Vierasaineet siirtyvät istukan kautta sikiöönkin | Terve.fi
Uutinen
Vierasaineet siirtyvät istukan kautta sikiöönkin

jälkipolviKun äiti altistuu raskautensa aikana haitallisille aineille, kuten
homemyrkylle ja melamiinille, ne voivat kulkeutua istukan läpi myös
kehittyvälle sikiölle, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa 15.6.
tarkastettava väitöstutkimus.

Proviisori Heidi Partasen
tekemän väitöksen mukaan sikiön alttius vierasaineiden haitallisille
vaikutuksille johtuu mm. kasvuvauhdista ja kehittymättömistä
suojamekanismeista.

Sikiöaikaisella altistumisella voi olla
haitallisia vaikutuksia sikiön kasvuun ja kehitykseen ja se voi jopa
lisätä herkkyyttä sairauksille myöhemmin elämässä.

Ravinnossa piilevät vaarat

Äitien raskauden aikainen ravinto saattaa sisältää useita
haitallisiksi luokiteltavia aineita. Aineet kulkeutuvat ruokaan usein
ympäristöstä tai ne voivat olla peräisin ravinnon kasvatus-, tuotanto-
ja valmistusprosesseista.

Joskus haitallisia aineita on lisätty jopa tahallisesti, kuten Kiinassa edellisinä vuosina sattuneissa maitojauhetapauksissa, joissa jauheeseen lisättiin melamiinia typpi- ja proteiinipitoisuuden nostamiseksi.

Melamiini
olikin homemyrkky aflatoksiini B1:n ja okratoksiini A:n lisäksi
väitöstutkimuksen tarkastelun kohteina. Kyseiset homemyrkyt ovat
yleisiä, luonnosta peräisin olevia myrkkyjä ja niitä on mm. löydetty
viljatuotteista ja pähkinöistä.

Vierasaineet vs. Istukka

Väitöstutkimus toteutettiin istukkaperfuusioksi kutsutulla
menetelmällä, jossa istukan verenkiertoa pidetään yllä keinotekoisesti
fysiologisten olosuhteiden jäljittelemiseksi.

Menetelmällä
voidaan tutkia, miten aineet kulkevat äidiltä sikiölle ja lisäksi
pystytään tarkastelemaan, muuttaako istukka vierasaineet
vaarattomammiksi tai jopa vaarallisemmiksi.

Kaikki tutkitut
aineet kulkivat istukan läpi kulkeutumistapojen kuitenkin vaihdellessa
suuresti. Aineista aflatoksiini B1 ja melamiini kulkeutuivat verrattain
helposti, kun taas okratoksiini A:n kulkeutuminen istukassa oli
vähäisempää.

Syöpävaaralliseksi luokiteltu aflatoksiini B1 myös
muuntui istukan aineenvaihdunnassa yhtä vaaralliseksi aflatoksisoliksi,
mistä on pääteltävissä istukan kykenemättömyys suojata sikiötä
jälkimmäiseltä vierasaineelta.

 

Lähde:

uef.fi

 

Lue lisää:

Raskausajan ravinnon vaikutukset lapseen

Kiinan myrkkymaitoskandaali toi kovat tuomiot

Sikiö voi altistua skitsofrenialle äidin stressistä

7.06.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Sikiötutkimukset-potilasohje
  Sikiötutkimusten tarkoitus on löytää terveyden kannalta merkittävät sikiöiden kehityshäiriöt raskausaikana. Sikiöiden synnynnäisiä...
Artikkeli
Raskausdiabetes-potilasohje
  Raskausdiabeteksella tarkoitetaan sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, joka todetaan ensimmäisen kerran raskauden aikana, useimmiten jo ensimmäisessä...
Artikkeli
Keskenmeno
Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu ennen 13.raskausviikon täyttymistä. Keskenmeno tarkoittaa kuitenkin...
Artikkeli
Miten raskaus alkaa?
Kun siittiö ja munasolu kohtaavat toisensa, munasolu hedelmöittyy ja uuden yksilön kehittyminen voi alkaa. Hedelmöittyminen tapahtuu tavallisesti...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Marko Pinola

Olen nuoruuden intoa puhkuva toimittajanalku, kivenheiton päästä valmis medianomi. Musiikki, kamppailulajit ja ylläripylläri, TERVEYS ovat intohimojani.

Artikkeli
Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu...
Artikkeli
- Niin kauan kuin hyvältä tuntuu, Pirkko Brusila rohkaisee raskaana olevia ja...

Viimeisimmät blogikirjoitukset