Tutkijat selvittivät kummalla laihtuu: vähärasvaisella vai vähähiilydraattisella ruoalla | Terve.fi
Uutinen
Tutkijat selvittivät kummalla laihtuu: vähärasvaisella vai vähähiilydraattisella ruoalla

Laihduttajien välillä on jo pitkään käyty kiivasta taistoa siitä, kumpi ruokavalio on tehokkaampi: vähärasvainen vai vähähiilihydraattinen. Uuden tutkimuksen mukaan vaaka painaisi enemmän vähähiilihydraattisen dieetin kohdalla, sillä vaikuttaa siltä, että syödyillä hiilihydraateilla on suurempi merkitys painonhallinnassa kuin ruoan rasvaisuudella, uutisoi Lifescript.

Yhdysvaltalaistutkijat halusivat selvittää, miten erilaiset ruoat vaikuttavat energiankulutukseen syömisen jälkeen.

Ihmiset, kuten monet muut lajit, vähentävät energiankulutustaan syödessään vähemmän kaloreita. Samalla nälän tunne kasvaa. Kun ihminen sitten syö tyynnytelläkseen nälkäänsä, ei hän polta kaloreita yhtä tehokkaasti, mikä voi johtaa lihomiseen. Jos energiankulutus kuitenkin lisääntyy, ei-toivottu paino on helpompi pitää loitolla.

Tutkimusta varten tutkijat värväsit 21 vapaaehtoista. Kun he olivat laihtuneet 10–15 prosenttia painostaan kolmen kuukauden aikana yhdenmukaisella ja tasapainoisella dieetillä, osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään. Kaikissa ryhmissä syötiin yhtä paljon kaloreita päivässä, mutta ateriat sisälsivät eri määrät hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiinia.

Tutkijat havaitsivat vähärasvaisen ruokavalion vaikuttavan kaikista vähiten kehon kykyyn polttaa kaloreita. Lisäksi vähärasvaisen dieetin huomattiin kohottavan veren triglyseridien määrää ja alentavan hyvää kolesterolia.
Sen sijaan vähähiilihydraattinen dieetti oli kaikista tehokkain, sillä se poltti päivässä noin 300 kilokaloria enemmän kuin vähärasvainen dieetti.

 

24.07.2012
Kirjoittaja
Johanna Rytkönen

Olen vuonna 2011 valmistunut, journalismiin suuntautunut medianomi. Työskentelen Terve Medialla freelancer-verkkotoimittajana. Tavoitteenani on kirjoittaa hyvinvoinnista ja terveydestä mahdollisimman mielenkiintoisia uutisia, joista on apua ja hyötyä kaikille lukijoillemme.

Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Gluteeniton dieetti - älä tule tänne
Maailmalla liikkuu monenlaisia dieettejä, ja jotkut niistä rantautuvat myös Suomeen. Dieeteille on tyypillistä välttämisperiaate: milloin kielletään...
Artikkeli
Eroon kesäkiloista neljässä viikossa
Onko olo tukala kesän jälkeen? Tuliko syötyä liikaa mitä sattui ja kenties juotuakin liikaa? Vaatteet kiristävät… Ei hätää; neljän viikon aikana...
Artikkeli
Laihtuminen onnistuu, kun laittaa herkut piiloon
Tutkijoiden mukaan laihdutus onnistuu parhaiten niiltä ihmisiltä, jotka pystyvät vastustamaan kiusauksia, vaikka näkisivät, haistaisivat tai...
Artikkeli
Mistä lihavuus johtuu?
Hiipivätkö lisäkilot huomaamatta? Raskaus toi pysyvät lisäkilot. Onneton suhde sai painon nousemaan. Paineet synnyttivät makkarat vyötärölle....

Kommentit

Tämä on vastoin voimassa olevia virallisia suomalaisia Pekka Puskan lanseeraamia ravitsemususkomuksia. Nehän eivät perustukaan tutkimukseen, vaan teollisuuden kanssa tehtyihin sopimuksiin.
lisäisin kirjaimet i ja h tuohon otsikkoon uskottavuuden varmistamiseksi.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.

Viimeisimmät keskustelut

Uutinen
Painonpudotus on sen verran hankalaa käytännössä, että monesti voi tuntua, että...
Uutinen
Tutkijat ovat löytäneet tieteellisen selityksen sille, miksi kielletyt herkut...

Viimeisimmät blogikirjoitukset