Ientulehdus eli gingiviitti, hammasta ympäröivän pehmytkudoksen tulehdus on periaatteessa harmiton vaiva, jonka parantuessa kudoksiin ei jää pysyviä vaurioita. Tavanomaisen ientulehduksen aiheuttavat ienrajoihin kertyvät suun bakteerit, jotka harjauksen ja hammasvälien puhdistamisen heikon tason takia käynnistävät elimistön puolustusreaktiona tulehduksen. Ientulehduksen merkkejä ovat ikenien verenvuotoherkkyys, tavallista punaisempi väri sekä turvonnut ja pintarakenteeltaan sileä ulkonäkö, mahdollisesti myös pahanhajuinen hengitys. Jokseenkin kaikilla ihmisillä on hampaistossaan gingiviittiä ainakin jossakin vaiheessa elämää.
Haitallisia ovat kaikki bakteerien kasvua suussa edistävät tekijät, kuten heikkotasoiset korjaavan hoidon rakenteet (paikat, kruunut, sillat) ja mahdollisesti myös hampaiden asennoista johtuvat puhdistamisen esteet. Hoitamattomat kariesvauriot ovat myös tehokas omahoidon este. Nuorilla etenkin kiinteillä kojeilla tehtävän hampaiden oikomishoidon aikana on tihennettävä hammaslääkäri- tai suuhygienistikäyntejä puhdistamisen vaikeutumisen takia. Oikomishoito ajoittuu usein murrosikään, johon osuu myös ientulehduksen esiintymisen huippukohta. Tästä iästä alkaakin hampaiden kiinnityskudosten terveyden elinikäinen seuranta jokaisen suun tutkimuksen yhteydessä. Kun pysyvä hampaisto on kokonaan puhjennut, on aina suun tutkimisen yhteydessä tutkittava ientaskut jokaisesta hampaasta kaikilta pinnoilta ientulehduksen havaitsemiseksi ja parodontiitin merkkien poissulkemiseksi. Syventyneet ientaskut ovat löydös, joista on mietittävä, johtuuko tasku kudosturvotuksesta vai onko hampaan kiinnitystä menetetty pysyvästi.
Hammaslääketieteen tohtori Päivi Mäntylä kertoo, että ientulehduksen ”vaarallisuuden” arvioimiseksi hammaslääkärin on selvitettävä suun paikallisten tekijöiden lisäksi potilaan taustatekijät, mm. tupakointi. ”Riskin muodostaa myös hammaslääkärillä käymättömyys sekä piittaamattomuus suunterveyden edistämiseen annetuista ohjeista. Elimistön immuunipuolustusta heikentävät tekijät, näistä merkittävimpänä diabetes, on myös huomioitava ientulehduksen haitallisuutta arvioitaessa”, luettelee Mäntylä riskitekijöitä.
Riskihenkilöiden varhainen havaitseminen eri tekijöitä kartoittamalla sekä oikean pituisen hoitovälin määrittäminen riskiin perustuen estävät ientulehduksen harmilliset seuraukset joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. ”Hammaslääkärin vastuulla on diagnoosin tekeminen ja riskikartoitukseen perustuva hoidon ja hoitovälin suunnittelu”, Mäntylä muistuttaa.
Päivi Mäntylä luennoi aiheesta Hammaslääkäripäivien Vanhassa vara parempi? - myös omat hampaat ovat nykypäivää -sessiossa Messukeskuksessa torstaina 11.11.2010.
