Raskaaksi tulemisen todennäköisyys kasvaa, mitä enemmän seksiä harrastaa - syy ei kuitenkaan ole ilmiselvä

Uuden, alustavan tutkimuksen mukaan usein harrastettu seksi viestittää naisen vastustuskyvylle, että on aika lisääntyä, uutisoi Time.com.

Tutkijat uskovat, että mitä useammin naisen vastustuskyky saa edellä mainitun viestin, sitä suuremmaksi nousee hänen todennäköisyytensä tulla raskaaksi.

Alustavia tuloksia

Kahdessa eri tutkimuksessa väitetään, että vaikka nainen harrastaisi seksiä ihanteellisimman hedelmällisyysaikansa ulkopuolella, seksi laukaisee hänen vastustuskyvyssään sellaisia muutoksia, jotka kohottavat raskauden todennäköisyyttä. Tutkimukset on julkaistu Fertility and Sterilityssä ja Physiology and Behaviorissa.

Molemmat tutkimukset ovat kuitenkin vasta alustavia, ja sekä tutkijoiden että asiantuntijoiden mielestä on liian aikaista antaa tuloksiin pohjautuvia ohjeistuksia. Tästä huolimatta seksuaalisen aktiivisuuden vaikutusta vastustuskykyyn kannattaa tutkia lisää, he uskovat.

Vastustuskyvyllä tärkeä rooli

Tutkija Tierney Lorenz Indianan yliopistosta johti molempia tutkimuksia, ja hänen mukaansa vastustuskyvyllä on tärkeä rooli terveen raskauden kannalta.

– Vastustuskyky varmistaa, että siittiö kohtaa munasolun ilman, että sen kimppuun hyökätään. Vastustuskyky myös auttaa hedelmöittynyttä munasolua kiinnittymään kohdun seinämään, Lorenz kertoo.

Vaikutus hedelmällisyyteen yhä epäselvä

Tutkimuksissa havaittiin, että seksin harrastaminen saa naisen vastustuskyvyn keskittymään sellaisiin immuunireaktioihin, jotka edistävät raskautta. Seksi saa siis vastustuskyvyn luopumaan hetkellisesti ensisijaisesta tehtävästään tautien ehkäisyssä ja kudosten korjaamisessa ja keskittymään hedelmöittymisen ja munasolun kiinnittymisen auttamiseen.

Lorenzin mukaan jo aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että seksuaalisesti aktiivisten naisten vastustuskyky toimii eri tavalla kuin niiden, jotka eivät ole seksuaalisesti aktiivisia. Lorenzin uusissa tutkimuksissa ei kuitenkaan tarkasteltu naisia, jotka yrittivät tulla raskaaksi, joten usein harrastetun seksin vaikutus naisten hedelmällisyyteen on yhä epäselvä.

Lähde: Time.com

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.