Näin juokset oikein | Terve.fi
Uutinen
Näin juokset oikein

Juokseminen on yleisesti suosittu urheilulaji, sillä se on hyvin yksinkertaista. Tullakseen hyväksi juoksijaksi, ei kuitenkaan riitä, että pinkoo ympäri lenkkipolkuja päivittäin. Vammojen todennäköisyyden vähentämiseksi ja elimistön kunnossa pysymiseksi on tärkeää valmistautua lenkkipolulle kunnolla ja pitää huolta kehosta myös jälkeenpäin.

Fysioterapeutti Jay Dicharry kehottaa juoksijoita ajattelemaan muutakin kuin kehonsa kykyä juosta kovempaa ja pidemmälle. Urheilijan tulisi keskittyä myös siihen, miten keho kestää juoksun tuomat rasitukset.

Suurimmat ongelmat koskevat juoksuaskeleen pituutta ja jalan ja maan välistä matkaa. Juoksijan tulisi laskeutua aina painopisteensä kohdalle, tai ainakin mahdollisimman lähelle sitä. Ihminen ottaa yleensä liian vähän, liian pitkiä askelia. Kun ihminen pysyy ilmassa pidemmän aikaa, myös ongelmien määrä vähenee.

Asiantuntijat kehottavat juoksijoita harjoittamaan lihaksiaan liikuttamalla käsiään heilurina kehon sivuilla. Myös ajoittainen polvijuoksu auttaa kehittämään lihaksia, jotka lopulta lisäävät juoksun tehokkuutta.

Ei kannata myöskään unohtaa kunnon varusteita lenkille suunntaessa. Kunnon juoksukengät pitävät jalan oikeassa asennossa ja vähentävät jalan ottamaa iskuvoimaa. Tämän lisäksi kunnon lämmittely ja perusteellinen venyttelyohjelma ovat kaikki mitä harrastelija tarvitsee. On myös tärkeää pitää edistymistahti tarpeeksi hitaana, jotta keho ei rasitu liikaa. Älä nosta lenkin pituutta enempään kuin kymmeneen kilometriin viikossa.

Ammattilaisurheilijat harrastavat monia eri lajeja saadakseen itselleen lisää nopeutta juoksuradalla, mutta harrastelijalle muut lajit eivät ole välttämättömiä.

Lähde:

Msnbc

15.08.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Näin tunnet itsesi riittäväksi
Kun riitämme itsellemme, riitämme myös muille ja koko maailmalle. Tuntuuko välillä, että mikään ei riitä? Asiat ovat yhtä kaaosta ja vuorokauden...
Artikkeli
Keskity suoritukseen!
Suoritus ei ehkä olekaan vain suorittamista – se on toteuttamista. Keskittymällä suoritukseen annamme itsemme toteuttaa jotain, mitä olemme...
Artikkeli
Kesäkuntoon - 4 viikon tehokuuri
Vielä ehtii parempaan bikinikuntoon ennen varsinaista bikinikautta. Personal trainer kertoo, mitä ehtii tehdä neljässä viikossa, jos on päättäväinen...
Artikkeli
Kondomi on ainoa suoja sukupuolitaudeilta
Sukupuolitaudit eli seksitaudit ovat joko bakteerin tai viruksen aiheuttamia tartuntatauteja. Yleisimpiä seksitauteja ovat klamydia, tippuri, herpes...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Milka Krogerus

Olen koulutukseltani viittä vaille valmis medianomi. Olen työskennellyt reilun vuoden Terve Medialla hyvinvointitoimittajana, minkä lisäksi vastaan Harvard Medical Schoolin julkaisujen kääntämisestä. Kirjoituksillani yritän lisätä sekä omaa, että lukijoiden tietoutta hyvinvoinnista - sanan jokaisessa merkityksessä.

Viimeisimmät keskustelut

Artikkeli
Rapukävelyä, leuanvetoja, hiekkasäkin kantamista… Sitä muun muassa on crossfit...

Hyvinvointi - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset