Yläpaine ja alapaine

Verenpaine muodostuu kahdesta hemodynaamisesta arvosta: systolisesta ja diastolisesta. Systolinen arvo kuvastaa sydämen työvaiheen (systolinen) loppupainetta, jolloin sydämen verimassa voimakkaan sydänlihassupistuksen seurauksena työntyy aorttaan ja sieltä joka puolelle elimistöön. Diastolisessa vaiheessa sydänlihas on lepovaiheessa, jolloin sen kammiot ovat laajentuneina.

Verenpainetta mitataan 1700-luvulla kehitetyn menetelmän mukaisesti (Riva Rochi (RR)), jossa mitataan muutos elohopeapatsaaseen (mmHg). Kyseessä on aina valtimoverenpaine, sillä laskimoverenpaine myötäilee valtimopainetta ollen kuitenkin huomattavasti matalampi (n. 30/20 mmHg).

Laajojen väestöpohjaisten mittaustutkimusten perusteella on laskettu, että verenpaineen normaaliarvot ovat 120/80 mmHg (systolinen eli yläpaine 120, diastolinen eli alapaine 80), kuitenkin yleisesti ottaen tavoitteena on 140/85 mmHg:n arvo. Diabeetikoilla tavoitearvot ovat tiukemmat eli 140/80 mmHg, ja potilailla joilla on diabetekseen liittyvä munuaisten vajaatoiminta tai jokin muu munuaissairaus, 130/80 mmHg. Verenpainearvot vaihtelevat vuorokauden aikana jatkuvasti. Korkeimmillaan ne ovat keskipäivällä ja matalimmillaan aamuyöstä.

Verenpaineen vaihteluun vaikuttavat mm. fyysinen rasitus, stressi, mielenterveys, ravintoaineet sekä keskushermostoon vaikuttavat aineet. Mainittakoon, että ns. lihasvoimaharjoittelussa varsin yleisesti käytettävät steroidihormonit (doping-aineet) nostavat voimakkaasti verenpainetta. Lakritsimakeiset, salmiakki ja luontaistuotteet, joissa on runsaasti esim. merileväosia, saattavat kohottaa merkittävästikin verenpainetta, potilaan sitä asiaa tiedostamatta.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.