Jalan fysiologiaa ja askeltaminen

Jalalta vaaditaan toiminnallisesti paljon. Se kannattelee ihmisen vartalon painoa, toimii iskunvaimentajana, pitää yllä tasapainoa ja lisäksi toimii ponnistusalustana, jotta lihasten energia saadaan muutettua mahdollisimman tehokkaasti eteenpäin vieväksi liikkeeksi.

Jalalta vaaditaan kovaa rasituksensietokykyä ja jatkuvaa mukautuvuutta eri tilanteisiin. Näin monesta eri tehtävästä suoriutuakseen jalkaterä ei voikaan olla jäykkä rakenne, vaan sen tulee sopeutua ja muuttua jatkuvasti tarpeiden mukaan.

Jalkaterän fysiologia

Rakenteellisesti ja toiminnallisesti jalkaterä voidaan jakaa kolmeen eri osaan: etu-, keski- ja takajalkaterään. Takajalkaterän fysiologisesti tärkeimmän osat ovat sen nivelet. Ylempi nilkkanivel on näistä rakenteista kaikille tuttu. Tästä nivelestä tapahtuu nilkkanivelen koukistus- ja ojennusliike (jalkaterän ylös ja alas liike).

Sen sijaan alempi nilkkanivel, joka sijaitsee telaluun ja kantaluun välissä voi olla monelle tuntemattomampi. Alempi nilkkanivel säätelee kantaluun ja tätä kautta myös etujalkaterän asentoa ja sen toimintaa. Kantaluun kääntyessä sisäänpäin etujalkaterä kääntyy sisään- ja samalla vähän alaspäin. Tällöin puhutaan supinaatio -liikkeestä. Samalla kun jalkaterä kääntyy supinaatioon, lukittuvat myös keskijalkaterän nivelrakenteet ja jalkaterästä tulee rakenteellisesti jäykempi. Tässä yhteydessä myös jalkaterän pitkittäinen jalkaholvi nousee. Toiseen suuntaan tehtynä kantaluu kääntyy ulospäin ja jalkaterä kääntyy ulos- ja samalla hieman ylöspäin, jolloin kysymyksessä on pronaatio. Vastaavasti pronaatiossa keskijalkaterän nivelten lukitus vapautuu, pitkittäinen jalkaholvi laskeutuu ja jalkaterä on rakenteellisesti löysempi.

Pronaatio ja supinaatio

Liiallinen jalkaterän pronatoituminen on yleisin jalan ryhtivirhe ja ylipronaatiolla tarkoitetaankin latuskajalkaa. Urheilujalkineissa puhutaan usein pronaatiotuetuista jalkineista, jotka soveltuvat matalaholviselle jalkatyypille. Näissä jalkineissa on voimakkaampi pitkittäisen jalkaholvin tuenta ja lisäksi kengänpohjaa jäykistäviä rakenteita.

Normaaliryhtisessä jalassakin tapahtuu jatkuvasti kävelyn aikana supinaatio- ja pronaatioliikettä ja näillä on oma tärkeä tehtävänsä, joka liittyy nimenomaan jalkaterän jäykkyyden muuttumiseen. Supinaatiossa tapahtuvaa jalkaterän jäykistymistä hyödynnetään kävelyn ponnistusvaiheessa, jolloin jalkaterä muodostaa jäykän vipuvarren, joka välittää tehokkaasti ja energiataloudellisesti voimaa maahan. Toisaalta taas kantapään osuessa maahan jalkaterä pronatoituu, jolloin  keskijalkaterän lukkomekanismi laukeaa ja jalkaterästä tulee rakenteellisesti löysempi. Tällöin jalkaterä toimii iskunvaimentajana, tunnistaa paremmin alustan rakenteen ja sopeutuu paremmin epätasaiseen alustaan. Oman jalkaholvin toimintaa on helppo havainnoida seuraamalla jalkaholvin korkeutta kun pitää jalkaterän yhdessä kohti maata kiinni ja kiertää samalla vartaloa (säärtä) vuoroin sisä- ja ulkokiertoon.

Normaalin niveliä ja jänteitä ylikuormittamattoman kävelyn onnistumiseksi ylemmältä nilkkaniveleltä vaaditaan riittävää liikealaa. Riittävä liikeala on noin 10-20 astetta yli säären ja jalkapohjan muodostaman suoran kulman. Jos ylemmän nilkan liikeala on riittämätön, nousee kantapää kävelyn aikana liian aikaisin alustastaan, mikä kuormittaa päkiää,  jalkaterän jänteitä ja keskijalkaterän niveliä. Usein alempi nilkkanivel pyrkii korvaamaan ylemmän nilkkanivelen liikerajoitusta ylipronatoitumalla (jalkaterä kääntyy ulos- ja hieman ylöspäin). Tämä jatkuva ylipronaatio ei ole kuitenkaan energiataloudellista, kun jäykkä vipuvarsi puuttuu ponnistaessa, jolloin nivel- ja jännerakenteet ylikuormittuvat, kun ne pyrkivät tukemaan rakenteellisesti löysää jalkaa. Ylemmän nilkkanivelen liikerajoituksen syy on yleensä pohjelihaksiston ja siellä erityisesti kaksoiskantalihaksen (m. gastrocnemius) liiallinen kireys. Latuskajalan tyypillisiä kipualueita ovatkin päkiä ja nilkan sisä- ja ulkosyrjä, joiden rakenteet ylikuormittuvat. Ylemmän nilkkanivelen puutteellinen liikeala on hyvin yleinen erilaisten jalkaongelmien yhteydessä.

