Melonta

Suomen vesistöt tarjoavat loistavat melontavedet joista koskiin, järviin ja aavalle merelle. Meloja liukuu veden pinnalla nousten ja laskien aaltojen myötä. Meloa voi ystävän kanssa, seuraporukassa, retkikunnassa tai perheen kera. Retkimelonta ja luonnonläheisyys houkuttavat monia, vaikka melontaa voi harrastaa virkistys- tai kuntoilumielessäkin. Koskimelonta ja kanoottipoolo vaativat ehkä eniten tekniikan hallitsemista.

Alkuun pääsee parhaiten melontakurssilla. Se on turvallinen tapa aloittaa, oppia hyvä melontatekniikka ja tutustua välineisiin. Aloittamiseen tarvitsee silloin vain uimataidon ja soveliaat ulkoiluvaatteet. Avokanoottia eli intiaanikanoottia melotaan yksilapaisella melalla ja (eskimo)kajakkia kaksilapaisella melalla. Kelluntaliivit kuuluvat melojan varustukseen ja kajakissa tai kanootissa kellukkeet. Kajakissa tarvitaan myös roiskeilta suojaava aukkopeite. Varavaatteita vesitiiviisti pakattuna, juomapullo ja pikku purtavaa on syytä aina olla mukana.

Jo perustaidoilla pääsee vesille. Melontanopeus vaihtelee kanooteista johtuen suhteellisen vähän ja pian pärjää kokeneemmassakin seurassa. Sitten voi lähteäkin päiväretkelle, melontavaellukselle, vauhdikkaalle koskikurssille ja vaikkapa Suomi meloo -kanoottiviestiin oman joukkueen voimin.

Melonta kehittää koko ruumiin kuntoa, sillä melontaliike lähtee aina jaloista asti. Laji sopii myös erityisesti hartiavaivojen parantamiseen, sillä se liikuttaa tehokkaasti hartian seudun lihaksia. Kaikki melonta vahvistaa käsi- ja selkälihaksia ja hartioita erityisesti. Melonnassa ei juuri terveysriskejä ole, kohtuullinen lämmittely ja venyttely ennen ja jälkeen lenkin pitävät lihaksista huolta. Melonnan suurin riski pohjoisilla vesillämme on veden kylmyys - siksi pitää pukeutua hyvin säähän ja veden lämpötilaan nähden.

Monet melontaseurat lainaavat jäsenilleen kanootteja varusteineen. Kanoottivuokraamojen yhteystietoja saa liitosta tai Vesiretkeilysuomi-matkailuesitteestä. Myös jotkut retkeily-yhdistykset harrastavat melontaa.

Jos haluaa hankkia kanootin, melan tai melat, pelastusliivit ja aukkopeitteen pitää käyttötarkoituksen ja laadun mukaan varata viidestä viiteentoista tuhanteen markkaa. Aloittelijalle hyvä neuvo on kuitenkin: kokeile monia kanootteja ja hanki kokemusta ennen ostoksille menoa.

Melontakurssien hinnat vaihtelevat. Kannattaa satsata hyvään kurssiin, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia välineitä ja tutustua muihin tuoreisiin melojiin. Kanoottiliiton suositus melontakurssin sisällöstä: http://www.kanoottiliitto.fi/vire/kurssisuositus.html

Lisätietoa melonnasta:

Suomen Kanoottiliitto http://www.kanoottiliitto.fi/ tai puh. (09) 494 965.
Liiton jäsenseurojen yhteystiedot saa myös Melojalehdestä.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.