Paniikkihäiriö

Paniikkihäiriö kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Se on melko yleinen (miehillä 1.5 %, naisilla 2.5 %) psykiatrinen ongelma, jonka tyyppioire on ns. paniikkikohtaus. Sairaus on yleisin nuorilla aikuisilla, ja siihen liittyy usein muitakin psykiatrisia ongelmia kuten masennusta (jopa 50 %:lla), ahdistuneisuutta ja päihdeongelmia. Naisilla paniikkihäiriö on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Paniikkikohtaus voi tulla odottamatta ilman laukaisevaa tekijää (spontaani kohtaus) tai se voi olla tilannesidonnainen kohtaus, jolloin kohtaus alkaa jonkin tietyn ärsykkeen laukaisemana.

Paniikkihäiriön oireet

Pääasiallinen oire on paniikkikohtaus: ilman erityistä havaittavaa syytä ilmaantuva voimakas ja ahdistava pelkotila, johon liittyy fyysisinä oireina mm. sydämen tykytystä, käsien tärinää, huimausta, hengenahdistuksen ja pyörtymisen tunnetta. Muita kohtauksiin mahdollisesti liittyviä oireita ovat mm. mahavaivat, pahoinvointi, hikoilu, puutumistuntemukset ("tikkuilu"), rintakipu, epätodellisuuden tunne ja kuolemanpelko.

Kohtaus kestää yleensä joitakin kymmeniä minuutteja, harvemmin tunteja. Kohtaukset ovat yleensä toistuvia ja toistuvien kohtauksien seurauksena potilas alkaa välttää tilanteita, joissa kohtauksia tulee (välttämiskäyttäytyminen). Paniikkihäiriöön voi liittyä agorafobiaa eli julkisten paikkojen pelkoa tai paniikkihäiriö voi ilmetä ilman agorafobiaa, jolloin välttämiskäyttäytymistä ei ole.

Aiheuttaja

Paniikki sinänsä on normaali, elämää ylläpitävä tapa reagoida pelottavaan tilanteeseen tai vaaraan. Paniikkihäiriö poikkeaa normaalista siinä, että kohtaus ilmaantuu tilanteissa, joissa sillä ei ole selkeästi elämää ylläpitävää tarkoitusta ja pelko on suhteettoman suuri todelliseen uhkaan nähden. Häiriön aiheuttajasta on useita eri teorioita.

Biologisen teorian mukaan kyseessä on normaalin puolustusmekanismin säätelyn synnynnäinen häiriö, siis lähinnä biokemiallinen tai neurologinen ongelma. Kynnys paniikin laukeamiseen on poikkeuksellisen matala, jolloin ilmaantuu paniikkikohtauksia ilman erityisempää ärsykettä. Useita eri hermoston välittäjäaineita (mm. serotoniini, noradrenaliini, GABA) on tutkittu, mutta häiriön tarkkaa syntymekanismia ei kuitenkaan vielä tunneta. Kofeiini on paniikkikohtauksille altistava aine.

Kognitiivis-behavioristisen teorian mukaan paniikkikohtaukset syntyvät väärin tulkittujen sisäisten ärsykkeiden vuoksi. Kyseessä ei olisi synnynnäinen vaan opittu reagoimistapa, jossa potilas on "yliherkkä" tulkitsemaan jonkin ärsykkeen virheellisesti merkiksi uhkaavasta katastrofiin johtavasta vaarasta. Yleisneuroositeorian (general neurosis theory) kannattajat asettuvat biologisen ja kognitiivis-behavioristisen teorian kannattajien välimaastoon: kyseessä olisi osin synnynnäinen, osin opittu ongelma. Psykoanalyyttinen teoria yhdistää paniikkihäiriön varhaisten kiintymyssuhteiden häiriintymiseen.
 

Diagnostiikka

Paniikkihäiriön diagnoosi on kliiniseen psykiatriseen tutkimukseen perustuva. Diagnoosiin oikeuttaa tyypillinen oirekuva sekä muiden, samankaltaisten sairauksien poissulkeminen.