Kävely ja askeltaminen

Karkeasti ajateltuna ihmisen kävely voidaan mieltää hallituksi kaatumiseksi eteenpäin, jolloin ainoastaan toinen jalka siirretään aina vartalon eteen estämään täydellinen kaatuminen. Tarkemmin katsottuna kävely on kuitenkin monimutkainen liikeketju, joka alkaa aina hartioiden lihaksista jatkuen jalkaterän kärkeen asti.

Askelsykli puolestaan tarkoittaa sitä ajanjaksoa mitä jalkaterälle tapahtuu, kun se osuu maahan, kuorma siirtyy sen päälle, jalkaterä ponnistaa ja heilahtaa ilmassa, kunnes kantapää jälleen osuu maahan.

Seuraavaksi käsitellään yksittäistä ajanjaksoa kävelyssä kun jalkaterä on jatkuvassa kontaktissa maahan. Karkeasti tämä jalkaterän kontaktivaihe voidaan jakaa kolmeen eri osaan - kantaiskuvaiheeseen, tukivaiheeseen ja työntövaiheeseen.

Kantaiskuvaiheessa jalkaterä pyrkii mukautumaan alustaan. Kantapään osuessa maahan sääri kiertyy sisäänpäin ja tällöin jalkaterässä tapahtuu pronaatiota, jolloin aikaisemmin opitun mukaan jalkaterä on rakenteellisesti löysä. Tällöin jalkaterässä tapahtuu muovautumista alustan mukaan ja iskunvaimennusta, mikä säästää alaraajan nivel- ja jännerakenteita. Tukivaiheessa paino siirtyy kantapäältä päkiälle toisen jalan heilahtaessa ja vartalon kulkiessa jalkaterän ohitse ja tämän vaiheen loppuosassa sääri alkaa kiertymään jälleen ulospäin lantion liikkeen mukana.  Työntövaiheessa säären ulkokierto saa aikaan jalkaterän pronatoitumisen ja jalkaterän lukitusmekanismit jäykistävät jalkaterää, jolloin jalkaterä toimii jäykkänä vipuvartena, jonka kautta lihasten voima saada energiatehokkaasti suunnattua eteenpäin vieväksi voimaksi. Aivan ponnistuksen loppuvaiheessa jalkaterän jäykkyyttä ja holvin muodostumista edesauttaa myös ns. "vintturimekanismi", joka liittyy isovarpaan taipumiseen ja sen tyvestä lähtevän jalkapohjan kalvojänteen kiristymiseen.

Jalkaterän toiminnan ongelmat

Rakenteellisesti ja toiminnallisesti useimpien jalkaterä toimii poikkeavasti. Jalkaterä on kuitenkin sopeutunut poikkeavaan kuormitukseen ja usein pystyy korvaamaan puuttuvaa toimintaa toisella. Usein myös luut, lihakset, jänteet ja nivelsiteet sietävät tämän poikkeavan tilan ja näin ollen esimerkiksi kaikilla latuskajalkaisilla ihmisillä ei välttämättä ole koskaan minkäänlaisia kipuongelmia jalkaterässään. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos ylitetään yksilöllinen kudosten sietokyky, eikä jalkaterä pysty enää sopeutumaan kasvaneeseen rasitukseen. Tällöin jalkaterä kipeytyy, normaali kävely muuttuu entisestään ja kuormitusongelmat pahenevat. Yleisimmin tämä tilanne tulee eteen kun rasitus on poikkeavan suurta.  Nämä tilanteet korjaantuvatkin yleensä (urheilu-)rasitusta vähentämällä.

Tilanteissa, jossa näitä kipuongelmia tulee ilman poikkeavaa rasitusta jalan kuormitusvirhe on usein hankalampi ja näiden korjaaminen on vaativampaa. Suuressa osassa tapauksia kuitenkin päästää hyvään lopputulokseen vähentämällä kuormitusta, korjaamalla kuormitusvirheet jalkineilla ja lihasvenyttelyillä. Osassa tapauksia joudutaan myös leikkaushoitoihin, jotta jalan kuormitus saataisiin palautettua mahdollisimman lähelle normaalia.

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
"Työntövaiheessa säären ulkokierto saa aikaan jalkaterän pronatoitumisen ja jalkaterän lukitusmekanismit jäykistävät jalkaterää, jolloin jalkaterä toimii jäykkänä vipuvartena, jonka kautta lihasten voima saada energiatehokkaasti suunnattua eteenpäin vieväksi voimaksi." Tibian ulkokierto työntövaiheen aikana saa aikaan jalkaterän supinoitumisen eikä siis pronatoitumista.

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.