Pysyviä haittoja kyseenalaisesta nilkkanivelen traktoinnista?

Olen kolmekymppinen nainen. Menin yli kaksi vuotta sitten jalkafysioterapeutille, ongelma-alueina nilkan ulko-etuosa ja jalkapöytä, joissa kipu- ja ärsytysoireita. Maksoin käyntejä ja lopulta tukipohjalliset. Kävin myös fysioterapeutin ohjaamalla harjoittelijalla, jolta sain esim. ohjeet tasapainoharjoitteluun, ja jalka kuntoutui lopulta kahdessa vuodessa lähes täysin oireettomaksi. Menin vielä fyssarin kysymänä toiselle harjoittelijalle, luotin ettei parantunutta jalkaani riskeerattaisi, ja olin vielä pohjalliskorjauksen tarpeessa mikä vaikutti intressiini mennä. Harjoittelija teki jaloilleni (joissa ei kuulema ollut jäykkyyttä) mobilisoinneiksi kutsumiaan käsittelyjä. Kuntoutetun jalan ulkokehräsluun alue kipeytyi siitä max. 40 min sisään, ja kipu levisi myös jalkapöytään. Mieleeni tuli mielestäni kovaotteinen kantapään kiskonta. Nilkkaa ja lateraalia jalkapöytää repi, pisteli ja tuikki, kun sillä oli painoa. Levossa alueilla oli pistelyä ja jomotusta. Kengillä käveltyäni jalkapöydässä tuntui kuin jokin vanne olisi jäänyt kiristämään sitä. Pahimmat oireet kestivät viikon. Pääsin 2 vkon päästä tapahtuneesta fyssarin tarkastettavaksi ja hän totesi nilkan nivelkapselin ärsytyksen ja teki sitä varten kinesioteippauksen. Hän kysyi miten harjoittelija teki vedot, mutta ei kommentoinut tekniikkaa sen enempää. Yli kuukausi tapauksesta menin vielä fyssarille, koska jalassa oli vieläkin samoja oireita, vaikka ei yhtä pahoina enää. Kysyin olivatko nopeat ja voimakkaat mobilisointivedot olleet virheellisiä verrattuna hitaampiin ja hallitumpiin, ja hän totesi napakasti että eivät. Ja että mobilisoinneilla ei saisi vammoja aikaiseksi, manipuloinnit olisivat eri asia. Käynnin raporttiin hän kuitenkin kirjoitti, että harjoittelija oli manipuloivasti traktoinut ylempää nilkkaniveltä. Kipu- ja ärsytysoireita hän selitti nivelkapselin venytyksellä sekä kudosarkuudella. Käsittelystä on 3 kk, mutta nivelkapseliin tulee ilmeisesti vieläkin ärsytystä joka tuntuu esim. iltaisin nukkumaan mennessä, ja jalkapöytään jonkin verran kiristyvän vanteen tuntua ja pistelyoireita. Selkeästi vähemmän kuin aluksi, mutta silti epäilyttänyt jokin kroonistuminen. Äskettäin fyssari myönsi, ettei ohjannut harjoittelijaa tekemään kokemani kaltaisia ”impulssivetoja”, vaan 1. tai 2. asteen traktointia. Olen epäileväinen voinko luottaa hänen arvioonsa siitä, ettei mitään vaurioita voinut syntyä, vaikka reaktio ollut niin kova? Ja mietityttää kuinka herkästi tällaisista reaktioista jää ”jälki” ja ärsytys uusii tulevaisuudessa? Minulla ei olisi enää varaa hoidattaa jalkaa uudestaan tai hakea second opinionia toiselta jalkafysioterapeutilta.
Antti Eronen

Antti Eronen vastaa

Fysioterapeutti, CMP

Hei ja kiitos kysymyksestäsi Nyt ollaan mielestäni haastavan tilanteen äärellä. Nilkka, joka on saatu huolellisella kuntoutuksella hyvään kuntoon, meneekin hoidon jälkeen huonompaan kuntoon. Tuo oireilusi on kuitenkin onneksi nyt jo sen verran kevyttä, ettei se mielestäni vaikuta miltään vakavalta. Kun puhuit kertomuksesi aluksi menneesi kuntoutukseen jalkaterän sivu-ulko-osan oireilujen takia ja saaneesi tasapainoharjoitteita - oliko syynä jokin jalkaterän vakauteen liittyvä asia? Onko sinulla taustalla nilkan nyrjähdystapauksia (joissa nilkka vääntyy ulospäin) ? Instabiliteetti altistaa helposti niveltasolla tapahtuviin liian suuriin liikkeisiin, joiden seurauksena mm. tuo aiemmin mainittu nivelkapseli voi ärsyyntyä. Nivelkapseliärsytys ei tyypillisesti oireile 3 kuukautta. Toinen rakenne, joka voisi olla ärsytyksen aiheuttaja, on jokin nilkan alueen hermo. Nuo oireesi antavat vahvoja viitteitä tuntohermoärsytyksestä. Jos hermoon on kohdistunut venytysärsytys jne voi siihen jäädä vähitellen hiipuva oireenkuva. Nivel on kuitenkin aina traktiosuuntaan suojattu ja varsinkin mainitsemiisi pulssityyppisiin liikkeisiin meillä on rakennettu hyvä suojamekanismi lihaksien kautta – ne jännittyvät ja suojaavat muita kudoksia. Toki jos nilkkasi (niveltasolla) ei ollut jäykkä, ei traktio ole ollut indisoitu hoitomuoto. Pelkkä nilkan koukistus ja ojennusliikkeen laajuus ei kuitenkaan tätä kerro. Tuohon kivun ilmenemiseen iltaisin on mielestäni ainakin kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on se, että nilkan rakenteet eivät siedä päivittäistä rasitusta syystä tai toisesta. Tällöin kyseessä olisi toiminnallinen instabiliteetti, jossa niveltä tukevat rakenteet eivät pysty kantamaan kuormaa. Toinen vaihtoehto on juuri tuo makuuasennon aikaansaama oireilu. Joskus jos ylemmässä tai alemmassa nilkkanivelessä on instabiliteettiä, voi makuuasennossa kantaluun kautta tulla painetta, joka altistaa mm. tuon nivelkapselin venytykselle. Tässäkin tapauksessa myös hermokudos voi aiheuttaa nuo oireet. Voit omalta kohdaltasi miettiä onko jokin päivittäinen asia sellainen, jota muuttamalla voisit vähentää nilkan ja jalkaterän kuormitusta. Voit myös testata tuota makuuasentoteoriaa ottamalla paineen pois kantaluulta esim. laittamalla tyynyn säären alaosan alle. Oireenkuvasi on vielä sen verran lyhytaikainen hermokudoksen paranemiselle, ettei mielestäni jatkotutkimuksille ole perusteita. Jos oireenkuvasi jostain syystä pahenee tai pitkittyy yli 6 kk on tarkoituksenmukaista miettiä syytä oireiluun. Toivottavasti sait tästä apua ja ajatuksia jatkoon. Ystävällisin terveisin Antti Eronen

Kysy asiantuntijalta

Kysymyksen esittäminen vaatii kirjautumisen.

Kirjaudu sisään