Persoonallisuushäiriöt

Persoonallisuushäiriöt ovat hankalia ja vakavia ihmisen persoonallisuudessa, tunne-elämässä ja käyttäytymistavoissa esiintyviä häiriöitä. Niiden aiheuttajaksi epäillään lapsuuden ympäristötekijöiden, perinnöllisyyden ja biologisten tekijöiden yhteisvaikutusta. Yhteistä kaikille persoonallisuushäiriöille on käyttäytymisen ja pysyvän kokemisen tavan merkittävä poikkeaminen ympäröivän kulttuurin mallista. Persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys väestössä on noin 10 %. Persoonallisuushäiriöiden hoito on hankalaa erityisesti siksi, että niihin liittyy runsaasti psykiatrista ja somaattista oheissairastavuutta. Nykyään yhä useampi saa lievitystä kärsimykselleen erilaisten terapioiden ja lääkkeiden avulla.

Persoonallisuushäiriöt ja oireet

Persoonallisuushäiriöt ovat persoonallisuudessa ja käyttäytymistavoissa sekä henkilön vuorovaikutuksessa toisten kanssa esiintyviä vakavia häiriöitä. Niihin liittyy lähes aina huomattavaa ahdistusta ja sosiaalista haittaa. Persoonallisuushäiriöt vaikuttavat tavallisesti useisiin persoonallisuuden alueisiin. Persoonallisuushäiriön oireet riippuvat persoonallisuushäiriön tyypistä, mutta yhteistä oireille on pitkäaikaisuus ja se, että ne aiheuttavat joustamattomia käytöstapoja ja huonontavat toimintakykyä. Persoonallisuushäiriöiden tyypit lyhyine oirekuvauksineen on tässä tekstissä esitetty kohdassa diagnoosi.

Aiheuttaja

Persoonallisuushäiriöiden katsotaan olevan useiden tekijöiden summa. Lapsuuden kehitysympäristö vaikuttaa oleellisesti persoonallisuushäiriöiden kehittymiseen. Toisaalta myös perinnöllisyyttä on havaittu olevan persoonallisuushäiriöiden taustalla. Joitain biologisiakin tekijöitä on havaittu olevan yhteydessä häiriöihin.

Usein persoonallisuushäiriöt liittyvät lapsuuden kehitysympäristöön. Taustalla on yleensä pitkäaikainen lasta vahingoittava ympäristö. Välinpitämättömyyteen, huolenpidon puutteeseen, väkivaltaisuuteen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja rikollisuuteen liittyy persoonallisuushäiriöihin sairastumisen riskiä. Myös vanhempien päihdeongelmat ja vakavat käyttäytymisen häiriöt liittyvät häiriöiden kehittymiseen. Persoonallisuushäiriö on tuskin koskaan yksittäisen traumaattisen tapahtuman seuraus.

Myös perinnöllisyydellä on merkityksensä persoonallisuushäiriöiden synnyssä. Ainakin epäsosiaalisen, tunne-elämältään epävakaan, narsistisen ja huomionhakuisen persoonallisuuden taustalla on havaittu olevan perinnöllisiä tekijöitä. Skitsofreniapotilaiden sukulaisilla esiintyy enemmän paranoidosta ja skitsotyyppistä persoonallisuutta. 30-40 % lapsuuden vakavista käytöshäiriöistä jatkuu aikuisena epäsosiaalisena persoonallisuutena.

On joitain biologisia tekijöitä, joilla on havaittu olevan yhteyttä persoonallisuushäiriöiden kanssa. Impulsiivisista piirteistä kärsivillä on usein kohonneet testosteroni-, estroni- ja 17-estradiolipitoisuudet. Impulsiivisesti aggressiivisilla on todettu matalia selkäydinnesteen serotoniinin hajoamistuotteen pitoisuuksia. Epäsosiaalisilla on havaittu aivojen kuorikerroksen etulohkon alueella harmaan aineen supistumaa.
 

Diagnoosi

Persoonallisuushäiriöt ovat selkeästi kulttuuriympäristöstä poikkeavia, syvälle juurtuneita, joustamattomia ja pitkäaikaisia käyttäytymismalleja, jotka tulevat esiin useissa erilaisissa elämäntilanteissa. Ne ovat lapsuuden kehityksessä syntyneitä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa tai nuoruudessa ja jatkuvat läpi aikuisiän. Ne eivät ole yhtäkkisiä persoonallisuuden muutoksia eivätkä muun mielenterveyshäiriön, aivosairauden tai kemiallisen aineen seurausta, vaan joustamattomia, moniin tilanteisiin ulottuvia käyttäytymismalleja, jotka usein tuntuvat kuuluvan henkilön persoonallisuuteen. Persoonallisuushäiriöinen pitää itse oireitaan minänsä mukaisena (egosyntonisena), mikä johtaa sairaudentunnottomuuteen. Hän ei itse koe kärsivänsä mielenterveyden häiriöstä eikä hakeudu lääkäriin. Persoonallisuushäiriöissä on kulttuurisia ja alueellisia eroja.

Persoonallisuushäiriössä henkilön luonteenomaiset ja pysyvät kokemisen tavat ja käyttäytyminen poikkeavat merkittävästi kulttuurin sisäisistä normeista. Käyttäytyminen on pysyvää eikä vain tietyissä tilanteissa esiintyvää ja aiheuttaa henkilökohtaista kärsimystä tai vastoinkäymisiä sosiaalisessa ympäristössä tai muulla tärkeällä toiminnan alueella.

Persoonallisuuden ja persoonallisuushäiriön raja on häilyvä. Ei ole olemassa totuutta, jonka mukaan tietty käyttäytyminen on persoonallisuushäiriö ja toinen taas pelkkää persoonallisuutta. Diagnoosin asettaminen onkin vaativaa ja siksi diagnoosin tekoon tarvitaan yleensä useita tapaamisia lääkärin ja potilaan välillä. Strukturoitu haastattelutekniikka (SCID) auttaa diagnoosin teossa. Persoonallisuushäiriöksi ei lueta pitkäaikaisia persoonallisuuden muutoksia, jotka aiheutuvat tuhoisista kokemuksista, vakavista mielenterveyden häiriöistä tai muista määritellystä persoonallisuuden muutoksista.

Persoonallisuushäiriöiden kirjo on laaja ja vivahteikas. Selkeyden vuoksi on kuitenkin kehitetty tietyt diagnoosinimikkeet, joita Suomessa käytetään. Häiriöt eivät ole toisiaan poissulkevia ja niissä esiintyy päällekkäisyyttä.

Persoonallisuushäiriöt jaetaan seuraavasti:
 

  • Epäluuloinen eli paranoidinen persoonallisuus

  • Eristäytyvä eli skitsoidi persoonallisuus

  • Epäsosiaalinen persoonallisuus

  • Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus

  • Huomionhakuinen persoonallisuus

  • Vaativa eli obsessiivis-kompulsiivinen persoonallisuus

  • Estynyt persoonallisuus

  • Riippuvainen persoonallisuus

  • Muut määritellyt persoonallisuushäiriöt

  • Sekamuotoiset ja muut persoonallisuushäiriöt

  • Pitkäaikaiset persoonallisuuden muutokset

Kaikilla näillä persoonallisuushäiriöillä on tarkat diagnoosivaatimukset, eikä niitä koskaan voida asettaa vähäisin perustein.

Epäluuloisessa persoonallisuushäiriössä on luonteenomaista epäluuloisuus, perusteeton epäily petetyksi tulemisesta, kyvyttömyys antaa anteeksi ja taipumus tulkita toisten ystävällisetkin teot vihamielisiksi tai halveksiviksi. Myös toistuvia perusteettomia uskottomuusepäilyksiä saattaa esiintyä, samoin liiallista itsekeskeisyyttä ja omahyväisyyttä. Epäluuloisesta persoonallisuudesta kärsivät kantavat kaunaa, ovat hanakoita suuttumaan ja tulkitsevat viattomat huomautukset tai tapahtumat uhkaaviksi.

Eristäytyvässä eli skitsoidissa persoonallisuudessa henkilö vetäytyy pois tunnepitoisista, sosiaalisista ja muista suhteista esimerkiksi mielikuvitukseen, yksinäisiin harrastuksiin ja itsetutkiskeluun. Henkilö ei nauti läheisistään, ei edes perheenjäsenistä. Myös kyky ilmaista tunteita ja kokea mielihyvää voi olla rajoittunutta. Henkilön tunne-elämä on usein kylmää ja etäistä. Hän haluaa olla yksin. Kyky ilmaista omia tunteitaan voi olla puutteellinen.

