydyttymättömiä, erityisesti monityydyttymättömiä, rasvahappoja on hyväksi veren kolesterolille.

Avokadon sisältämät tyydyttymättömät rasvahapot alentavat huonon kolesterolin määrää, vakiinnuttavat hyvän kolesterolin määrää ja kohentavat insuliiniherkkyyttä.

Sen sijaan liiallinen tyydyttyneiden rasvahappojen määrä nostaa sekä hyvän että huonon kolesterolin määrää. Tämä voi aiheuttaa verenkiertoelinhäiriöitä.

Lisäksi avokadoissa on muun muassa kaliumia ja luteiinia sekä erilaisia antioksidantteja, jotka hillitsevät kehon tulehduksia ja oksidatiivista stressiä eli solujen happiepätasapainoa.

2. Helpota painonhallintaa

Rasvan syömisellä laihtuu? Niin se vain on, sillä avokadot todellakin auttavat painonhallinnassa pitämällä yllä kylläisyyden tunnetta pitempään.

Kylläinen tunne puolestaan ehkäisee mielihalujen toteuttamista. Siten turhat välipalat ja herkuttelut jäävät varmemmin välistä.

Painonhallinnassa auttaa avokadojen runsas kuitupitoisuus, noin 14 grammaa yhtä avokadoa kohti. Sydämen lisäksi monityydyttymättömät rasvahapot ovat hyväksi myös vyötärölle: niiden on tutkimuksissa havaittu toimivan laihdutuksen tukena.

3. Pienennä syöpäriskiä

Avokadoissa on runsaasti fytokemikaaleja, jotka voivat ehkäistä syöpää. Fytokemikaalit ovat kasveissa luonnostaan olevia kemiallisia yhdisteitä.

Nämä yhdisteet ovat alustavissa tutkimuksissa osoittautuneet oivallisiksi syöpäriskien pienentäjiksi ainakin suu-, rinta- ja eturauhasen syövän sekä leukemian osalta.

4. Suojele ihoa ja näkökykyä

Avokadojen sisältämät karotenoidit hellivät kehoa monella eri tavalla.

Luteiini hidastaa ihon ikääntymistä muun muassa toimimalla puskurina UV-säteilylle. Samoin se ehkäisee näkökyvyn toimintahäiriöitä.

Avokadojen karotenoidien hyötyosuus on suuri. Tämä tarkoittaa sitä, että verrattuna moniin muihin hedelmiin ja kasviksiin karotenoidit imeytyvät nimenomaan avokadoista kehoon selvästi paremmin.

Lukemattomien terveyshyötyjen ohella avokadot ovat kaiken lisäksi maukkaita, ihanan kermaisia ja helposti hyödynnettävissä moniin erilaisiin ruokiin. Ota siis avokadoista päivittäinen tapa!

Lähteet:

Awesometips

Tilastokeskus

Lue myös:

Säilytätkö nämä ruoat aivan väärin?

Nämä viisi ruokaa lisäävät siittiötuotantoa ja sperman laatua

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle: