Löhöäminen kannattaa keskeyttää – pienentää terveysriskejä

Liikunta on terveellistä ja löhöily haitaksi, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan löhöilyn ja istumisen haittoja voi vähentää jaloittelemalla silloin tällöin. Tulokset vahvistavat viime vuosina kertynyttä näyttöä fyysisen passiivisuuden terveysriskeistä.

Circulation-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 12 000 yhdysvaltalaisen 18–74-vuotiaan terveystietoihin. Osallistujille tehtiin kattavat terveystarkastukset, minkä jälkeen he kantoivat vyötäröllään aktiivisuusmittaria viikon ajan.

Tulosten mukaan fyysisesti passiivisimpien osallistujien glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunta olivat selvästi heikommalla tolalla kuin osallistujien, jotka olivat aktiivisempia. Yhteys havaittiin myös analyysissa, jossa tarkasteltiin fyysisesti passiivisten hetkien kestoa. Pitkät makoilut tai istumiset olivat selkeämmin yhteydessä terveysriskeihin kuin lyhyet pätkät. Yhteydet havaittiin riippumatta siitä, miten paljon osallistujat harrastivat liikuntaa.

Havainnot osoittavat terveysriskien kertyvän sitä todennäköisemmin mitä suuremman osan päivästä ihminen istuu, makoilee tai on muuten fyysisesti passiivinen, mutta myös sillä on merkitystä, millaisissa pätkissä niitä tekee.

Aiemmissa tutkimuksissa fyysinen passiivisuus on liitetty mm. sydäntautiriskiin sekä suurempaan kuolleisuuteen. Istumisen vähentäminen ja pätkiminen on puolestaan liitetty terveysriskien pienentymiseen. Makoilun ja istumisen pilkkominen jaloittelulla voi olla kätevä keino parantaa terveyttä varsinkin potilaille, joille varsinaiset liikuntaharrastukset ovat hankalia.

Lähde: Circulation 2017;136:1362–1373

Lue lisää:

Reippailu istumisen lomassa parantaa verenpainetta

Uudet kansalliset suositukset: syö seisten ja istu vähemmän

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.