Lohen syöminen raskausaikana vaikuttaa äidinmaitoon | Terve.fi
Uutinen
Lohen syöminen raskausaikana vaikuttaa äidinmaitoon

Lohen syöminen raskauden aikana auttaa lisäämään äidinmaitoon tärkeitä ravinteita. Samalla lohen syöminen voi kuitenkin alentaa tauteja ehkäisevien vasta-aineiden määrää äidin maidossa.

Medical Xpress uutisoi isobritannialaisten Southamptonin ja Readingin yliopistojen yhteistutkimuksesta, joka toteutettiin raskaana olevilla äideillä satunnaisotannalla. Tutkimuksessa osaa raskaana olevista naisista käskettiin syömään normaalisti oman ruokavalionsa mukaan, kun toista osaa kehotettiin käyttämään runsaasti lohta ruokavaliossaan.

Tutkijat huomasivat, että raskausajan loppupuolella runsaasti lohta syöneiden äitien maidossa oli kuukausi synnytyksen jälkeen normaalia enemmän pitkäketjuisia omega-3 -rasvahappoja, mutta tavallista vähemmän tauteja ehkäisevää immunoglobuliini-A -vasta-ainetta. Juuri vasta-aineiden riittävän saamisen vuoksi rintaruokintaa suositellaan yleisesti.

Omega-3 -rasvahapot (DHA, EPA ja ALA) ovat todella tärkeitä lapsen kehitykselle. Ne osallistuvat esimerkiksi verisuoniston, hermoston ja rauhasten toimintaan ja kehitykseen sekä auttavat alentamaan kolesterolia.

Lähde:

Medical Xpress

6.08.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Sikiötutkimukset-potilasohje
  Sikiötutkimusten tarkoitus on löytää terveyden kannalta merkittävät sikiöiden kehityshäiriöt raskausaikana. Sikiöiden synnynnäisiä...
Artikkeli
Raskausdiabetes-potilasohje
  Raskausdiabeteksella tarkoitetaan sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, joka todetaan ensimmäisen kerran raskauden aikana, useimmiten jo ensimmäisessä...
Artikkeli
Isi on nyt vähän väsynyt
  Synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus, joka koskettaa noin 10 % synnyttäneistä naisista. Ilmiö on herättänyt viime vuosina laajaa keskustelua...
Artikkeli
Imetys -tietopaketti
Maidoneritys käynnistyy heti synnytyksen jälkeen istukan irrottua. Imettäminen tulisi aloittaa mahdollisimman pian säännöllisen maidontuotannon...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Mika Luosujärvi

Olen koulutukseltani medianomi vuosimallia 2010, mutta olen ehtinyt tekemään jos jonkinmoisia sekatyömiehen hommia toimittajan työni lisäksi. Intohimojani ovat musiikin soitto ja kuuntelu sekä keikoilla käynti, joskin vastapainoksi tankkaan kiinnostuneena psykologiaa tai rentoudun hyvän elokuvan vieteltävänä.

Viimeisimmät keskustelut

Raskaus ja Lapset - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset