Energiankulutus ja liikunta - mistä kalorien kulutuksessa on kyse?

Liikunnan lisäämää energiankulutusta yliarvioidaan helposti. On selvä tosiasia, että fyysisesti aktiivinen elämäntapa ja liikunta kuluttavat enemmän energiaa verrattuna liikkumattomuuteen tai fyysisesti passiiviseen elämäntapaan.

On kuitenkin muistettava, että yleensä perusaineenvaihdunta muodostaa suurimman yksittäisen osan energiankulutuksesta.

Mistä energiantarve muodostuu?

Aikuisilla päivittäisessä energiantarpeessa voi esiintyä suuriakin eroja riippuen koosta, sukupuolesta ja elämäntavasta. Suurimmalla osalla päivittäinen energiantarve vaihtelee noin 1900-3600 kcal:n välillä vuorokaudessa.

Perusaineenvaihdunta, jota myös lepoaineenvaihdunnaksi kutsutaan, kuluttaa energia keskimäärin 1200-1900 kcal. Energiankulutukseen vaikuttaa kaikki välttämättömien elintoimintojen kuluttama energia.

Esimerkiksi sydämen, keuhkojen ja sisäelinten toiminta sekä lihasjänteyden ylläpito muodostavat merkittävän osan päivittäisestä energiankulutuksesta. Lisäksi ruokailuun liittyy energiankulutuksen suurenemista.

Ruoka aiheuttaa lämmöntuottoa, mikä koostuu ruoansulatuksesta, kuljetuksesta ja aineenvaihdunnan aiheuttamasta energiankulutuksesta. Suuruudeltaan ruoan aiheuttama lämmöntuotto on noin 10 % koko vuorokauden kokonaisenergiankulutuksesta.

Rasvaton kehonpaino on yhteydessä energiankulutuksen määrään

Tärkein perusaineenvaihduntaan vaikuttava tekijä on rasvaton kehonpaino, mikä tarkoittaa kehon painoa, josta on vähennetty rasvan määrä.

Vaikka rasva suurentaa perusaineenvaihduntaa, on sen merkitys huomattavasti vähäisempi kuin rasvattoman kehonosan. Lisäksi vaikka kahdella ihmisellä olisi sama kehon rasvaton paino, voi heidän perusaineenvaihdunnassa olla jopa 500 kcal:n suuruinen ero.

Perinnölliset tekijät selittävät tätä osittain, mutta myös säännöllinen pitkään kestänyt liikunnan harrastaminen lisää aktiivisen lihaskudoksen määrää ja vaikuttaa siten perusaineenvaihduntaa lisäävästi.

Myös työn fyysinen aktiivisuus lisää energiankulutusta

Puolen tunnin kävely päivässä lisää päivittäistä energiankulutusta noin 6 % verrattuna siihen, että puoli tuntia käytettäisiin sohvalla TV:tä katsellen. Jos kävely korvataan hölkällä, kuluu energiaa noin 12 % enemmän verrattuna ruutuaikaan vaakatasossa.

Edelleen, jos päivän aikana sekä kävellään että hölkätään yhteensä noin tunnin verran, kuluu energiaa melkein 20 % enemmän verrattuna fyysisesti täysin passiiviseen päivään.

Jos työajasta noin 5 tuntia on istumatyötä ja 3 tuntia kevyttä kävelyä, kuluttaa se energiaa noin 12 % enemmän verrattuna 8 tunnin istumatyöhön. Kulutuksen lisäys siis on sama, kuin mitä saadaan aikaan puolen tunnin hölkällä.

On siis oleellista huomata, että pienikin useille tunneille kohdistuva muutos työn fyysisessä kuormittavuudessa voi olla erittäin tärkeää päivän energiankulutuksen kannalta.  

Liikunta energiankulutuksen lisääjänä

Liikunnan teho on siis suoraan yhteydessä siihen, kuinka paljon energiaa kulutetaan.

Rauhallinen liikunta kuluttaa vähemmän energiaa kuin kovatehoinen hikiliikunta. Esimerkiksi puolen tunnin juoksu ja tunnin kävely kuluttavat suunnilleen yhtä paljon energiaa.

Lisäksi kehon kokonaispaino vaikuttaa liikunnan aikaiseen energiankulutukseen. Kehon painon merkitys korostuu erityisesti lajeissa, joissa omaa painoa kannatellaan liikkuessa, kuten kävellessä tai juostessa.

Joissakin lajeissa omaa kehon painoa ei kannateta juuri lainkaan, kuten esimerkiksi uidessa tai pyöräillessä. Kuitenkin näissäkin lajeissa painavampi henkilö kuluttaa suuremman aktiivisen massansa takia samassa vauhdissa enemmän energiaa kuin kevyempi henkilö. Niinpä eri kehon painojen takia fyysisesti passiivinen lihavampi henkilö saattaa kuluttaa päivän aikana enemmän energiaa kuin hoikka aktiivisempi henkilö.

Liikunnan taloudellisuus voi myös vaikuttaa kulutetun energian määrään. Tämä tarkoittaa, että kaksi samankokoista ihmistä voi kuluttaa eri määrän energiaa samanlaisen liikuntatuokion aikana. Toisella voi olla parempi lajitekniikka, mikä tarkoittaa hyvää hyötysuhdetta ja pienempää energiankulutusta.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.