Masennuslääkkeet raskausaikana turvallisia - eivät kuitenkaan riskittömiä

Peräti noin viidennes väestöstä sairastaa masennusta jossain vaiheessa elämäänsä. Naisen masennusriski on miehiin verrattuna jopa kolminkertainen. Joskus nainen masentuu raskaana ollessaan tai ennen sitä, mutta masennuksen lääkehoitoa ei voida aloittaa odotuksesta johtuen.

Raskausajan masennus on kuitenkin haitallista niin äidille itselleen kuin kehittyvälle lapselle. Erään tutkimuksen mukaan jatkuva raskausajan masennus voi lisätä lapsen kehityksen viivästymisen riskiä 50 prosentilla, joten masennuksen hoito tulisi pystyä aloittamaan.

Nyt tuoreimpien terveysammattilaisten ohjeistuksen perusteella masennuslääkkeiden käyttö raskauden aikana on todettu olevan mahdollista, kertoo uutistoimisto Reuters. American Psychiatric Associationissa julkaistun tutkimuksen mukaan masennuslääkkeet toimivat tehokkaasti masennuksen oireiden hoidossa, mutta toisaalta lääkkeiden käytöllä voi myös olla seurauksia lapselle.

Joidenkin todisteiden mukaan masennuslääkkeet voivat aiheuttaa syntymävaurioita tai alhaista syntymäpainoa. Terveysammattilaisten raportissa kerrotaankin, että lievien tai kohtuullisten masennustilojen hoitoon voisi sopia paremmin psykoterapia. Masennuslääkkeiden käyttöä suositellaan ohjeistuksessa ainoastaan vakavan masennuksen hoidossa, Reuters uutisoi.

Masennuslääkkeiden käytöstä raskauden aikana tulisi raportin ohjeiden mukaan aina keskustella lääkärin kanssa. Joka tapauksessa nainen joutuu aina arvioimaan, voittavatko hyödyt mahdolliset riskit.

Lähde: Reuters

Lue lisää:

Synnytyksen jälkeinen masennus

Raskauden ajan masennus vaikuttaa lapsen kehitykseen

Kalaruoat kohottavat mieltä raskaana ollessa

Masennus kaksinkertaistaa synnytyksen ennenaikaisuusriskin

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.