Ravitsemusterapeutin näkökulma

Eija Orreveteläinen
THM, laillistettu ravitsemusterapeutti

Me suomalaiset saamme vääränlaisia kovia, tyydyttyneitä rasvoja liikaa ja oikeanlaisia pehmeitä, tyydyttymättömiä rasvoja liian vähän. Osittain tämä johtunee rasvakammosta. Rasvakammo juontanee aikaan, jolloin ohjeistuksena oli vähentää voin käyttöä. Tämä on kääntynyt niin, että leivän päällä ei käytetä leipärasvaa lainkaan. Leivän päälle laitetaan juustoa, joka on samalla tavoin runsaasti kovaa rasvaa sisältävää kuin voi. Samanaikaisesti kala pääasiallisena ruokana ruokalautasellamme on vaihtunut lihaksi. Kolmas varteenotettava seikka on se, että liikakilojen pelossa ruuanvalmistuksessa ei käytetä öljyä eikä salaattiin laiteta öljypohjaista salaatinkastiketta.

Meidän tulisi tehdä kokonaisrasvaremontti. Tämä onnistuu terveyden kannalta parhaiten vähentämällä nimenomaan runsaasti kovaa piilorasvaa sisältävien liha- ja maitotuotteiden käyttöä. Samanaikaisesti tulee lisätä runsasrasvaisen kalan ja näkyvien rasvojen eli öljyn, öljypohjaisten salaatinkastikkeiden ja leipärasvan käyttöä.

Monityydyttymättömät omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä elimistön kasvulle, kehitykselle ja toiminnalle. Runsasrasvainen kala, kuten lohi, sisältää runsaasti pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja, eikosapentaeenihappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA). Tällä hetkellä saamme EPA:a ja DHA:a yhteensä keskimäärin vain 0,2 prosenttia kokonaisenergiasta (500 mg/vrk). Kolmannes suomalaisista ja 15-24 –vuotiaista jopa 42 % ei syö kalaa viikoittain. Suurin osa ravinnosta saamistamme omega-3-rasvahapoista tulee alfalinoleenihapon (ALA) muodossa rypsiöljystä ja siitä valmistetuista tuotteista. Vaikka osa ALA:sta muuntuu elimistössä EPA:ksi ja DHA:ksi, on tämä muuntumisprosessi yksilöllinen ja usein riittämätön. Parhaiten EPA:n ja DHA:n saanti turvataan syömällä runsasrasvaista kalaa. EPA:n ja DHA:n saannin osalta riskiryhmässä ovat vähän kalaa sekä yleensä niukkarasvaista ruokavaliota noudattavat. Täytyy myös muistaa, että raskauden aikana omega-3-rasvahappojen tarve kaksinkertaistuu ja että imeväis- ja leikki-ikäiset tarvitsevat omega-3-rasvahappoja mm. näkökyvyn, hermoston ja aivojen kehittymiseen.

Henkilöille, jotka syövät runsasrasvaista kalaa alle kolme kertaa viikossa, voi sydämellä suositella päivittäiseksi tavaksi kalaöljyvalmisteita. Erityisesti kalaöljyä suositellaan sydänpotilaille ja sydän- ja verisuonitautiriskissä oleville, yhteensä 1000 mg (EPA+DHA) päivässä. Jos triglyseridiarvot ovat koholla, tulisi EPA:a ja DHA:a nauttia 3000-4000 mg (3-4 grammaa) päivässä. Kalaöljystä hyötyvät myös reumaatikot. Kalaöljyn hyvistä vaikutuksista on viitteitä myös muiden tulehdussairauksien ja masennuksen sekä muistihäiriöiden ehkäisyssä. Paras valinta kalaöljyksi on sekä EPA:a että DHA:a sisältävä valmiste, sillä suurin osa tutkimuksista on tehty kyseisellä yhdistelmällä.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.