Lasten virtsatietulehdukset

Yleistä

Virtsatieinfektio on yksi yleisimmistä lasten bakteeri­infektioista ja yleisin virtsaelinten sairaus. Sitä esiintyy sekä tyttö­ että poikalapsilla imeväisiässä, mutta leikki­ ja kouluiässä virtsatieinfektioita ilmenee lähinnä tytöillä. Tämän syynä ovat virtsaelinten anatomian erot tyttöjen ja poikien välillä. Kun virtsatieinfektio rajoittuu virtsarakon tasolle, puhutaan kystiitistä. Infektion yltäessä munuaistasolle, taudinkuva on rajumpi, ja puhutaan pyelonefriitistä. Virtsatieinfektioiden diagnoosi perustuu lapsilla tyypilliseen taudinkuvaan sekä asiallisesti otettuun virtsanäytteeseen ja viljelyyn. Virtsatieinfektioiden hoito on tärkeää mahdollisten pysyvien munuaisvaurioiden ja sepsiksen eli verenmyrkytyksen ehkäisemiseksi. Hoidoksi valitaan sopiva antibiootti riippuen infektion tasosta.

Oireet

Pienillä lapsilla virtsatieinfektio aiheuttaa usein kuumetta. Tämän ikäisillä virtsatieinfektio tuleekin pitää mielessä, jos lapsen kuumeelle ei löydy muuta selittävää kuten hengitystieinfektion oireita. Imeväinen voi olla myös käsittelyarka ja huonovointinen. Leikki­ ja kouluikäisillä lapsilla esiintyy jo samoja oireita kuin aikuisilla kuten kipua virtsatessa ja tihentynyttä virtsaamistarvetta. Muita oireita voivat olla virtsan paha haju, sameus tai hematuria eli verivirtsaisuus. Tyypilliset statuslöydökset ovat vähäiset, alavatsa voi aristaa käsin tunnusteltaessa eli palpaatiossa ja selkä koputellussa.

Aiheuttaja

Yleisin virtsatieinfektion aiheuttaja on enterobakteereihin kuuluva Escherichia coli (E. coli). Muita aiheuttajabakteereja voivat olla klebsiella, enterokokit, pseudomonas ja proteus, mutta nämä ovat harvinaisia ja liittyvät monesti rakennevikaan tai toistuviin virtsatieinfektioihin.

Diagnostiikka

Diagnoosi perustuu asiallisesti otettuun virtsanäytteeseen ja sen tutkimiseen. Pikkulapsilta virtsanäytettä ei saada pyydettäessä, jolloin luotettavin tapa saada näyte on rakkopunktio. Rakkopunktio sopii myös avohoitoon, sillä sen ottaminen on yksinkertaista ja vaaratonta. Rakkopunktiota varten lapsi tulee asettaa selälleen, alavatsa pestään ja näyte otetaan esimerkiksi 10 ml:n ruiskuun yhdistetyllä neulalla symfyysin eli häpyliitoksen yläpuolelta ja näyte imetään ruiskuun. Isommilta lapsilta näyte otetaan keskisuihkusta. On huolehdittava ennen näytteenottoa, että alapää ja virtsaputken pää pestään huolellisesti ja tytöillä häpyhuulet ovat erillään. Lapsi voidaan näytteenottoa varten istuttaa WC­-pöntölle takaperin kasvot säiliöön päin tai näyteastia voidaan pottaa käyttäviltä lapsilla laittaa potan etuosaan, jolloin keskisuihku osuu astiaan. Vaippaikäisiltä seulontanäyte suositellaan otettavaksi nk. virtsatyynyllä. Laskettu virtsa ei kuitenkaan ole koskaan käytännössä steriiliä, joten näytteenottotekniikka tulee huomioida diagnoosia tehdessä. Virtsatieinfektion diagnoosi edellyttää merkittävän bakteeriurian eli bakteerivirtsaisuuden osoittamista.  Lasketusta tai pussivirtsasta otetussa näytteessä bakteerien määrä 105/ml on merkitsevä, mutta 103/ml ei sulje pois infektiota, mikäli virtsa ei ole ollut rakossa neljää tuntia. Rakkopunktionäytteen osalta vähäinenkin bakteerimäärä on infektion merkki.

Hoitopäätöstä tehdessä virtsatieinfektion todennäköisyys arvioidaan liuskatestin avulla. Liuskatestin positiivinen nitriittitesti on kohtalaisen luotettava infektion osoittaja samoin kuin valkosolujen löytyminen virtsasta. Nitriittitestiä tulkittaessa on huomioitava, että imeväisillä virtsa ei pysy rakossa riittävän pitkään eivätkä tietyt patogeenit, kuten enterokokit, Staphylococcus saprophyticus ja tietyt Acinetobacter­-lajit eivät tuota nitriittejä.

Diagnoosi tulee varmistaa virtsaviljelyllä, jota varten tarvitaan joko yksi rakkopunktionäyte tai kaksi puhtaasti laskettua virtsanäytettä. Virtsatieinfektion osoittamisen lisäksi tulee määrittää tulehduksen taso. Tason määrityksestä ei ole tarkkoja määritelmiä, mutta kuume, heikentynyt yleistila ja veren CRP-pitoisuus yli 40 mg/l viittaavat pyelonefriittiin ja niiden puuttuminen kystiittiin. Kaikkien alle 3 kuukauden ikäisten lasten virtsatieinfektioita on pidettävä pyelonefriittinä.

Hoito ja seuranta

Hoito tulee aloittaa jos lapsella on virtsatieinfektioon sopivia oireita ja diagnoosiin tarvittavat viljelynäytteet on otettu. Hoito voidaan aloittaa siis kliinisen taudinkuvan ja virtsan tulehduslöydösten perusteella, mutta mikäli viljelyvastaus osoittautuu vääräksi, hoito lopetetaan. Kuumeiset alle 2-­vuotiaat sekä vakavat yleisoireiset yli 2-­vuotiaat on syytä hoitaa sairaalassa. Suurin osa leikki­ ja kouluikäisten kuumeisista infektioista voidaan hoitaa avohoidossa. Avohoidossa virtsarakkotason infektioiden hoitoon käytetään nitrofurantoiinia (5 mg/kg/vrk) tai trimetopriimia (8 mg/kg/vrk). Muita soveltuvia mikrobilääkkeitä ovat pivmesillinaami, kefalosporiinit, sulfa­trimetopriimi sekä amoksisilliini­-klavulaanihappo. Munuaistason infektio voidaan suun kautta hoitaa sulfa­-trimetopriimilla (esim. trimetopriimia 8 mg/kg/vrk) tai kefalosporiinilla (esim. kefaleksiini 30–50 mg/kg/vrk). Sairaalassa virtsatieinfektioita hoidetaan suonensisäisesti kefalosporiineilla kuten kefuroksiimilla.

Virtsatieinfektioiden hoidon kesto riippuu lapsen iästä, taudinaiheuttajasta ja taudin vakavuudesta. Kystiitin hoidon tulee kestää vähintään 5 vuorokautta, pyelonefriittiä hoidetaan taudinkuvasta riippuen 1­2 viikkoa. Imeväisten hoitoa kannattaa jatkaa 10 vuorokautta.

Kaikilta lapsilta kontrolloidaan virtsan bakteeriviljely muutama päivä mikrobilääkityksen loputtua tai sairastetun infektion jälkeen. Virtsateiden kaikututkimusta suositellaan tehtäväksi kaikille pyelonefriitin sairastaneille, kaikille pojille iästä riippumatta sekä alle kouluikäisille tytöille sairastetun virtsatieinfektion jälkeen. Jos kaikututkimus on normaali, jatkotutkimuksia tai seurantoja ei tarvita. Jos kaikututkimuksessa ilmenee takaisinvirtausta rakosta munuaisiin tai muuta poikkeavaa, konsultoidaan löydöksestä lastenlääkäriä.

Toistuvien virtsatieinfektioiden tai virtsateiden rakenneanomalioiden eli rakennepoikkeavuuksienvuoksi voidaan lastenlääkärin päätöksellä aloittaa estolääkitys. Tehokkain estolääke on nitrofurantoiini 1­2 mg/kg/vrk, vaihtoehtona on trimetopriimi.

Lapsilla vaikea ummetus lisää virtsatieinfektioiden riskiä, joten ummetus on tärkeää diagnosoida ja hoitaa.

Lähteet

Rajantie J. ym. (toim.) 2010, Lastentaudit. 4. Uudistettu painos. Duodecim. Helsinki

Lääkärin käsikirja. Duodecim.

Tutustu myös:

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle: