Raskaudenaikainen masennuslääkitys saattaa haitata lapsen kielellistä kehitystä

Kielelliset ja puheen kehityshäiriöt ovat jonkin verran yleisempiä lapsilla, joiden äidit ovat käyttäneet serotoniinin takaisinoton estäjiä raskauden aikana. SSRI-serotoniinilääkkeitä käytetään masennuksen hoitoon.

Suomalaisaineistoon perustuvien havaintojen perusteella puheen ja kielen ongelmat ovat noin 40 prosenttia yleisempiä lapsilla, joiden äidit käyttävät SSRI-lääkkeitä raskauden aikana. Tämä havaittiin varsinkin, kun äiti oli lunastanut vähintään kaksi reseptiä raskauden aikana, mikä viittaa jatkuvaan ja suurempaan altistukseen.

SSRI-lääkkeisiin liitetty vaikutus havaittiin verrattuna äiteihin, jotka eivät sairastaneet masennusta, mutta myös verrattuna masentuneisiin äiteihin, jotka eivät käyttäneet SSRI-lääkkeitä raskauden aikana. Näin ollen vaikutus ei todennäköisesti johtunut masennuksesta. On silti mahdollista, että lääkkeitä raskauden aikana tarvitsevien masennus on tavallista vakavampioireinen, mikä saattaa vaikuttaa yhteyteen.

Tulokset viittaavat raskaudenaikaisen SSRI-lääkityksen voivan haitata lasten puheen ja kielellisten kykyjen kehitystä, mutta käytännössä riski ei välttämättä ole kovin suuri. Lääkitysten riskit pitää myös suhteuttaa niiden hyötyihin, sillä hoitamaton masennus voi vaarantaa raskauden. Raskaana olevien kannattaisikin keskustella lääkityksen hyödyistä ja mahdollisista haitoista lääkärinsä kanssa.

Tutkimus julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä. Tutkijoilla oli käytössään 850 000 raskaana olevan naisen ja heille syntyneiden lasten rekisteritietoja vuosilta 1996–2010. Lopulliseen tutkimusryhmään kuului 56 000 lasta, joista 16 000 altistui SSRI-lääkkeille raskauden aikana.

Lähde: JAMA Psychiatry 2016;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2016.2594

Lue lisää:

Tietopaketti raskaudesta

Masennus: Voiko raskaana käyttää lääkkeitä?

Masennus kaksinkertaistaa synnytyksen ennenaikaisuusriskin

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
Niinpä. Itse kävin terapiassa tullessani raskaaksi. Minulle yritettiin koko ajan tyrkyttää masennuslääkkeitä, ja hoettiin ettei niistä ole mitään haittaa. Kieltäydyin, koska tiesin, että masennuslääkkeet eivät varmasti olisi vaarattomia, vaikka sillä hetkellä vaaroja ei tiedettäisikään, tai tunnustettaisi. Kärsin sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä. Pärjäsin kuitenkin vaivasi kanssa aika hyvin, olinhan saanut harjoitusta kärsittyäni siitä jo 20 vuotta. Silti juuri silloin olisi pitänyt lääkettä ruveta käyttämään, vaikka raskaus kestää vain vaivaiset 9 kk. Heppoisin perustein, ja ihan joka käänteessä tyrkytetään näitä lääkkeitä, ei suinkaan minkään perusteellisen tutkinnan tuloksena. Jäi bonukset saamatta tällä lääkärillä, kun tiesin, etten lääkettä tarvi.

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.