Sairauksia, jotka voivat aiheuttaa vastaavantyyppisiä oireita, ovat mm. masennus, muut ahdistushäiriöt, post-traumaattinen stressihäiriö, kilpirauhasen toiminnan häiriöt, erilaiset neurologiset sairaudet sekä fobiat. Lisäksi alkoholin tai muiden psykoaktiivisten aineiden käyttö voi aiheuttaa paniikkihäiriön kaltaista oireilua.

Lue lisää aiheista

Paniikkihäiriön hoito

Paniikkihäiriön hoito perustuu luottamukselliseen hoitosuhteeseen ja sairausvalistukseen eli potilaalle annettuun asianmukaiseen ja selkeään informaatioon paniikkihäiriöstä. Hoitava lääkäri on useimmiten yleislääkäri tai psykiatri. Varsinaisena hoitona käytetään kognitiivista ja behavioraalista psykoterapiaa sekä lääkehoitoa. Hoidon tulee olla pitkäjännitteistä, sillä paniikkihäiriö on pitkäaikainen sairaus, jolla on taipumusta kroonistua.

Psykoterapiassa pyritään hengitysharjoituksilla, rentoutumisen opettelulla ja oiretiedostuksella vähentämään paniikkikohtausten määrää ja voimakkuutta sekä estämään välttämiskäyttäytymistä. Altistamalla hoidettava paniikkikohtauksille voidaan harjoitella tilanteen hallitsemista ja samalla lieventää kohtauksiin liittyvää oireilua. Tutkimuksissa on todettu noin 70 %:n hyötyvän hoidosta selvästi ja psykoterapian myönteiset vaikutukset kestävät yleensä pitkään. Hoito toteutetaan yksilö- tai ryhmäterapiana.

Paniikkihäiriön lääkehoidossa pääasiallisesti käytettävät lääkkeet ovat ns. SSRI-lääkkeet, eräät trisykliset masennuslääkkeet sekä bentsodiatsepiinit:

SSRI-lääkkeet vaikuttavat serotoniini-välittäjäaineen pitoisuuteen keskushermostossa. Niiden on todettu olevan tehokkaita paniikkihäiriölääkkeitä ja ne ovat käytetyin lääkeryhmä tässä sairaudessa. Tutkimuksesta riippuen noin 40–80 % potilaista on oireettomia hoidon jatkuttua riittävän kauan. SSRI-lääkkeiden huonona puolena on vaikutuksen hitaus: saattaa kestää useita viikkoja, ennen kuin teho tulee selvästi esiin. Mikään SSRI-lääke ei ole selvästi toista tehokkaampi paniikkihäiriön hoidossa.

Trisyklisistä masennuslääkkeistä parhaita tuloksia on saatu klomipramiinilla, mutta sen käyttö on rajoitettua sivuvaikutusten takia.

Bentsodiatsepiinijohdannaiset ovat toinen paniikkihäiriön hoidossa käytettävä lääkeryhmä. Tutkimuksissa on todettu noin 50–80 %:n olevan oireettomia hoidon jatkuttua riittävän pitkään. Hoidon teho tulee esiin nopeasti, mutta haittavaikutuksena on pitkäaikaiskäyttöön liittyvä lääkeriippuvuus. Bentsodiatsepiineja ei tule käyttää, jos potilaalla on impulsiivista/aggressiivista käytöstä, päihdeongelma tai muu riippuvuusriski.

Useat hoitosuositukset esittävät, että ensisijainen lääkitys paniikkihäiriöön olisi SSRI-lääke ja bentsodiatsepiinejä tulisi käyttää vain sellaisissa tapauksissa, joissa oireiden voimakkuus vaatii lääkitykseltä nopeaa tehoa. Tällöinkin bentsodiatsepiinien käytön tulisi olla ajallisesti rajattua ja tarkoin valvottua. Trisyklisistä lääkkeistä valitaan klomipramiini muille lääkkeille vasteettomissa tapauksissa.

Näin asiantuntijat vastaavat paniikkihäiriötä koskeviin kysymyksiin.

Seuranta

Jos potilaalla on terapiasuhde, seuranta järjestyy itsestään hoitokäyntien yhteydessä. Jos päädytään pelkkään lääkehoitoon, potilasta tulisi seurata ainakin niin pitkään, että nähdään onko lääkityksestä ollut apua. Mikäli potilasta hoidetaan säännöllisellä bentsodiatsepiinilääkityksellä, lääkärin tulisi seurata potilasta jo senkin vuoksi, että on olemassa kohtalainen riski lääkeriippuvuuden kehittymiseen.

Periytyvyys

Paniikkihäiriötä esiintyy usein suvuittain ja niissä perheissä, joissa on ahdistuneisuushäiriöitä. Kaksostutkimuksissa paniikkihäiriön perinnöllisyydeksi on arvioitu 30-40 % ja viimeaikaiset tutkimukset ovat selkeästi tukeneet käsitystä, että paniikkihäiriölle tai yleisemmin kohtauksittain esiintyvälle ahdistuneisuudelle on olemassa perinnöllinen tausta.

Paniikkihäiriön yleisyys

Tutkimuksissa on todettu sairauden yleisyyden olevan naisilla enimmillään 5 % ja miehillä 2 % luokkaa. Noin 60-70 % sairastuneista on naisia, ja suurin todennäköisyys sairastua on nuorena aikuisena, noin 20-30-vuotiaana. Yli 65-vuotiailla paniikkihäiriö on melko harvinaista. Aikuisista paniikkipotilaista 25 % on kärsinyt lapsuudessa ahdistuksesta, joka ilmenee esim. koulupelkona.

Ennuste

Paniikkihäiriö on pitkäaikainen sairaus ja se kroonistuu usein. Lääkehoitoa tulisi jatkaa vielä puoli vuotta oireettomuudenkin jälkeen, jotta kohtausten uusiutumiselta vältyttäisiin. Lääkehoito lopetetaan asteittain useiden viikkojen aikana, koska äkillinen lääkkeen lopetus voi laukaista uuden paniikkikohtauksen. Sairaudella on kuitenkin suuri taipumus uusiutua, ja osa voimakasoireisista potilaista kärsii oireista jatkuvasti (noin 20 %), jopa vuosia, hoidosta riippumatta. Hyvä pitkäaikainen terapiasuhde ja lääkitys parantaa ennustetta. Ennustetta huonontaa samanaikainen muu psykiatrinen sairaus, tiheät kohtaukset ja voimakas välttämiskäyttäytyminen.

Linkkejä


American Psychological Association OnLine -paniikkihäiriöstä (engl.)

Panic Disorder - National Institues of Health (engl.)

Integrum Institute - paniikkihäiriöstä

YTHS -paniikkihäiriö

Viitteet


Siegfried Kasper, Eva Resinger: Panic disorder: the place of benzodiazepines and selective serotonin reuptake inhibitors: European Neuropsychopharmacology 11 (2001) 307-321


Tasman: Psychiatry, 1st ed., Copyright 1997 W. B. Saunders Company


Lääkärin käsikirja 2002, Duodecim

Lönnqvist J, Heikkinen M ym: Psykiatria, 2.painos 2001, Duodecim, 5. uudistettu painos 2007.

Huttunen M: Lääkkeet mielen hoidossa, 1.painos 2004, Duodecim

Emilien G, Dunlach C ym.: Anxiety Disorders. Pathophysiology and pharmacological treatment, Basel 2002

Tarkastajalääkäri on tarkastanut artikkelien sisällön 10.10.2010.

Lue lisäksi:

Paniikkihäiriö - elämää rajoittaa sairaus

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
Keskustelua ja vertaistukea mielenterveysongelmista kärsiville: http://www.hullujenhuone.com Aiheina mm. masennus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja paljon muuta. Tervetuloa mukaan!

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.