Elimistön toimintojen säätely

Ihmiskehon tarkoituksenmukainen toiminta perustuu eri aistien ja sisäelinten lähettämään ja vastaanottamaan tietoon, jota keskushermosto muokkaa ja ohjaa. Esimerkiksi elimistön lämmönsäätely tapahtuu kontrolloimalla sekä lämpöhukkaa että lämmönmuodostusta. Varsinainen lämmönsäätelykeskus sijaitsee väliaivojen pohjassa ja siihen vaikuttaa pääasiassa veren lämpötila ja ihon lämpöä aistivien reseptoreiden toiminta. Siis olipa ympäristön lämpötila mikä hyvänsä, pyrkii lämmönsäätelykeskus säilyttämään elimistön lämpötilan sopivana. Jokaiselle meistä on tuttua sekä hikoilu että paleleva kananlihalla oleva iho.  

Tiedonvälityksen päämekanismit

Solut vaikuttavat toisiinsa viestiaineiden välityksellä. Solussa on vastaanottimia eli reseptoreita, joihin viestiaineet kiinnittyvät. Tämän jälkeen ne vaikuttavat kohdesolun toimintaan. Jos tieto siirtyy pääosan matkasta hermoja pitkin, on kyse neuraalisesta eli hermostollisesta säätelystä. Jos taas viestiaineet leviävät verenkierron ja kudosnesteen välityksellä elimistössä, puhutaan humoraalisesta eli ainevälitteisestä säätelystä. Verenkierron mukana kulkevat eri elinten erittämät hormonit ja pelkästään kudosnesteen välityksellä leviäviä viestiaineita kutsutaan kudoshormoneiksi. Humoraalisen säätelyn kautta vaikutukset alkavat usein hitaammin ja kestävät pidempään verrattuna neuraaliseen säätelyyn. Käytännössä molemmat tiedonvälitysmekanismit toimivat yhdessä. Tätä kuvaa myös se, että hermosto reagoi hormonien vaikutuksiin, mutta toisaalta erittää itse hormoneja.

Neuraalinen säätely joko tahdonalaista tai tahdosta riippumatonta

Toiminnallisesti hermostollinen tiedonvälitys voi olla somaattista eli tahdonalaista. Tämän mekanismin avulla voimme säädellä lihasten toimintaa ja liikkumista. Toisaalta elimistössä tapahtuu koko ajan säätelyä, johon emme voi vaikuttaa. Autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto ohjaa muun muassa sydänlihaksen ja sileän lihaksiston toimintaa sekä vaikuttaa eri rauhasten eritykseen. Se säätelee muun muassa sydämen rytmiä, hengitystä ja ruoansulatuselinten toimintaa.  

Autonomisen hermoston toiminta jaetaan vielä lisäksi sympaattisiin ja parasympaattisiin toimintoihin. Sympaattinen hermosto reagoi elimistön stressitilanteisiin, olipa se sitten fyysistä kuormitusta tai vaikkapa pelkoa tai suuttumusta. Tällöin muun muassa sydämen syke nopeutuu vilkastuttaen verenkiertoa, samalla hengitys kiihtyy ja hien eritys lisääntyy. Parasympaattinen hermoston toiminta on usein vaikutuksiltaan päinvastainen kuin sympaattisen hermoston. Esimerkiksi sydämen syke laskee, kun parasympaattinen hermosto aktivoituu. Erityisen aktiivista parasympaattisen hermoston toiminta on nukuttaessa, levättäessä ja ruoansulatuksen yhteydessä.

Umpirauhaset hormonitehtaana

Hormoneja erittäviä elimiä kehossamme kutsutaan umpirauhasiksi. Näitä ovat muun muassa aivojen käpyrauhanen ja aivolisäke, kilpirauhanen, lisämunuainen ja haima. Umpirauhaset erittävät hormoneja tavallisesti vain pieniä määriä, jos niiden toimintaa ei kiihdytetä. Usein eritystä lisää jokin aineenvaihduntatuote. Esimerkiksi veren sokeripitoisuuden nousu kiihdyttää haiman insuliinieritystä, joka auttaa sokerin pääsyä lihassoluihin. Tämän seurauksena verensokeri laskee ja insuliinieritys heikkenee.

Toisena esimerkkinä hormonaalisesta säätelystä voidaan mainita aivolisäke. Sen rooli on merkittävä useimmissa hormonijärjestelmissä. Aivolisäke toimii välittävänä säätelijänä erittämällä hormoneja, jotka puolestaan kiihdyttävät tarkasti jonkin tietyn umpirauhasen tai kohde-elinten toimintaa. Esimerkiksi kasvuhormoni on peräisin aivolisäkkeestä. Kasvuhormoni vaikuttaa kaikkiin soluihin säädellen muun muassa luiden kasvua, rasvojen hajoamista ja verensokerin määrää.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.