Sukupuolitautien tarttuminen kädessäni olevaan haavaan

Vietin yön erään miehen kanssa pari päivää sitten ja hyväilimme toisiamme käsillä. Minulla oli kuitenkin aikaisemmin päivällä tullut kunnollinen haava sormeen/ käteen (iho oli aivan vereslihalla useamman sentin alueelta..Verta ei enää sillä hetkellä tullut ) ja luulen, että siemennestettä meni sitten yöllä kädessä olevaan haavaan, jonka olin pienessä humalatilassa jo unohtanut. Netistä luettuani ja useammalta sairaanhoitoalan ammattilaiselta kysyin tartunnan mahdollisuuksista, ja kaikilla tuntui olevan hyvin erilainen käsitys tästä. Nyt haava on parantunut kädessäni, mutta haluaisin tietää, voiko klamydia tai tippuri olla tarttunut kädessä olevaan haavaani ja olla oireeton? Miten sen voi kädestä selvittää? Mitä se voi aiheuttaa? Ahdistaa tälläinen ajatus. Onko syytä mennä hiv ja kuppa ja hepatiittitesteihin? Kysyisin vielä, että mitkä hepatiitit voivat tarttua näin, jos kosketan (syvä haava) haavaisella kädelläni miehen penistä ja siihen menee miehen siemennestettä? Onko syytä testata sekä A, B, ja C hepatiitit. Näistä sain hyvin ristiriitaista tietoa eri asiantuntujoilta. Haluaisin kuitenkin kaikki mahdolliset testit ja poissulkea kaikki mahdolliset riskitekijät. Monet eri ammattilaiset ovat myös hyvin eri mieltä siitä, milloin hepatiittikokeisiin voi mennä tartunnan jälkeen. Onko varminta mennä vasta 6kk päästä?
Hannu Penttinen

Hannu Penttinen vastaa

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, Nuorisolääketieteen erityispätevyys

Varsin harvinainen tilanne on tämä kertomasi, mutta toki kaikkea tämä ihmiselämä voi kuitenkin sisältää. Varsin laaja vastausten kirjo kertoo siitä, että ani harvoin terveysalan ammattilaiset joutuvat tällaisen kysymyksen eteen. Sinua tilanne varmasti huolestuttaa ja onhan sille myös teoreettiset perusteet, vaikka minkään taudin tarttuminen on kuitenkin varsin epätodennäköistä. Klamydia ja tippuri ovat limakalvojen soluissa eläviä bakteereja ja tarttuvat siten, että näitä bakteereja sisältäviä limakalvon soluja joutuu toisen ihmisen limakalvoille ja siten ne sieltä voivat solun hajotessa siirtyä hänen limakalvon soluihin. Näissä soluissa nämä pöpöt saattavat elellä vaikka vuosikausia antamatta sen kummempaa viestiä olemassaolostaan. Iholle joutuessaan ne kuolevat varsin pian, joten ihokontaktilla ne eivät leviä. Ihon lävitse tai ihossa olevan haavan kautta nämä bakteerit eivät myöskään leviä. Veri on itsessään hyvin antibioottinen ja tappaa bakteereja. Näinollen näitä bakteereja en lähtisi lainkaan etsimään. Veriteitse eli ihorikon kautta on mahdollista saada hepatiitti B ja C virustartunta sekä HI-virus. Kuppa eli Treponema pallidum ei pääse terveen ihon lävitse, mutta saattaa hyvinkin levitä veriteitse, koska vastasyntynyt lapsi voi saada taudinaiheuttajan äidiltään, jos hänellä on elimistössä kyseinen spirokeetta. Näiden taudinaiheuttajien vasta-aineet voidaan mitata verinäytteestä 3-4 kuukauden kuluttua oletetusta tartunnasta. Kuppatesti on S-TrpaAb, B-hepatiitti S-HBcAb, C-hepatiitti S-HCVAb ja HI-virus S-HIVAgAb. Suosittelen näiden testien tekemistä reilun 3 kuukauden kuluttua tästä mieltäsi vaivaavasta tapahtumasta. Uskallan luvata, että 99,9 % todennäköisyydellä tulokset ovat negatiiviset eli sinun kannalta positiiviset. Mikäli olet saanut B-hepatiittirokotuksen, kyseitä testiä ei tarvitse tehdä, koska rokotus antaa varman suojan kyseistä virusta vastaan. A-hepatiitti virus voi tarttua vain suun kautta juoman tai ravinnon kanssa, joten sitä ei ole tarpeen tutkia.

Kysy asiantuntijalta

Kysymyksen esittäminen vaatii kirjautumisen.

Kirjaudu sisään