Epäsosiaalinen persoonallisuus. Tässä häiriössä ominaista on piittaamattomuus sosiaalisista ja normien mukaisista velvollisuuksista ja välinpitämättömyys toisten tunteita ja oikeuksia kohtaan. Vallitsevien sääntöjen ja käyttäytymisen välillä on karkea epäsuhta. Yleensä rangaistuksilla ei voi helposti muuttaa tällaista lainvastaista käyttäytymistä, sillä henkilö ei koe katumusta. Vilpillisyyttä, valehtelua, käyttäytymisen hallinnan puutetta ja väkivaltaa esiintyy näillä henkilöillä. Myös kestävien ihmissuhteiden pitäminen voi olla vaikeaa. Usein heillä on lapsuudessa ja nuoruusiässä jatkuvaa ärtyvyyttä ja käytöshäiriö. Diagnoosi edellyttää näyttöä epäsosiaalisesta käytöksestä ennen 15 vuoden ikää.

Tunne-elämältään epävakaalle persoonallisuudelle ominaista on oikukas ennalta arvaamaton mielialan vaihtelu ja taipumus toimia hetken mielijohteesta harkitsematta seurauksia. Käytös on äkkipikaista, purkauksellista, mustavalkoista ja itsetuhoista. Tällaiset henkilöt ovat usein taipuvaisia riitaisuuteen muiden ihmisten kanssa ja heidän ihmissuhteensa ovat epävakaita.

Huomionhakuinen persoonallisuus. Tälle persoonallisuushäiriölle on ominaista teatraalinen, provosoiva esiintyminen ja tunteiden liioitteleva ilmaiseminen. He ovat usein herkästi alttiita ympäristön vaikutteille. Ominaista on myös jatkuva huomion keskipisteeksi pyrkiminen. Henkilöt voivat olla epäasianmukaisesti vietteleviä ja heillä voi olla liiallinen huoli ulkonäöstään ja omasta viehätysvoimastaan. He ovat usein herkkiä loukkaantumaan ja etsivät jatkuvasti huomiota ja arvonantoa. Henkilö on helposti toisten ohjattavissa.

Vaativasta persoonallisuudesta kärsivä on täydellisyyttä tavoitteleva, perfektionisti, liian tunnollinen ja pikkutarkka. Tälle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä ajatella asioiden yksityiskohtia, sääntöjä, listoja, järjestystä, organisaatiota ja aikatauluja niin paljon, että toiminnan päätarkoitus kärsii. Asioista on jatkuva huoli ja epäily, joka johtaa jäykkyyteen ja itsepäisyyteen.

Estyneestä persoonallisuudesta kärsivä usein pelkää ja jännittää jatkuvasti. Hänen itsetuntonsa on huono kelvollisuuttansa, viehättävyyttänsä ja arvostustansa kohtaan. Hän kaipaa jatkuvasti hyväksyntää ja kiintymystä eikä kestä hylkäämistä tai arvostelua. Hän saattaa välttää joitain toimintoja välttääkseen vaaroja tai uhkia. Hän pelkää kritiikkiä, paheksuntaa ja torjutuksi tulemista ja välttää elämäntilanteita, joissa voi joutua noloon tilanteeseen. Hän on varautunut ihmissuhteissa ja kokee itsensä muita huonommaksi.

Riippuvainen eli passiivinen persoonallisuus. Tällaiset henkilöt haluavat tukeutua muihin ihmisiin suurissa ja pienissä elämäänsä koskevissa ratkaisuissa. He myöntyvät kohtuuttomasti muiden ihmisten toiveisiin, jopa epämiellyttäviin, ja eivät itse esitä eriäviä mielipiteitä. Henkilöt tuntevat usein olevansa avuttomia yksin ollessaan ja pelkäävätkin yksin jäämistä ja jätetyksi tulemista kohtuuttomasti. Heillä on hoivatuksi tulemisen tarve sekä suuria vaikeuksia tehdä jokapäiväisiä päätöksiä itsenäisesti.

Persoonallisuushäiriöiden hoito ja seuranta

Persoonallisuushäiriöt ovat hyvin vaikeahoitoisia. Häiriöt ovat pitkäkestoisia ja juurtuneita käyttäytymismalleja. Persoonallisuushäiriöinen pitää käyttäytymistapojaan usein osana itseään eikä ole valmis luopumaan niistä vaikka persoonallisuushäiriöstä aiheutuva haitta olisikin ilmeinen.

