Lasten lääkityksen erityispiirteet

Lasten lääkehoito eroaa aikuisten lääkehoidosta, sillä lapsen elimistön kyky käsitellä vieraita aineita ei ole vielä täysin kehittynyt. Lapsen elimistössä lääkeaine saattaa jakautua, kulkeutua, erittyä ja vaikuttaa erilailla kuin aikuisilla, ja juuri nämä seikat vaikuttavat lääkkeen valintaan, annosteluun ja sivuvaikutusten arviointiin.

Lapsen iän ja kasvun vuoksi elimistössä tapahtuu vesi- ja rasvatilojen muutoksia, sekä lääkeaineiden erittymiseen liittyviä muutoksia. Näiden muutoksien vuoksi kaikkia aikuisille tarkoitettuja lääkkeitä ei voi käyttää lapsille.

Apteekista saatavien itsehoitolääkkeiden annosteluohjeet perustuvat iän ja painon mukaiseen annosteluun. Yleensä yli 12-vuotiaalle lapselle voidaan antaa aikuisen lääkeannos.

Erilaiset lääkemuodot

Peräpuikot

Peräpuikot eli supot ovat paikallisesti vaikuttavia tai peräsuolen limakalvolta verenkiertoon imeytyviä lääkkeitä. Peräpuikkojen käyttö on tarkoituksenmukaista silloin, kun suun kautta ei voida annostella lääkettä esimerkiksi voimakkaan oksentelun vuoksi tai jos nieleminen on vaikeaa.

Jos peräpuikko joudutaan jakamaan, se tulee tehdä varovaisesti pitkittäissuunnassa. Peräpuikkoja täytyy säilyttää viileässä paikassa.

Peräpuikko asetetaan paikoilleen suippo pää edellä, jotta se ei liukuisi heti pois. Peräpuikon laitto onnistuu parhaiten lapsen maatessa kyljellään tai mahallaan jalat hieman koukistettuna, tai lapsi voi maata selällään jalat koukistettuna vatsan päälle.

Rektiolit

Pieniä peräruiskeita kutsutaan rektioleiksi. Rektiolissa lääkeaine on pakattu pieneen muovipulloon tai ruiskuun, jonka pitkä kärkiosa soveltuu työnnettäväksi peräsuoleen. Peräruisketta laitettaessa lapsen on oltava kyljellään makuuasennossa. Rektiolin kärkiosa rasvataan ennen peräaukkoon työntämistä.Peräruiskeen kärkiosa viedään peräsuoleen varovaisesti työntämällä sitä ylöspäin ja taaksepäin peräsuolen luonnollisen suunnan mukaisesti. Liuosta puristetaan hitaasti peräsuoleen jonka jälkeen putki vedetään pois. Jos käytetään muovista rektiolia, on tärkeää että putki poistetaan kokoonpuristettuna peräsuolesta, jottei lääkeaine pääse virtaamaan takaisin rektioliin.

Nesteet ja oraalisuspensiot

Suun kautta annosteltava eli oraalinen lääkitys on tavallisin lääkkeen ottotapa. Se on yksinkertainen, turvallinen ja hoitokustannuksiltaan edullinen. Varsinkin lasten lääkehoidossa nesteet ja oraalisuspensiot ovat suosittuja, sillä niitä voidaan antaa helpommin kuin esimerkiksi tabletteja.

Lääkkeen annostelu tapahtuu helpoiten lääkeruiskun avulla. Lääkeruisku laitetaan kielen päälle suuntaamaan kohti poskea. Lääkkeiden annostelu- ja säilytysohjeet on kirjattuna lääkepakkauksissa ja niihin on perehdyttävä huolellisesti. Nesteet ja oraalisuspensiot pitää ravistaa hyvin ennen käyttöä.

Laastarit

Joitakin lääkeaineita voidaan annostella laastarin avulla, jolloin lääkeainetta vapautuu ihon kautta verenkiertoon. Lääkelaastarin etuna on sen käytön helppous, lääkeaineen tasainen pitoisuus veressä sekä huomattavasti pienempien lääkemäärien käyttö. Lääkelaastaria kannattaa lämmittää kämmenien välissä ennen paikoilleen asettamista, kiinnityskohtaa tulee vaihtaa laastarin vaihdon välissä. Laastarit säilytetään alkuperäisessä paketissa, avaamattomissa suojapusseissa huoneenlämmössä.

