Nämä asiat tuhoavat uuden parisuhteen! | Terve.fi
Artikkeli
Nämä asiat tuhoavat uuden parisuhteen!

Parisuhteet eivät ole aina helppoja. Jos olet altis tiettyihin typeryyksiin, vaikeutat tilannetta entisestään. Onneksi tässä vaiheessa me ja guyism.com tulemme väliin ja kerromme, kuinka nakerrat orastavaa parisuhdettanne tajuamatta sitä itse.

1. Hukutat hänet lahjoihin. Luulet, että naisesi lahjomisessa ei ole mitään väärää? Naiset rakastavat lahjoja. Joten jos vaikkapa hukutat hänet lahjoihin suhteen alussa, asetat standardin, jonka kanssa tulet kamppailemaan myöhemmin. Hän myös saattaa luulla, että salaat tai peittelet jotain ostamalla jatkuvasti kaikkea.

2. Kerrot heti kaiken. Ensitreffien banaaliuuteen ja typerään small talkiin on syynsä. Silloin tutustutaan toiseen ihmiseen pintapuolisemmin. Silloin ei ole oikea aika kertoa fetisseistäsi tai siitä, kun ufot kaappasivat sinut. Jätä ne vähän myöhempään.

3. Sinulla ei ole omaa tahtoa. Naiset rakastuvat usein pyyteettömiin ja ”helppoihin” miehiin. Helpolla emme tässä tapauksessa tarkoita mitään seksiin liittyvää vaan sitä, että mies suostuu naisen hulluimpiinkin ehdotuksiin, vaikka olisikin eri mieltä. Jos sinulla ei ole mielipidettä tai et uskalla sitä sanoa, parisuhteenne on tuomittu tavalla tai toisella.

4. Annat ystävillesi liikaa huomiota. Jossain välissä parisuhdetta joudut esittelemään vanhat ryyppykaverisi naisellesi. Tämä tilanne on yleensä epämukava ja aiheuttaa jännitettä. Parin ryyppyreissun jälkeen huomaat, että sinulle esitetään ukaasi: valitse puolesi. Hämmästyt kun huomaat, kuinka nopeasti hän asettuu omalle puolelleen.

5. Valitat hänelle kaikesta. Parisuhteessa on kyse elämien kietoutumisesta yhteen. Hän keittää sinulle aamukahvia ja sinä autat sohvan siirtämisessä. Jos valitat kaikesta, mitä hän sinulta pyytää, ei silloin hänkään halua auttaa sinua. Jos valitat ja kitiset tauotta, hänestä tuntuu kuin hän olisi äitisi. Ja äidin kanssa ei harrasteta seksiä.

6. Vonkaat tauotta. Jossain vaiheessa seksi astuu kehiin. Ja kun naisesi kertoi siitä pitävänsä (vaikkei niin olisikaan), tunnet itsesi kunnon panomieheksi. Ja haluat seksiä koko ajan enemmän. Tämä ajaa ennen pitkää naisesi ajattelemaan, ettet halua häneltä mitään muuta.

7. Toistat samaa lausetta liian aikaisin. Naisetkin pelkäävät sitoutumista. Jos toistat jo kuukauden suerustelun jälkeen päivittäin ”Minä rakastan sinua!” –fraasia ja puhut kummallisia (sisustaminen, koiran hankinta, kavereiden alkoholinkäytön kovaääninen arvostelu), naisesi saattaa ahdistua toden teolla. Ota siis rauhallisesti, vaikka miettisitkin jo yhteenmuuttoa ja häitä

Lähde: Guyism.com

26.06.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Piristystä parisuhteeseen - Näin toteutat suhteen kevättalkoot
  Onko talvi imenyt ilon parisuhteestasi? Kaipaako parisuhteesi piristystä? Orastava kevät voi tuoda mieleen toiveita parisuhteen osalta.  ...
Artikkeli
Lomaromanssit: Näin moni suomalainen tunnustaa pettäneensä lomamatkalla
Joka kolmas suomalaismatkailija kertoo kokeneensa ainakin kerran elämässään lomaromanssin. Jopa seitsemän prosenttia tunnustaa pettäneensä...
Artikkeli
Tuottaja Ilkka Matila: tämä elokuva opettaa miehet puhumaan tunteistaan
  MRP:n eli Matila Röhr Productionsin tuottaja Ilkka Matila on ollut ideoimassa Rakkauden rasvaprosentti –elokuvaa sen alkumetreiltä lähtien.  ...
Artikkeli
Näitä asioita miehet eivät kerro vaimolleen!
Jokaisessa parisuhteessa on asioita, joista mieluummin vaietaan. Joku kutsuu sitä terveeksi itsesuojeluvaistoksi, toinen saattaa ajatella sen olevan...
Kirjoittaja
Mika Luosujärvi

Olen koulutukseltani medianomi vuosimallia 2010, mutta olen ehtinyt tekemään jos jonkinmoisia sekatyömiehen hommia toimittajan työni lisäksi. Intohimojani ovat musiikin soitto ja kuuntelu sekä keikoilla käynti, joskin vastapainoksi tankkaan kiinnostuneena psykologiaa tai rentoudun hyvän elokuvan vieteltävänä.

Artikkeli
Miten elämän kaikkien vaatimusten keskellä löytyisi riittävästi tilaa rakentaa...
Artikkeli
Suhtautuminen riitelyyn on asia, johon jokainen pidempään parisuhteessa oleva...

Parisuhde - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset