Uinti on tekniikkalaji | Terve.fi
Artikkeli
Uinti on tekniikkalaji

Vesi elementtinä on erinomainen liikuntaympäristö, joka mahdollistaa monipuolisen harrastamisen. Eipä siis ihme, että uinti on vuodesta toiseen säilyttänyt asemansa yhtenä suosituimmista liikunnan harrastusmuodoista Suomessa. Uinnin suosiota selittää osaltaan sen soveltuvuus lähes kaikille. Veden noste helpottaa liikettä, mutta toisaalta veden vastus tuo liikuntakoneistolle monipuolisesti kuormitusta. Lisäksi kattava uimahallien verkosto takaa sen, että veden rentouttavasta ja kuntoa kohottavasta ympäristöstä voi halutessaan nautiskella läpi vuoden vuodenaikaan ja keliin katsomatta. Uimari selviytyy myös kohtuullisin taloudellisin uhrauksin hankkiessaan harrastusvälineitä. Uikkareilla ja uimalaseilla nimittäin pärjää erinomaisesti eikä uimahallien käyttömaksutkaan ole kohtuuttomia.

Turvallinen ja tehokas laji

Harrastamisen turvallisuutta arvioitaessa uimataito on keskeisessä roolissa. Vaan eipä hätää; mikäli uintitaitoa ei ole oppinut lapsena, sen voi hyvin hankkia myös aikuisena. Itse uinti on turvallista, sillä kaikista uintiin liittyvistä onnettomuuksista noin 45 % sattuu 5-12 -vuotiaille lapsille uima-altaalla, mutta ei itse uinnissa.

Uinnin tehoa liikuntamuotona kuvaa hyvin energiankulutuksen huomattava kasvu vedessä. Uimahallilämpöisessä vedessä lämmönhukan vaikutuksesta kuluu levossa keskimäärin 40 % enemmän energiaa kuin maalla. Kun tähän lisätään uimarin vedessä tekemä työ, energiankulutus lisääntyy suorassa suhteessa liikunnan tehoon ja kestoon.

Uintitekniikan merkitys

Mikäli uintitekniikka on päässyt rapistumaan, altaassa eteneminen on hidasta vaikka kuormituksen tunne saattaa olla huomattavan raskas. Tämä johtaa valitettavasti usein siihen, että uintimatkanteon innostus ja motivaatio vajoaa altaan pohjaan jo muutaman vedon jälkeen. Niinpä uintitekniikkaa kannattaa harjoitella. Erityisesti pitkän tauon jälkeen lajitekniikan perusasiat on hyvä palauttaa mieleen uintinautinnon takaamiseksi ja lihaskipujen välttämiseksi.

Uintitekniikan peruselementit

Uintilajista riippumatta hyvä asento vedessä on etenemisen kannalta oleellinen. Jos tunne on se, ettei vedessä pääse eteenpäin, se johtuu usein siitä, että vartalo toimii vastuksena ja estää tehokkaan etenemisen. Veden vastus pienenee, kun varmistutaan että vartalo on veden pinnan suuntaisesti. Eteneminen tapahtuu pääasiassa käsivedoilla. Rauhallinen ja huolellinen käsiveto painaen ja itseään eteenpäin vetäen auttaa myös hyvän rytmin löytämiseksi. Rentous ja hyvä rytmi kulkevat käsi kädessä. Usein energiaa hukkuu paljon sellaisten lihasten jännittämiseen, joita ei kuitenkaan uidessa tarvita. Uidessa on myös tärkeää hengittää rytmikkäästi. Tämä tarkoittaa sitä, että sisään- ja uloshengitys tapahtuu ilman katkoksia silloinkin, kun kasvot ovat vedessä. Hengitä siis ulos, kun kasvosi ovat vedessä pinnan alla.

Kuin kala vedessäkö?

Vaikka uiminen ei aina luonnistuisikaan kuin kalalta vedessä, kannattaa muistaa nauttia ja rentoutua. Pulahdus altaaseen tai järveen, sieltä kostean kuuman saunan löylyihin ja lopuksi pieni rauhallinen hetki itselle kera virvoittavan juoman. Palkintona virkistynyt mieli ja aurinkoisemmalta näyttävä arki. Kannattaa kokeilla.

25.06.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Crossfit säikäyttää kehon joka kerta
Rapukävelyä, leuanvetoja, hiekkasäkin kantamista… Sitä muun muassa on crossfit. Mistä tässä uudessa muotilajissa on kyse? Crossfit -harjoittelusta...
Artikkeli
Minkälainen ryhmäliikunta on nyt muodissa?
Toiminnalliset harjoitukset ovat kavussa tuntisisällöissä. Zumban suosio on laantumassa. Selvitimme, mitkä ovat tämän kevään trendit...
Artikkeli
Valitse itsellesi sopivin joogalaji
Suomessa, ja etenkin pääkaupunkiseudulla, on joogatarjonta lisääntynyt muutaman viimeisen vuoden aikana valtavasti. Tarjolla on tunteja laidasta...
Artikkeli
Padel - maailman nopeimmin kasvava urheilulaji
Kuva: Elina Manninen Padel keksittiin Meksikossa ja 1960 luvun alussa se rantautui Eurooppaan Espanjan Mallorcan saarelle. Ensimmäiset kentät olivat...
Kirjoittaja
Arto Hautala
Arto Hautala

Laboratoriopäällikkö Arto Hautala aloitti työuransa Vervellä 1998. Hautala on väitellyt tohtoriksi vuonna 2004 Oulun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta aiheenaan Fyysisen harjoittelun vaikutus autonomisen hermoston toimintaan.<br><br>

Hautala on työskennellyt post-doc -tutkijana (2005) Yhdysvalloissa Pennington Biomedical Research Centerin Human Genomics -laboratoriossa, jossa hän perehtyi molekyylibiologiaan ja geneettisiin analyysimenetelmiin.

Artikkeli
Voi olla, että vannoutuneet golfin harrastajat löytävät lukemattoman määrän...
Artikkeli
Säännöllinen liikunta ehkäisee monia sairauksia, auttaa hallitsemaan painoa ja...

Viimeisimmät blogikirjoitukset