Pistokset lihakseen sekä ihon alle

Lihaksensisäinen eli intramuskulaarinen injektio tehoaa melko nopeasti lihaksen runsaan verenkierron vuoksi. Lihakseen pistettävät injektiot laitetaan pakaralihakseen, reisilihaksen ulko-osaan tai olkavarren lihakseen.

(Nurminen, Marja-Leena. 2001. Lääkehoito. Juva; WSOY)

Ihonalainen eli subkutaaninen ruiske soveltuu pienten lääkemäärien antamiseen. Pistos annetaan tavallisimmin olkavarteen, reiteen, pakaraan tai vatsan alueelle. Lääkkeen imeytymiseen vaikuttaa pistokohdan verenkierto, parhaimmillaan vaikutus saadaan yhtä nopeasti kuin lihakseen pistettynäkin.

(Nurminen, Marja-Leena. 2001. Lääkehoito. Juva; WSOY)

Inhalaattorit

Inhalaatiohoidon tarkoituksena on saada lääkeainetta suoraan keuhkoputkien limakalvoille, josta se imeytyy verenkiertoon. Lääkeainetta voidaan antaa inhalaatioaerosoleina tai inhalaatiojauheina.

Varsinkin lasten lääkkeenottoa helpottaa erilaisten sumutussäiliöiden käyttö, joissa annossumuttimesta vapautuva lääke voidaan sisäänhengittää keuhkoihin sumutussäiliöstä eli tilajatkeesta. Babyhaler ja Nebunette ovat pienten lasten yleisimmin käytössä olevat apuvälineet. Tilajatkeen etuna on se, että lapsi voi hengittää lääkettä useamman kerran sen avulla, eikä lääkettä tarvitse ottaa yhdellä sisäänhengitys kerralla. Alle 1,5-vuotiaan lapsen lääkkeenotto tapahtuu helpoimmin lapsen ollessa sylissä.

Alle kolmivuotiailla lapsilla käytetään annostelussa tilajatkeen lisäksi maskia, jolloin annostelu helpottuu. Noin kolmen vuoden iässä maski jätetään pois tilajatkeesta, kun lapsi osaa ottaa suukappaleen tiiviisti hampaiden ja huulten väliin. Lapsen kasvaessa otetaan lääkkeenottotekniikkaan mukaan hengityksen pidätys (10 sekuntia), jolla tehostetaan lääkkeen vaikutusta keuhkoputkien limakalvoilla. Lapsesta riippuen usein viimeistään kouluiässä he kykenevät käyttämään samoja inhalaatiolaitteita kuin aikuiset (katso kuva alla).

Inhalaattoreissa on annoslaskurit, joista näkee kuinka paljon lääkeannoksia on vielä käyttämättä. Inhalaattoreita säilytetään huoneenlämmössä.

Inhalaatiolääkitystä aloitettaessa lapsen kannattaa antaa totutella tilajatkeeseen ilman lääkkeenottoa, jotta hän tottuu siihen. Itku vähentää lääkeaineen pääsyä keuhkoihin ja lapsen olisi hyvä olla rauhallinen lääkkeenottotilanteessa. Lapsi kannattaa totuttaa siihen, että lääkkeenotto vie oman aikansa ja se kannattaa ajoittaa samaan kohtaan päivärytmissä.

Kuva: kouluikäiset lapset voivat käyttää samoja inhalaatiolaitteita kuin aikuiset.

Silmätipat

Silmätipat ovat silmän paikallishoitoon tarkoitettuja valmisteita. Silmätipat laitetaan lapselle lapsen ollessa makuulla tai istuma-asennossa pää taaksepäin taivutettuna. Silmätipat tiputetaan luomitaskuun yksitellen, jonka jälkeen luomirakoa pidetään kiinni muutaman minuutin ajan. Lääkkeen imeytymistä voi tehostaa painamalla kevyesti muutaman kymmenen sekunnin ajan sormenpäällä silmäkulmasta, jolloin estetään lääkeaineen erittyminen kyynelkanavasta nenään. Silmätippapullolla ei saa koskettaa silmää, luomea eikä silmäripsiä.

Pakkauksessa on kerrottu lääkkeen säilytykseen liittyvistä asioista joita tulee noudattaa.

(Nurminen, Marja-Leena. 2001. Lääkehoito. Juva; WSOY)

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle: