Lasten nivelsairaudet

Lapsilla on usein erilaisia tuki- ja liikuntaelinten oireita, joista osaa pidetään normaaliin kasvuun kuuluvana, osa aiheutuu lapsille tyypillisistä eriasteisista vammoista ja osa on merkki hoitoa vaativasta sairaudesta.

Tavallisimpia oireita ovat kipu, ontuminen, sekä nivelen turvotus, kuumotus tai punoitus. Jos havaittu vamma ei selitä oiretta tai siihen liittyy muita oireita, kuten ontumista tai lämpöilyä, on lääkärin tutkimus tarpeen.

Pitkittyneet, yhtäjaksoisesti yli kaksi viikkoa kestäneet vaivat on syytä selvittää lääkärin vastaanotolla.

Kasvukipu

Kasvukipu on tavallisin tuki- ja liikuntaelinvaiva lapsilla, mutta tarkkoja tietoja sen yleisyydestä ei ole. Eniten kasvukivuista kärsivät alle kouluikäiset lapset, mutta niitä voi olla vielä kymmenvuotiaillakin. Kasvukipujen syytä ei tiedetä. Varmuudella ei tiedetä sitäkään, johtuvatko kivut kasvusta. Valtaosalla lapsista kipu tuntuu nivelten välisellä alueella, useimmiten säärissä, mutta se voi tuntua reidessä tai käsivarsissa. Joskus kivut paikantuvat nivelten seutuun. Useimmiten kivut tuntuvat illalla tai iltayöllä, kun lapsi on rauhoittumassa levolle.

Tyypillistä on, että aamulla herätessään lapsi on oireeton, vaikka hänellä illalla olisi ollut voimakkaitakin kipuja. Yleensä kasvukivut ovat helposti tunnistettavissa oirekuvan perusteella.

Kasvukipuja tulee hoitaa. Tavallisesti kipualueen hierominen auttaa, mutta ei ole aina riittävä hoito. Pienehkö annos tulehduskipulääkettä auttaa nopeasti. Oireilun kesto vaihtelee muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen. Asianmukaisella kipuhoidolla vaivan kanssa selviää hyvin.
 

Kasvuun liittyvät sairaudet

Joskus lapsen luuston tai rustojen kehitys häiriintyy. Tavallisimmin kehityshäiriöt ilmenevät lonkkanivelessä, polvissa tai nilkoissa. Oireet alkavat pikkuhiljaa. Ensin on kipuja ja ohimenevää ontumista, sittemmin jatkuvaa ontumista. Nivelen liikerajoitus on merkki pitkälle ehtineestä muutoksesta. Hoito määräytyy diagnoosin perusteella.

Lonkkanivelen äkillinen tulehdus

Lonkkanivelen äkilliseen, ns. aseptiseen tulehdukseen sairastutaan yleisimmin 4-8-vuoden iässä. Oireilu alkaa äkillisesti. Lapsi on saattanut valittaa parina päivänä tuntemuksia lonkassa. Aamulla herättyään hän ei kykene kivun takia varaamaan jalkaansa. Kuumetta ei ole, korkeintaan pientä lämpöä. Diagnoosi varmistetaan lääkärin tutkimuksessa. Tavallisesti hoidoksi riittää muutaman päivän vuodelepo, joskus tarvitaan kipulääkettä. Aseptisen lonkkatulehduksen ennuste on hyvä. Se paranee haittaa jättämättä, mutta voi uusia vuoden kuluessa joko samassa tai toisessa lonkassa.
 

Nokkosrokkoon liittyvät niveloireet

Tavanomaisen virusinfektion tai esim. korvatulehdukseen määrätyn lääkekuurin jälkeen saattaa ilmaantua nokkosihottuma sekä nivelten seudun turvotusta ja kipua. Iholle ilmaantuu laajoja, hieman koholla olevia punottavia alueita, jotka saattavat voimakkaasti kutista. Nivelarkuus voi olla niin voimakasta, ettei lapsi pysty kävelemään. Reaktio voi tulla kaiken ikäisille lapsille.

Jos taudin tuntee, se on helppo tunnistaa. Hoidoksi riittää muutaman päivän anti-histamiinilääkitys. Tilanne rauhoittuu yleensä viikossa, joskus kahdessa. Sairaus paranee hyvin jättämättä jälkioireita. Uusiminen on harvinaista.

Lastenreuma

Lastenreumaksi määritellään sairaus, jossa on vähintään kuusi viikkoa kestänyt niveltulehdus, jonka syytä ei tiedetä. Niveltulehdus ilmenee nivelen turvotuksena ja/tai arkuutena yhdistyneenä nivelen liikerajoitukseen. Nivelkipu yksinään ei tarkoita niveltulehdusta. Lastenreuman taudinkuva on hyvin monimuotoinen. Monet asiantuntijat arvioivat, että todellisuudessa lastenreumassa voikin olla kyse useasta eri sairaudesta, joita ei vielä osata erottaa toisistaan.

Lastenreumaan sairastuu noin 150 suomalaislasta vuodessa. Sairastua voi missä iässä tahansa, mutta tavallisinta se on 1- 3-vuotiailla. Sairastuneista tyttöjä on kaksi kertaa niin paljon kuin poikia, mutta miksi, sitä ei tiedetä.

Lastenreuma alkaa polven turpoamisena 70 % :lla lapsista, mutta se voi alkaa mistä muusta nivelestä tahansa. Erityisen vaikeaa on tunnistaa ne muodot, joissa ensimmäisenä oireilevat leuan tai kaularangan nivelet. Aamujäykkyys, vaikeus liikuttaa raajaa aamulla ja päiväunien jälkeen, on reumatulehdukselle tyypillistä. Jäykkyys menee päivän aikana ohitse. Iltapäivällä lapsi saattaa käyttää raajaansa normaalisti, vaikka aamulla on vaikeaa kävellä.

Lastenreuma jaetaan alatyyppeihin ensimmäisen kuuden kuukauden aikana olleiden oireiden perusteella. Luokitteluperusteena on oireilevien nivelten lukumäärä, sairastumisikä ja eräät laboratoriotulokset. Luokittelulla pyritään ennakoimaan taudin kulkua ja ennustetta.

Harvan nivelen lastenreumaksi sanotaan sairausmuotoa, jossa ensimmäisten kuuden kuukauden aikana niveltulehdus todetaan korkeintaan neljässä nivelessä. Kaikista lastenreumaan sairastuneista noin 2/3:lla on tämä muoto. Tähän sairastuvat useimmin 1 - 3-vuotiaat tytöt, mutta se voi alkaa missä iässä tahansa. Sairaus alkaa usein polven tai nilkan aamujäykkyydellä ja turvotuksella. Erityisesti tähän alatyyppiin liittyvä lisäpiirre on silmän värikalvon tulehdus, joka todetaan noin joka kolmannella. Nivelten suhteen ennuste on hyvä, Ainoastaan pienellä osalla lapsista niveltulehduskin voi olla vaikeahoitoinen. Värikalvon tulehdus saattaa johtaa näön heikkenemiseen.

Jos ensimmäisen puolen vuoden aikana lapsella on tulehdusta useammassa kuin neljässä nivelessä, nimitetään sairautta monen nivelen lastenreumaksi. Tähän muotoon voi sairastua missä iässä tahansa. Sairastuneista 30 %:lla on tämä alatyyppi. Tulehtuneet nivelet voivat olla sormien pikkuniveliä tai jalkojen suuria niveliä. Väsyneisyys ja lievä lämpöily ovat suhteellisen tavallisia oireita alkuvaiheessa. Tämän sairausmuodon ennuste on kohtalaisen hyvä, valtaosa paranee täysin. Osalla lapsista sairaus on hyvin vaikeasti hoidettava ja se voi johtaa toimintarajoituksiin tehokkaasta hoidosta huolimatta.

Yleisoireinen lastenreuma alkaa korkealla, sahaavalla kuumeilulla. Lämpö nousee korkeimmillaan noin 40 asteeseen ja laskee alhaisimmillaan jopa alle 36 asteen saman vuorokauden aikana. Alle 5 % sairastuu tähän tautimuotoon.

Sairausmuoto voi pysyä samana koko sairauden ajan, mutta voi muuttuakin. Tavallisin muutos on, että harvan nivelen muoto muuttuu monen nivelen tautimuodoksi. Yleisoireisena alkava tautimuoto muuttuu puolella monen nivelen lastenreumaksi.

Lastenreuman hoito

Mitään kaavamaista hoitoa ei ole, vaan se joudutaan aina miettimään yksilöllisesti. Hoidon tavoitteena on toimintakyvyn ja nivelten liikkuvuuden säilyttäminen. Tulehtuneisiin niveliin pistettävät kortisoniruiskeet ovat usein hoidon kulmakivi. Niillä pystytään niveltulehdus joksikin aikaa rauhoittamaan. Jatkuvalla suun kautta tai pistoksina annettavalla lääkityksellä pyritään siihen, etteivät nivelet tulehtuisi uudelleen. Tulehduskipulääkkeillä lievitetään tulehduksen aiheuttamaa kipua ja tuetaan nivelten liikkuvuuden ylläpitämistä.

Oireettomien silmätulehdusten mahdollisimman varhainen toteaminen ja tehokas hoito edellyttävät säännöllisiä silmälääkärin tarkastuksia. Fysioterapeutin opastuksella tehdyt harjoitukset ovat oleellisia liikuntakyvyn säilyttämiseksi. Hoito vaatii monialaista osaamista ja hyvää yhteistyötä.

Valtaosa, noin 60 % lastenreumaan sairastuneista paranee käytännöllisesti katsoen täysin. Osalle heistä näistä voi jäädä jokin vähäinen nivelen liikerajoitus. 15 - 20 %:lle kehittyy merkittävä toimintakyvyn rajoitus. Ammatillisesti, sosiaalisesti ja psyykkisesti reumaa sairastavat lapset menestyvät Suomessa samalla tavalla kuin muutkin ikäisensä.
 

Psoriaasiartriitti

Psoriasikseen saattaa liittyä niveltulehdus, joka muistuttaa paljolti lastenreumaa. Tulehdus voi alkaa ennen iho-oireita, ja silloin sairauden tunnistaminen psoriasikseksi on mahdotonta. Psoriaasiartriitti on sekä käyttäytymiseltään että hoidoiltaan hyvin samankaltainen kuin reumakin. Niveltulehduksen suhteen ennuste on lastenreuman kaltainen.

Lapsen kasvukivut

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.