Raskaus ja lääkkeet | Terve.fi
Artikkeli
Raskaus ja lääkkeet

 

Suurin osa lääkeaineista läpäisee istukan ja siirtyy sikiöön. Lääkkeiden käyttöön raskauden aikana suhtaudutaankin varoen ja lähtökohtana on, että kaikkea muuta kuin välttämätöntä lääkitystä tulee välttää. Reseptilääkkeiden lisäksi tällä tarkoitetaan myös itsehoitolääkkeitä sekä rohdos- ja luontaistuotteita. On hyvä muistaa, että entisaikaan monia rohdoksia on käytetty raskauden keskeyttämiseen, joten kaikki luonnosta peräisin olevat aineetkaan eivät ole sikiölle turvallisia.

 

Mikäli lääkkeitä tarvitaan, on suositeltavaa käyttää aineita, joiden turvallisesta käytöstä raskauden aikana on kokemusta ja tietoa. Uusien lääkeaineiden käyttöä tulisi välttää, sillä niiden vaikutusta sikiöön ei ole tutkittu käytännössä kuin eläinkokeilla. Lääkeannos tulee pitää mahdollisimman pienenä ja hoitojakso lyhyenä sekä lääkkeiden yhteiskäyttöä on pyrittävä välttämään. Toisinaan oikean lääkityksen valitseminen on tasapainoilua äidin ja sikiön terveyden välillä. Hoitamaton astma, diabetes, epilepsia tai verenpainetauti on kuitenkin suurempi uhka sikiön terveydelle kuin pitkäaikaiskäytössä turvalliseksi todetun lääkkeen käyttö.

 

Lääkehoidossa erityisesti raskauden 12 ensimmäistä viikkoa ovat ratkaisevia, sillä niiden aikana tapahtuu sikiön elinten kehitys. Tämän jälkeenkin lääkkeet voivat aiheuttaa ongelmia sikiön kasvussa ja kehityksessä sekä synnytyksen kulussa. Kaikista kehityshäiriöistä kuitenkin vain muutaman prosentin uskotaan liittyvän lääkkeiden raskauden aikaiseen käyttöön. Epämuodostumien lisäksi lääkehaitta voi ilmetä keskenmenona, sikiökuolemana, kasvun häiriintymisenä tai myöhemmin esiin tulevina ongelmina (oppimisvaikeudet, syöpäriskin kasvu).

 

Joitakin lääkkeitä ei ehdottomasti saa käyttää raskauden aikana ja mikäli näin käy, voidaan joutua harkitsemaan jopa raskauden keskeytystä. Muutamissa tapauksissa raskaaksi ei saa tulla tietyn ajan kuluessa lääkkeen käytön lopettamisestakaan, sillä tällaiset lääkkeet pysyvät elimistössä poikkeuksellisen pitkään.

 

 

Huomioi nämä:

 

 

  • Älä käytä raskauden aikana mitään lääkettä, rohdosvalmistetta tai luontaistuotetta ennen kuin keskustelet siitä lääkärin/apteekkihenkilökunnan kanssa.
  • Älä omatoimisesti keskeytä krooniseen sairauteen tarkoitettua lääkettä, vaan ota yhteys lääkäriin.
  • Ota yhteys lääkäriin, mikäli tulet raskaaksi tai suunnittelet raskautta lääkehoidon aikana.
  • Noudata tarkasti lääkkeen ohjeiden mukaisia annostuksia.
  • Jos pakkauksessa olevassa ohjeessa kielletään lääkkeen käyttö raskauden aikana, voi lääkäri silti harkinnan mukaan määrätä lääkettä, mikäli hyöty menee haittojen edelle.
  • Valtakunnallisesta HYKS:n Teratologisesta tietopalvelusta saa puhelimitse tietoa lääkkeiden käytöstä raskauden aikana arkisin kello 9-12. Puhelinnumero on (09) 471 76 500.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muutamien lääkkeiden käytöstä raskauden aikana

 

 

Särkylääkkeet

 

 

Minkään kipulääkkeen käyttö ei ole suositeltavaa raskauden aikana, mutta aina ei lääkehoitoa voida välttää. Turvallisin lääke ohjeiden mukaisilla annoksilla on parasetamoli. Tulehduskipulääkkeet, kuten asetyylisalisyylihappo, ibuprofeeni ja ketoprofeeni, saattavat vaikuttaa haitallisesti sikiön verenkiertojärjestelmään erityisesti raskauden viimeisen kolmanneksen aikana ja hankaloittaa synnytystä. On myös huomattava, että useimmat flunssalääkkeet sisältävät tulehduskipulääkettä, jolloin niitä tulee välttää.

 

 

Mikrobilääkkeet

 

 

Hoitamaton bakteeritulehdus aiheuttaa haittaa sekä äidille että sikiölle. Raskauden aikana sopivia mikrobilääkkeitä ovat penisilliinit, erytromysiini ja kefalosporiinit. Hoitoon ei tule käyttää tetrasykliinejä ja doksisykliinejä.

 

 

Allergia ja astma

 

 

Allergian hoitoon raskauden aikana suositellaan ensisijaisesti paikallishoitolääkkeitä (nenäsumutteet ja silmätipat), sillä niistä imeytyy lääkeainetta vain vähäinen määrä verenkiertoon ja sikiön altistus jää vähäiseksi. Astma on raskausaikana syytä pitää tarkassa seurannassa, sillä hoitamaton tai huonossa tasapainossa oleva astma saattaa vähentää sikiön hapensaantia. Tämä puolestaan saattaa hidastaa sikiön kasvua kohdussa, ja altistaa syntyvää lasta erilaisille sairauksille. Hengitettävät astmalääkkeet ovat käyttökelpoisia koko raskauden ajan. Sen sijaan nieltäviä astmalääkkeitä ei suositella astman hoitoon raskauden aikana.

 

 

Diabetes

 

 

Tärkeää on hyvä verensokerin tasapaino ennen raskautta ja koko raskauden ajan. Vain insuliini soveltuu käytettäväksi raskauden aikana. Oraalisia diabeteslääkkeitä ei tule käyttää.

 

 

Epilepsia

 

 

Hoitamattomana epilepsia itsessään voi aiheuttaa epämuodostumia ja lisäksi epileptiset kohtaukset ovat vaarallisia äidille ja sikiölle. Näin ollen raskausaikanakin on hyvin tärkeää pitää yllä hyvää hoitotasapainoa mahdollisimman pienillä lääkeannoksilla.

 

 

Mielialalääkkeet

 

 

Raskauden aikana pyritään ensisijaisesti lääkkeettömään hoitoon, kuten terapiaan. Tilanteen vaatiessa voi lääkäri arvioida lääkehoidon tarpeen. Masennukseen turvallisin vaihtoehto on trisykliset masennuslääkkeet sekä myös SSRI-lääkkeitä käytetään. Psykoosin hoitoon käytettävistä neurolepteistä pitkään käytössä olleet fentiatsiini- ja tioksanteenijohdokset ovat raskauden aikana käyttökelpoisia.

 

 

Katso myös:

 

Imetys ja lääkitys

 

Lisätietoa:

 

Lääkelaitos (tarkemmin lisätietoa eri lääkkeistä)

Teratologinen tietopalvelu (Yleisimmät 10 kysymystä)

Epilepsia ja raskaus

Diabetes ja raskaus

22.05.2007
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Lääkkeiden viitehintajärjestelmä
Suomessa otettiin 1.4.2009 käyttöön lääkkeiden viitehintajärjestelmä, joka muutti lääkekorvausten perusteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että...
Artikkeli
Näin lääkkeet korvataan
Kela-korvausta maksetaan lääkkeiden hintalautakunnan vahvistamista lääkkeistä, kliinisistä ravintovalmisteista ja perusvoiteista, jotka lääkäri on...
Artikkeli
Lääkkeiden kehittäminen
Lääkkeiden kehittäminen on pitkä ja kallis prosessi, joka sisältää paljon riskejä. Uuden vaikuttavan aineen sisältävän lääkevalmisteen tuloa...
Artikkeli
Apteekkien annosjakelu
Annosjakelu on apteekkien tarjoama palvelu helpottamaan lääkkeiden annostelua. Palvelu soveltuu erityisen hyvin henkilöille, joilla on pitkäaikainen...
Kirjoittaja
Sisällöntuotanto

toimitus, Terve Media Oy

Google+ -profiili

Artikkeli
 Voiko flunssaan sairastumista ennaltaehkäistä syömällä C-vitamiinia?...
Artikkeli
AlkuperäislääkeLääke, jonka valmistaja on keksinyt ja patentoinut. ...

Lääkeopas - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset