Anna lapselle mahdollisuus liikkua!

Lapsi liikkuu luontevasti ja mielellään, kun siihen annetaan mahdollisuus. Avainasemassa ovat vanhemmat. Heidän tarjoamansa esimerkki on jälkikasvulle paras suunnannäyttäjä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempien täytyisi itse olla himourheilijoita.

”Riittää, että vanhempi on liikunnan sallija”, kiteyttää Pohjois-Pohjanmaan Liikunnan lasten liikunnan päällikkö Lassi-Pekka Risteelä. ”Jos aikuinen ei itse osaa, hän voi mennä mukaan katsomaan”, Risteelä vinkkaa. ”Sen verran vanhempien pitäisi olla valmiita tinkimään omasta mukavuudenhalustaan, että lähtee sen ensimmäisen kerran liikkeelle lapsen kanssa. Vaikka niin, että kävellään yhdessä johonkin mielenkiintoiseen paikkaan”, hän lisää.

Liikuntaan kannustaminen ei Risteelän mukaan tarkoita, että lasta pitäisi kuljettaa joka ilta ohjattuihin harjoituksiin. ”Lajin löytäminen ei ole tärkeää, vaan se, että lapsi liikkuu monipuolisesti ja erilaisissa ympäristöissä.” Tärkeintä on omaehtoisuus, eli liikkuminen omasta halusta itselle luontevilla tavoilla. Kaverien kanssa pelailu, pihaleikit ja koko perheen yhteiset liikunnalliset hetket antavat lapselle mukavia elämyksiä ja kehittävät liikunnallisia taitoja.
 

Monipuolisesti pari tuntia päivässä

Koululaisikäisen lapsen pitäisi suositusten mukaan liikkua kaksi tuntia kuormittavaa liikuntaa päivässä. Tämä tarkoittaa liikkumista, joka hengästyttää ja saa hien pintaan. Määrä voi kuulostaa paljolta, mutta Risteelä muistuttaa, että liikunta-annos voi koostua useista pätkistä; välituntileikeistä, pihapeleistä, perheen yhteisestä puuhailusta ja tietenkin liikuntatunneista sekä -harrastuksista.

Pelkällä ohjatulla liikunnalla annosta voi sen sijaan olla vaikea saada täyteen ilman että touhu alkaa maistua puulta. ”Kolme neljäsosaa lapsen liikunnasta pitäisi olla omaehtoista liikuntaa”, Risteelä kertoo. Liikkuvista lapsista tulee liikkuvia aikuisia, ja jos pienestä pitäen liikkuu monipuolisesti, ei liikunnan harrastaminen jää kokonaan kuvioista siinä vaiheessa kun lopettaa yhden lajin aktiivisen treenaamisen.

Risteelä korostaa, että kaksi tuntia päivässä -nyrkkisääntö koskee tavallisia lapsia. ” Sen verran tarvitaan normaalin kehityksen tukemiseen.” Riittävä liikunta lapsuus- ja nuoruusiässä kehittää tavallisessa elämässä tarvittavia motorisia taitoja ja on tärkeää hermoston, lihasten sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön kehittymiselle.

Tavallinen lapsi osaa kuunnella omaa kehoaan eikä tule ylirasittaneeksi itseään; etenkin jos liikunta on suurelta osin omaehtoista. Lapsen luonnollista liikunnan tarvetta ei niin ollen ole Risteelän mielestä syytä rajoittaa. Toki varsinkin ohjatuissa harjoituksissa lihashuollolla on tärkeä merkitys. Lapsenkin täytyy lämmitellä, verrytellä ja venytellä.
 

Onnistumisen elämykset ovat tärkeitä

Suurin haaste on saada lapset liikkumaan tarpeeksi. Liikunta painottuu vapaa-aikaan, jolloin kilpailevia tekijöitä on paljon. Viihde-elektroniikka on vallannut lastenhuoneet ja elämyksiä haetaan näytöltä eikä pihalta. Lisäksi monet muutkin harrastukset kilpailevat liikunnan kanssa.

Passiivisuudesta muodostuu lapselle helposti noidankehä - kun ei ole tottunut liikkumaan, eivät liikunnalliset taidotkaan ole parhaat mahdolliset. Voi olla kova pala, jos liikkeelle lähtiessään ei pärjää. Tämä passivoittaa lasta entisestään. Risteelä painottaa, että kierre pitäisi saada poikki, jotta lapsi saisi onnistumisen elämyksiä. Liikunnan aloittaminen pitäisi tehdä niin helpoksi, että tottumatonkin lapsi kokee onnistuvansa.
 

Kenen on vastuu?

Lassi-Pekka Risteelä ei lähtisi syyttelemään liikkumattomuudesta yksinomaan vanhempia tai tietokonepelejä. Syyt heijastelevat yhteiskunnan muutosta. ”Asuinalueiden infrastruktuuri on usein sellainen, että se ei kannusta liikkumaan. Ruohikoilla ei saa juoksennella ja leikkipaikat on ahdettu pieneen nurkkaan, pois parkkipaikkojen tieltä”, hän valaisee.

Myös liikenne, pelko tapaturmista sekä epämääräisistä ihmisistä voi saada aikuiset rajoittamaan lasten pihaliikuntaa. Varovaisuus on ymmärrettävää, mutta asiaa voi ajatella monelta kannalta: ”Jos lapsi tipahtaa kiipeilytelineeltä, aletaan miettiä kenen on vastuu ja kuka on jättänyt jotain hoitamatta. Jos pari-kolmekymppisenä ihminen on niin huonokuntoinen, ettei pysty liikkumaan, katsotaanko silloin kenen on syy? Pitäisi miettiä, kenen on vastuu, jos mitään ei tehdä lasten liikuntamahdollisuuksien eteen”, Risteelä tiivistää.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:


Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.