Tavallisten hedelmien ja kasvisten torjunta-ainejäämät mahdollisesti yhteydessä raskausongelmiin

Torjunta-ainejäämiä sisältävien hedelmien ja kasvisten syöminen saattaa yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan liittyä naisten hedelmällisyyden heikkenemiseen ja altistaa raskausongelmille. Yhteys näkyy pitoisuuksilla, jotka ovat nykyisten turvallisena pidettyjen rajojen puitteissa. Tulokset julkaistiin arvostetussa JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Tutkimukseen osallistui 325 keskimäärin 35-vuotiasta hedelmöityshoidoissa käyvää naista, joiden syömien hedelmien ja kasvisten torjunta-ainepitoisuudet arvioitiin vuosina 2007–2016. Hedelmät ja kasvikset ovat ruokavaliossa merkittävimpiä torjunta-ainejäämien lähteitä.

Verrattuna naisiin, jotka söivät lähinnä luomuhedelmiä ja luomukasviksia, joissa torjunta-ainejäämiä on hyvin vähän, suuremmille pitoisuuksille altistuvat tulivat raskaaksi viidenneksen epätodennäköisemmin. Lisäksi heidän raskautensa päättyi kesken noin neljänneksen todennäköisemmin.

Tutkijoiden havainnot pitää varmistaa uusissa tutkimuksissa, mutta ne ovat huolestuttavia, koska naiset eivät altistuneet poikkeuksellisen suurille torjunta-ainepitoisuuksille vaan tyypillisille Yhdysvalloissa turvallisena pidetyille pitoisuuksille. Onkin mahdollista, että nykyiset tasot eivät ole niin turvallisia kuin on luultu.

Ennen lisätutkimuksia havaintoja kannattaa tulkita varoen, sillä pelkästään nyt julkaistut tulokset eivät riitä osoittamaan, että vain ja ainoastaan torjunta-ainejäämät olivat vastuussa havaituista raskausongelmista. Torjunta-ainealtistus on tosin aiemmin yhdistetty raskausongelmiin eläinkokeissa.

Suomessa kasvatetut kasvikset ovat eurooppalaistutkimusten mukaan puhtaita ja sisältävät vähemmän torjunta-aine- ja kasvinsuojeluaineiden jäämiä kuin EU-maiden kasvikset yleensä, mutta muualta maailmasta tulevissa tuotteissa voi jäämiä olla enemmän.

Lähde: JAMA Internal Medicine 2017;DOI:10.1001/jmainternmed.2017.5038

Lue lisää:

Torjunta-aineet voivat olla yllättävän suuri riski perheelle

10 raskausoiretta, joista lääkäri unohti mainita

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.