Onko avioliitto hyväksi terveydelle? | Terve.fi
Artikkeli
Onko avioliitto hyväksi terveydelle?

Yhdysvaltalaisen Michiganin yliopiston tutkimuksen mukaan avioliitto ei välttämättä paranna terveyttä enää niin paljon kuin on aiemmin ajateltu.

Avioliitossa olevien on kautta aikojen raportoitu olevan terveempiä kuin sellaisten, jotka eivät koskaan ole olleet naimisissa. Yleisesti on ajateltu, että avioliitto tarjoaa sosiaalisia, psykologisia ja taloudellisia voimavaroja, jotka parantavat kokonaisterveyttä.

Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että ajat ovat muuttumassa ennen kaikkea miesten osalta.

Viimeisen 30-vuoden aikana itsearvioitu terveys naimattomilla miehillä ja naisilla on parantunut. Erityisesti naimattomilla miehillä terveys on tasaisesti noussut ja on tällä hetkellä lähes samalla tasolla naimisissa olevien miesten kanssa.

Tutkijoiden mukaan yksi syy trendiin saattaa olla se, että yhteiskunta tarjoaa naimattomille miehille suurempaa tukea ja helpompaa pääsyä sosiaalisiin tilanteisiin, jota aiemmin pääasiassa tarjottiin avioituneille.

Ero vaikuttaa naisen terveyteen

Dramaattisin muutos on tapahtunut leskien kohdalla. Vuonna 1972 lesket arvioivat terveydentilansa todennäköisesti yhtä hyväksi kuin naimisissa olevat, mutta vuonna 2003 he tekivät niin 7 % epätodennäköisemmin.

Myöskään avioeronneilla ja eronneilla luvut eivät näytä kovin ruusuisilta, sillä heidän itsearvioimansa terveydentila on huonontunut vuosien myötä verrattaessa naimisissa oleviin. Avio- tai avoliiton päättyminen näyttäisi vaikuttavan enemmän naisten terveyteen.

Tutkimus toteutettiin analysoimalla kansallisen terveyskyselyn tietoja vuosilta 1972- 2003. Se käsitti noin 1,1 miljoonaa ihmistä, jotka olivat joko naimisissa, leskiä, eronneita tai naimattomia ja iältään 25- 80-vuotiaita.

Aiheesta uutisoi News Medical Net ”Marriage may no longer be the healthier option”

26.06.2012
Kirjoittaja
Mika Luosujärvi

Olen koulutukseltani medianomi vuosimallia 2010, mutta olen ehtinyt tekemään jos jonkinmoisia sekatyömiehen hommia toimittajan työni lisäksi. Intohimojani ovat musiikin soitto ja kuuntelu sekä keikoilla käynti, joskin vastapainoksi tankkaan kiinnostuneena psykologiaa tai rentoudun hyvän elokuvan vieteltävänä.

Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Piristystä parisuhteeseen - Näin toteutat suhteen kevättalkoot
  Onko talvi imenyt ilon parisuhteestasi? Kaipaako parisuhteesi piristystä? Orastava kevät voi tuoda mieleen toiveita parisuhteen osalta.  ...
Artikkeli
Lomaromanssit: Näin moni suomalainen tunnustaa pettäneensä lomamatkalla
Joka kolmas suomalaismatkailija kertoo kokeneensa ainakin kerran elämässään lomaromanssin. Jopa seitsemän prosenttia tunnustaa pettäneensä...
Artikkeli
Tuottaja Ilkka Matila: tämä elokuva opettaa miehet puhumaan tunteistaan
  MRP:n eli Matila Röhr Productionsin tuottaja Ilkka Matila on ollut ideoimassa Rakkauden rasvaprosentti –elokuvaa sen alkumetreiltä lähtien.  ...
Artikkeli
Näitä asioita miehet eivät kerro vaimolleen!
Jokaisessa parisuhteessa on asioita, joista mieluummin vaietaan. Joku kutsuu sitä terveeksi itsesuojeluvaistoksi, toinen saattaa ajatella sen olevan...
Artikkeli
Usein parisuhteessa sovitaan, että suhteen ulkopuolisia seksisuhteita ei saa...
Artikkeli
Miten elämän kaikkien vaatimusten keskellä löytyisi riittävästi tilaa rakentaa...

Parisuhde - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset