Punkin purema - potilasohje | Terve.fi
Artikkeli
Punkin purema - potilasohje

Potilasohje

 

Puutiaisia eli punkkeja esiintyy ympäri Suomea muualla paitsi Lapissa. Esiintyvyys on suurinta rannikko- ja saaristoalueilla. Puutiaiset lähtevät liikkeelle keväisin ympäristön keskilämpötilan noustessa yli 5°C. Ne elävät ja liikkuvat useimmiten aluskasvillisuudessa, heinikoissa ja pensaikoissa, kosteilla alueilla.

Puutiainen tarvitsee kehittyäkseen veriaterian, joten se etsiytyy ihmisen ihon pinnalle. Punkin purema ei ole vaarallinen sinänsä, mutta punkki voi tartuttaa ihmiseen borrelioosin, joka on Borrelia burgdorferi -bakteerin aiheuttama sairaus. Tämä myös Lymen taudiksi kutsuttu sairaus voi olla vaarallinen, jos sitä ei hoideta ajoissa. On arvioitu, että noin neljäsosalla suomalaisista puutiaisista on elimistössään borrelia-bakteeri. Ulospäin punkista ei voi sanoa, onko se infektoitunut.

Ilmeisesti kuitenkin vain yksi puutiaisen purema 50:stä johtaa tartuntaan, sillä jotta borrelia tarttuisi ihmiseen, tulee punkin yleensä olla kiinnittyneenä ihoon useita tunteja. Vuosittain Lymen taudin saa noin kolmisentuhatta suomalaista.

Lisäksi puutiaiset levittävät virusta, joka voi aiheuttaa ihmiselle aivotulehduksen eli puutiaisenkefaliitin (Kumlingen tauti). Aivotulehdusvirusta kantavia puutiaisia esiintyy Ahvenanmaalla, Turun saaristossa, Kokkolan seudun saaristossa, Lapin-läänin lounaisosassa Simossa, Helsingin edustalla (Isosaari), Lappeenrannassa ja Varkaudessa. Kyseisillä alueillakin viruksen kantajia on kuitenkin pieni osa puutiaiskannasta, noin 1 sadasta punkista. Puutiaisaivokuumetta vastaan on olemassa rokote.

Omahoito

Ennaltaehkäise punkkien puremat:

  • Pihapiirin aluskavillisuus kannattaa pitää lyhyenä.

  • Ruohikossa ja maastossa liikuttaessa käytä saappaita ja pitkälahkeisia housuja sekä pitkähihaista paitaa. Laita sukanvarret housunlahkeiden päälle. Punkit on helpompi huomata vaaleista vaatteista.

  • Punkkialueella ollessasi tarkista iho päivittäin ja poista ihoon kiinnittyneet punkit. Suorita punkkitarkastus myös kotieläimillesi.


Punkin purressa:

  • Poista se tarttumalla punkkia joko punkkipinseteillä tai sormin (kynsillä helpompi) mahdollisimman läheltä ihoa ja varovasti pyörittelemällä vedä se pois.

  • Punkin pureman turvotukseen ja kipuun voi auttaa kylmä kääre ja kipulääkkeet.

  • Voit laittaa tarvittaessa antiseptista ainetta puremakohtaan punkin poiston jälkeen.

  • Seuraa puremakohtaa nähdäksesi, kehittyykö siihen ihottumaa.

 

Milloin lääkäriin?

  • Pureman ympärille nousee ihottuma. Tyypillisimmillään se on rengasmainen ja kasvaa säteittäin, jolloin keskelle jää vaaleneva ja rauhoittuva alue. Ihottuma voi kuitenkin olla muunkin näköinen.

  • Parin viikon kuluessa punkinpuremasta nousee kuumetta tai ilmenee pahoinvointia tai niveloireita.

  • Hoitona punkin levittämään borrelioosiin on antibioottikuuri. Myös rokotetta kehitellään.

 

Omalääkärin ohjeet

 

Lähteet

Oksi J. Punkit luonnossa. Punkkinet. www.punkki.net
Suomen Reumaliiton punkkisivut. www.reumaliitto.fi/punkki
Kovanen J. Enkefaliitit. YKT, Duodecium.
Reumaliitto, Duodecim, Apteekkariliitto

 

Tarkastajalääkäri on tarkistanut tekstin 19.10.2010.

Lue lisää:

Borrelioosi -lääkärikirja

27.06.2006
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Gastroskopia -potilasohje
Yleistä Gastroskopia on tähystystutkimus, jossa kameralla varustettu letku viedään suun kautta mahalaukkuun. Gastroskoopin kautta voidaan tutkia...
Artikkeli
Ensiohje vainajan omaisille -potilasohje
Tämä ohje on tarkoitettu muistin tueksi vainajan omaiselle/läheiselle.   Läheisen kuolema on usein yllättävä asia. Kuolemaan, hautajaisiin ja...
Artikkeli
Venähdys- ja nyrjähdysvammat - potilasohje
Venähdyksellä tarkoitetaan niveltä ympäröivien nivelsiteiden venymistä tai osittaista repeytymistä.  Venähdys- ja nyrjähdysvammoja sattuu...
Artikkeli
Kestokatetrin hoito-ohje - potilasohje
Kestokatetria käytetään yleisimmin esimerkiksi virtsaummen hoidossa. Katetrin tarkoituksena on turvata virtsan esteetön kulku ulos virtsarakosta....
Kirjoittaja
Sisällöntuotanto

toimitus, Terve Media Oy

Google+ -profiili

Viimeisimmät keskustelut

Artikkeli
Ripuli on yleisin matkailijaa kohtaava terveysongelma. Ripuliriski on suurin...
Artikkeli
Potilasohje Tulehduskipulääkkeiden turvalliseen käyttöön on alettu...

Viimeisimmät blogikirjoitukset