Raskauden toinen kolmannes

MAINOS: EDULLISET TUOTTEET HYVINVOINNIN TAVARATALOSTA

Tutustu Suomen suurimman terveyden ja hyvinvoinnin verkkokaupan valikoimaan:

Outletissa lisäksi tuotteita todella edulliseen hintaan.

Raskauden kulku on jaettu raskauskolmanneksien mukaan kolmeen artikkeliin, joissa kuvataan kehittymistä viikoittain ja kerrotaan mitä muutoksia omassa kehossasi tapahtuu.

Jokainen äiti ja lapsi ovat yksilöitä. Artikkeleissa esiintyvät tulokset ja mitat ovat keskiarvoja, ja esimerkiksi lapsen pituus ja paino voivat vaihdella huomattavasti. Tiedot ja ohjeet tulee käsittää ohjeellisina. Käänny tarvittaessa lääkärin tai äitiysneuvolan puoleen.

Tarkista raskauden eteneminen raskauslaskurista.

Raskausviikko 13

Äidin keho

Kohtu on tunnettavissa häpyluun yläpuolella. Hiuksia voi lähteä ja hiusten sekä kynsien kasvu nopeutuu. Monet naiset kokevat itsensä hyväkuntoisiksi juuri raskauden keskikolmanneksessa, jolloin pahoinvointi ja väsymys ovat helpottaneet eikä kasvava vatsa ole vielä haitaksi.

Lapsi

Sikiö painaa noin 30 g. Pää-perä-mitta on keskimäärin 7.0 cm. Kasvonpiirteet muodostuvat sekä sormet ja varpaat ovat todettavissa.

Ongelmat/huomiot

Pahoinvointi alkaa yleensä hiljalleen helpottaa. Sikiön sydänäänten pitäisi kuulua viimeistään nyt äidin vatsanpeitteiden päältä kuunneltuna. Raudan tarve lisääntyy selvästi raskauden puolivälin jälkeen.

Tutkimukset

Neuvolassa raskauden seurantaan kuuluu verenpaineen mittaus, virtsan tutkiminen, äidin painon seuranta, sikiön sydänäänten kuuntelu, kohdunsuun tutkiminen. Raskausviikolta 20 eteenpäin kohdun kasvua seurataan mittaamalla mahamitta häpyluun reunasta kohdun pohjaan (= symfyysi-fundusmitta). Mitta kertoo epäsuorasti sikiön kasvusta.


Raskausviikko 14

Äidin keho

Helpottavaa tietää, että raskauden ollessa näin pitkällä keskenmenoriski on enää erittäin pieni.

Lapsi

Sikiö painaa noin 38 g. Pää-perä-mitta on keskimäärin 8.5 cm ja koko pituus jalat mukaan lukien noin 10 cm.

Ongelmat/huomiot

Tupakointi ja raskaus: Nikotiini, häkä ja monet muut tupakan aineosat läpäisevät istukan helposti. Vaikka tupakointia ei pystyisi lopettamaan kokonaan, on vähentäminenkin edullista. Tupakointi lisää riskiä keskenmenoille, sikiön kasvuhäiriöille, verenvuodoille raskausaikana ja synnyttäjän verenpaineennousulle.

Tutkimukset

Sikiön niskapoimututkimus ei ole luotettava enää tämän viikon jälkeen.


Raskausviikko 15

Äidin keho

Venytysjälkiä (raskausarpia) voi ilmaantua vatsalle, rintoihin ja pakaroihin.

Lapsi

Sikiö painaa noin 53 g. Pää-perä-mitta on keskimäärin 10 cm ja koko pituus jalat mukaan lukien noin 13 cm.

Ongelmat/huomiot

Ultraäänitutkimuksissa siirrytään käyttämään sikiön kasvun seuraamisessa lakimittaa (mitta korvasta korvaan), vartalon ympärysmittaa ja reisiluun mittaa. Näillä mitoilla saadaan tarkempi arvio sikiön koosta ja kasvusta kuin pää-perämitalla.


Raskausviikko 16

Äidin keho

Monisynnyttäjä voi tuntea sikiön liikkeet. Useat siirtyvät väljempiin vaatteisiin

Lapsi

Sikiö painaa noin 110 g. Pituus on noin 14 cm. Sikiö osaa koukistaa raajojaan ja puristaa käden nyrkkiin. Iholle ilmaantuu ns. lanungokarvoitus.

Ongelmat/huomiot

Äitiysavustus: Äitiysavustukseen on oikeus Suomessa asuvalla äidillä, jonka raskaus on kestänyt 154 päivää ja joka on käynyt terveyskeskuksessa, lääkärillä tai neuvolassa ennen 4. raskauskuukautensa päättymistä. Avustuksen saa äitiyspakkauksena tai 140 euron verottomana rahasummana.

Tutkimukset

Sikiön kromosomihäiriön riskiä voidaan arvioida vielä tässä vaiheessa (raskausviikoilla 15–16) äidin verinäytteestä. Lapsivesipunktio on mahdollinen. Punktiossa imetään äidin vatsanpeitteiden läpi kohtuun laitetun neulan kautta lapsivettä näytteeksi.


Raskausviikko 17

Äidin keho

Voit tuntea, että seksuaalisuutesi on noussut. Rintoihin muodostuu ns. esimaitoa. Rintoja kannattaa tukea ja nännien iho tarkistaa haavaumien varalta.
 

Lapsi

Sikiö painaa noin 122 g ja pituus on noin 17 cm. Sikiö harjoittelee nielemistä, imemistä. Sikiö reagoi myös ääniin.

Ongelmat/huomiot

Raskaus ja matkustus: Matkustaminen ei sinänsä vaaranna raskautta. Pitkä autossa istuminen voi aiheuttaa supistustuntemuksia, mutta normaalisti edenneessä raskaudessa se ei lisää ennenaikaisuuden riskiä. Automatkan aikana suositellaan kolmipisteturvavyön käyttöä. Pitkään paikoillaan istuminen lisää veritulppariskiä, joten tiheät jaloittelutauot ovat suositeltavia. Lentäminen on mahdollista 36. raskausviikon loppuun, pohjoismaissa 38. raskausviikon loppuun.


Raskausviikko 18

Äidin keho

Ensisynnyttäjä alkaa tuntea sikiön liikkeet. Ravinnon kuituja kannattaa lisätä ehkäisemään ummetusta.

Lapsi

Sikiö painaa noin 160 g. Pituus on noin 19 cm. Kasvojen piirteet selkiytyvät ja verkkokalvo reagoi valoon. Korvat erottuvat jo selvästi.

Ongelmat/huomiot

Alkoholi ja raskaus: Etanoli läpäisee istukan helposti. Päivittäistä alkoholin riskiannosta ei tiedetä ja siksi alkoholia ei pidä käyttää raskausaikana. Tiedetään kuitenkin, että saunaolut tai lasi viiniä silloin tällöin nautittuna ei häiritse sikiön kehitystä eikä raskauden etenemistä. Alkoholin lisää keskenmenoja, ennenaikaisia synnytyksiä, ennenaikaisia istukan irtaantumisia, sikiön kasvuhäiriöitä ja keisarileikkauksia.

Tutkimukset

Jos virtsaan ilmaantuu sokeria jossain vaiheessa, suositellaan tehtäväksi sokerirasituskoe raskaudenaikaisen sokeritaudin toteamiseksi.


Raskausviikko 19

Äidin keho

Yhä useammat tuntevat sikiön liikkeet. Odottavan äidin kannattaa huolehtia tehostetusta sukupuolihygienista ja ihon hoidosta.

Lapsi

Sikiö painaa noin 188 g. Pituus on noin 20 cm. Lapsi aukoo suutaan ja ihon pinnalle kertyy ns. lapsenkinaa suojamaan ihoa.

