Persoonallisuus vaikuttaa synnytyksenjälkeiseen masennukseen

Arviolta joka kymmenes synnyttäjä kärsii synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että persoonallisuus vaikuttaa alttiuteen sairastua masennukseen. Persoonallisuuden yhteyttä synnytyksenjälkeiseen masennukseen ei kuitenkaan ole juuri tutkittu. Tutkimustulokset ovat sitä paitsi olleet osittain ristiriitaisia. Hollantilaistutkimuksessa on keskitytty neuroottisuuteen ja introversioon eli sisäänpäin kääntyneeseen persoonallisuuteen. Seurantatutkimukseen osallistui 277 naista, joiden raskaus oli tutkimuksen alkaessa kestänyt 32 viikkoa. Tällöin heidän neuroottisuuttaan ja introversiotaan arvioitiin. Lisäksi heidän masentuneisuuttaan arvioitiin 32. raskausviikon kohdalla sekä 3, 6 ja 12 kuukautta synnytyksen jälkeen.

Neuroottisuus näytti kohottavan synnytyksenjälkeisen masennuksen riskiä ja lisäävän masennusoireita. Neuroottiset ja introvertit persoonallisuuden piirteet yhdessä, mutta eivät erikseen, ennustivat masennusta vuoden kuluttua synnytyksestä. Tämä yhteys säilyi, kun raskauden aikainen masennus otettiin huomioon. Aikaisempi masennus ennusti masennusta pian synnytyksen jälkeen, mutta ei enää myöhemmin. Selvittämällä naisten persoonallisuuspiirteitä voisi olla mahdollista ennustaa, ketkä synnyttäjistä ovat vaarassa sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen.

Lähde: Psychosomatic Medicine 2005;67:632-637

Masennus

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:


Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.