Aluksi persoonallisuushäiriössä hoidetaan henkilön itsensä kokemaa ongelmaa, mikä voi olla mielialahäiriö, ahdistuneisuus, impulsiivisuus, päihdeongelma, psykoottinen häiriö tai vaikkapa parisuhdeongelma. Itse persoonallisuushäiriötä hoidetaan, jos tähän motivaatiota löytyy. Persoonallisuushäiriöiden haitoissa on paljon yksilökohtaisia eroavaisuuksia ja hoitomotivaatiossa on siksikin suuria vaihteluja.

Persoonallisuushäiriön hoitoon käytetään monenlaista psykososiaalista ja psykoterapeuttista hoitoa. Psykoterapian tavoite on saada persoonallisuushäiriöstä kärsivä ymmärtämään oireidensa, tunteidensa ja käyttäytymisensä merkitys ja seuraukset, jonka jälkeen on tarkoitus saada syntymään oma halu muuttua tarkoituksenmukaisemmaksi. Hoito on vuosia kestävää ja vaatii paljon sekä terapeutilta että potilaalta. Myös mm. ryhmäterapiaa on käytetty persoonallisuushäiriöiden hoitoon.

Lääkehoito suunnataan yleensä pinnalla olevan psykiatrisen oireiston tai sairauden mukaisesti. Persoonallisuushäiriöissä käytetään mm. psykoosilääkkeitä mahdollisia lyhytkestoisia psykoosioireita hoidettaessa ja uudentyyppisiä masennuslääkkeitä tarpeen mukaan. Varsinaisen masennuksen hoidon lisäksi serotoniinivaikutteisilla masennuslääkkeillä voidaan vaikuttaa myös impulsiivisuuteen ja väkivaltaisuuteen. Jatkohoitona persoonallisuushäiriöissä on riittävän pitkä ja säännöllinen lääkitys, jos siihen nähdään tarvetta.

Persoonallisuushäiriöiden yleisyys

Persoonallisuushäiriöitä pidetään yleisinä. Tutkimuksissa persoonallisuushäiriöiden yleisyys on vaihdellut 5 % ja 15 % välillä. Persoonallisuushäiriöt ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla, riippuen kuitenkin persoonallisuushäiriön tyypistä. Häiriöitä tavataan enemmän alemmilla sosiaaliryhmillä. Persoonallisuushäiriöt ovat yleisimpiä nuorilla aikuisilla. Naimattomilla ja eronneilla esiintyy persoonallisuushäiriöitä enemmän kuin naimisissa olevilla.

Persoonallisuushäiriöisillä itsemurha-ajatukset ja -yritykset ovat yleisempiä kuin kansalla keskimäärin. Myös muut mielenterveyden häiriöt ovat persoonallisuushäiriöistä kärsivillä yleisempiä. Persoonallisuushäiriöisillä esiintyy muuta väestöä enemmän alkoholin ja muiden päihteiden väärinkäyttöä. Heillä esiintyy myös seksuaalielämän ongelmia ja väkivaltaista käyttäytymistä muuta väestöä enemmän.

Perinnöllisyys

Perinnöllisyydestä tarkemmin kohdassa aiheuttaja.

Ennuste

Persoonallisuushäiriöstä irtautuminen ei ole helppoa. Käyttäytymismallit ovat erittäin juurtuneita ja persoonallisuushäiriöiset usein pitävät niitä luontaisina luonteenpiirteinään, vaikka käyttäytymisestä olisikin selvää haittaa. Kuitenkin esim. epävakaan persoonallisuuden oireet lievittyvät useimmilla ikääntymisen myötä. Antisosiaalisessa persoonallisuushäiriössä puolestaan kuolleisuus on yleisväestöä suurempaa. Nykyään yhä useampi persoonallisuushäiriöistä kärsivä saa erilaisista hoitomuodoista lievitystä kärsimykselleen parantuneen tiedon, lääkehoidon lisääntyvien mahdollisuuksien ja kehittyneempien psykososiaalisten hoitomuotojen ansiosta. Hyvä ammatillinen kehitys parantaa ennustetta.

Lähteet


Lönnqvist J, ym. Psykiatria. Duodecim. 2001.


ICD-10 -tautiluokitus.


Persoonallisuushäiriöt. Kiireettömän hoidon perusteet. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2005.


Seppälä N, ym. Persoonallisuushäiriöt. Duodecim. 1998;114(19):1939


Joukanen S. Hoito-ohjelmat. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri. 2000

Käypä hoito -suositus: Epävakaa persoonallisuus, Duodecim 2008.

Tarkastajalääkäri on tarkastanut artikkelien sisällön 10.10.2010.

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
mikä on personallisuuspöpö onko niitä ja miten tulkitaan?

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.