Ongelmat/huomiot

Huumeet ja raskaus: Huumeet kulkeutuvat istukan läpi sikiöön. Vaikutukset riippuvat käytetystä huumeesta ja sen määrästä. Tyypillisiä huumeiden aiheuttamia ongelmia ovat sikiön kasvuhäiriö, ennenaikainen lapsivedenmeno ja ennenaikaisen synnytyksen uhka, ennenaikainen istukan irtaantuminen, sikiön hapenpuutteen uhka synnytyksessä sekä lisääntynyt keisarileikkaustarve. 

Tutkimukset

Rakenneultraäänitutkimus raskausviikoilla 18–22.


Raskausviikko 20

Äidin keho

Jotkut äidit kärsivät nenäntukkoisuudesta, koska raskausaikana limakalvot turpoavat. Myös emättimen ja ulkosynnyttimien limakalvo voi tuntua aristavalta ja herkältä.

Lapsi

Sikiö painaa noin 220 g. Pituus on noin 21 cm.

Ongelmat/huomiot

Raskautesi on viikon lopulla puolivälissä. Kohtu ylettyy lähes napaan.


Raskausviikko 21

Äidin keho

Alhainen verenpaine ja verenpaineen vaihtelut saattavat aiheuttaa huimausta. Nouse varovaisesti makuulta ja istuma-asennosta seisomaan.

Lapsi

Sikiö painaa noin 300 g. Pituus on noin 23 cm. Kaikki elinjärjestelmät toimivat, mutta toiminta on vielä epäkypsää ja puutteellista. Iholle muodostuu hentoa, pitkää lanugokarvoitusta, joka häviää myöhemmin.

 

Ongelmat/huomiot

Lääkkeet ja raskaus: Lääkehoidon tulee raskausaikana olla harkittua. Tavallisimpia lääkkeitä raskausaikana ovat antibiootit, särky- ja kuumelääkkeet sekä perustautiin annetut lääkkeet. Useat antibiootit ovat turvallisia. Särky- ja kuumelääkkeistä parasetamoli on turvallinen koko raskausajan. Jos lääkäri suunnittelee sinulle lääkehoitoa, muista kertoa raskaudestasi, jotta se pystytään ottamaan hoidossa huomioon.


Raskausviikko 22

Äidin keho

Jos koet jännitystä tai jopa pelkoa tulevaa synnytystä kohtaa, keskustele siitä rohkeasti neuvolassa terveydenhoitajasi kanssa. Jännitystä ja pelkoa voidaan vähentää tutustumis- ja keskustelukäynnillä synnytyssairaalassa.

Lapsi

Sikiö painaa noin 350 g. Pituus on noin 25 cm. Sikiön lihasmassa kasvaa ja liikkeet tuntuvat voimakkaammilta.

Ongelmat/huomiot

Supistelut: Kohtu alkaa supistella kivuttomasti ja epäsäännöllisesti raskauden puolivälissä. Näitä supistuksia kutsutaan kohdun ”harjoitussupistuksiksi” ja ne ovat normaalia. Säännölliset ja kivuliaat supistukset ennen raskausviikkoa 37 voivat ennakoida ennenaikaista synnytystä. Emättimen tulehdukset tai virtsatietulehdus ovat tyypilliset syyt ennenaikaisiin supistuksiin ja tulehdusten poissulkeminen kuuluukin rutiinitutkimukseen. Aina syytä ennenaikaisille supistuksille ei löydy. Tuolloin hoitona on lepo.


Raskausviikko 23

Äidin keho

Jaloissa voi esiintyä turvotuksia ja ne voivat tuntua levottomilta, suonikohjut pahenevat.

Lapsi

Sikiö painaa noin 400 g. Pituus on noin 27 cm. Lapsi liikkuu paljon tilavassa kohdussa.

Ongelmat/huomiot

Pinnalliset suonikohjut voivat joskus tulehtua, jolloin suoneen tulee paikallisesti kovahko, aristava alue. Hoitona ovat tukisukat ja Trombosol- tai Hirudoid-voide.

Tutkimukset

Synnytysvalmennus: Synnytysvalmennuksessa käydään läpi raskauteen ja synnytykseen liittyviä asioita sekä opetellaan rentoutumis- ja hengitystekniikoita. Valmennuksessa tapaa samassa elämänvaiheessa olevia ihmisiä, joiden kanssa voi vaihtaa kokemuksia. Lähes kaikki ensisynnyttäjät käyvät järjestetyllä tutustumiskäynnillä synnytyssairaalassa.


Raskausviikko 24

Äidin keho

Normaaliin raskauteen liittyviä oireita voi esiintyä, kuten selkäsärkyä, paineen tunnetta lantiossa, kohdun supistelua ja outoja mielihaluja.

Lapsi

Sikiö painaa noin 700 g. Pituus on noin 28 cm. Lapsi on laiha, mutta monelta osin pitkälle kehittynyt. Tehokkaalla hoidolla voidaan pelastaa tässä vaiheessa syntynyt.

Ongelmat/huomiot

Ennenaikainen lapsivedenmeno: Ongelmatilanne, joka vaatii sairaalaseurantaa ja antibioottihoidon aloituksen. Lisää selvästi riskiä kohtutulehdukseen ja ennenaikaiseen synnytykseen.


Raskausviikko 25

Äidin keho

Kasvava kohtu painaa virtsarakkoa, tihentynyttä virtsaamistarvetta esiintyy. Ei ole harvinaista, että yön aikana joutuu käymään 2-3 kertaa WC:ssä. Suolen toiminta voi hidastua, mikä ilmenee ummetuksena.

Lapsi

Sikiö painaa noin 800 g. Pituus on noin 29 cm. Iho paksuuntuu ja ihonalaisesti kertyy rasvakudosta. Hampaiden aiheisiin kehittyy kiillepinta.

Ongelmat/huomiot

Apteekista käsikaupasta saatavia valmisteita voit turvallisesti käyttää ummetukseen, peräpukamien ja närästyksen hoitoon.


Raskausviikko 26

Äidin keho

Peräpukamia voi ilmaantua. Mahalaukkua painava kohtu aiheuttaa helposti närästystä. Suonikohjut pahenevat loppuraskaudessa.

Lapsi

Sikiö painaa noin 700 - 900 g. Pituus on noin 31 cm. Lapsi erottaa erilaisia ääniä ja sukuelimet ovat kehittyneet.

Ongelmat/huomiot

Apteekista käsikaupasta saatavia valmisteita voi turvallisesti käyttää ummetukseen, peräpukamien ja närästyksen hoitoon.

Tutkimukset

Muista ilmoittaa työnantajalle äitiyslomalle jäämisestä. Äitiyslomalle voi jäädä 30–50 arkipäivää ennen laskettua synnytysaikaa ja työnantajalle siitä on ilmoitettava 2 kuukautta ennen vapaan alkamista.


Raskausviikko 27

Äidin keho

Pää- ja alaselkäsärkyä saattaa esiintyä kuten myös jalkakramppeja ja paineen tunnetta lantiossa.

Lapsi

Sikiö painaa noin 1000 g. Pituus on noin 32 cm. Tasapaino kehittyy ja lapsi pystyy itse valitsemaan asentonsa.

Ongelmat/huomiot

Raskaudenaikainen sokeritauti: Raskausdiabetes tarkoittaa raskaudenaikaista sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, joka korjaantuu synnytyksen jälkeen. Raskausdiabetes todetaan sokerirasituskokeella. Ruokavaliohoito on keskeinen. Vaikeimmissa häiriöissä tarvitaan insuliinia. Paastoverensokeri tulisikin mitata 6 kuukauden kuluttua synnytyksestä ja sen jälkeen vuosittain. Normaalipainoon jatkossa pitäisi pyrkiä.

Tutkimukset

Sokerirasitus tulee tehdä, jos sinulla on riskitekijöitä kuten lihavuus, runsas raskaudenaikainen painonnousu, aiemmin synnytetty suurikokoinen lapsi, ikä yli 39 vuotta, aiemman raskauden aikana todettu raskausdiabetes tai runsaasti sokeritautia suvussa.

Lue myös:

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Raskauden viimeinen kolmannes

Keskustele raskaudesta tai lapsista

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.