Kananmuna parantaa köyhien maiden lasten kasvua

Kananmunat voivat tarjota helpon, edullisen ja tehokkaan ratkaisun köyhien maiden lasten kasvun hidastumiin. Ecuadorissa toteutetun tutkimuksen mukaan tähän riittää yksi kananmuna päivässä.

Tulosten perusteella puolen vuoden seurannan aikana kananmunia saaneiden 6–9 kuukautisten vauvojen paino ja pituus kehittyivät huomattavasti suotuisammin kuin verrokkien, jotka saivat vain tavallista ravintoa. Varsinaiset kasvun hidastumat olivat kananmunaryhmässä 47 prosenttia vähäisempiä ja aliravitsemus 74 prosenttia vähäisempää. Heidän ruokavaliossaan oli myös vähemmän sokerilla makeutettuja ruokia ja mehuja kuin verrokkiryhmässä.

Tutkijat olettivat kananmunien olevan hyvä ravintolisä, mutta he yllättyivät siitä, miten suuri vaikutus oli. Jos tulokset varmistetaan uusissa tutkimuksissa, kananmuna voisi olla erittäin hyvä lisä kasvun hidastumisesta kärsivien lasten ruokavalioon. Tässä tutkimuksessa lapset eivät saaneet kananmunasta allergisia reaktioita.

Kananmunien uskottiin pitkään altistavan sydänoireille, koska ne sisältävät paljon kolesterolia. Ravinnon kolesterolin ajateltiin nostavan veren kolesterolipitoisuuksia ja sitä kautta myös lisäävän sydänoireita, mutta tutkimustiedon lisääntyessä vaikutus on osoittautunut korkeintaan vähäiseksi.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:

AAP News & Journals

© 2017 Duodecim

Lue lisää:

Perinnöllisen kolesteroliongelman voi tunnistaa jo neuvolassa

Terveellinen ruokavalio

Ruokavalion pehmeät ja kovat rasvat

Näin kananmuna päivässä vaikuttaa terveyteesi

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.