Papakokeet ja luotettavuus

Olin 3 vuotta sitten papakokeessa ja sain tulokseksi AGC-NOS, eli lieviä muutoksia lieriösoluissa. Tästä vuosi niin menin seurantaan ja minulle todettiin ASCUS merkitykseltään määrittelemätön atypia levyepiteelisoluissa. Välissä minulla oli hormonikierukka, jonka otin pois muutamaa kuukautta ennen toista papakoetta. Miten diagnoosit voivat vaihtua vuodessa paikasta toiseen? Luokitellaanko tavallisten tulehdusten aiheuttamia muutoksia kyseisiin luokkiin vai onko lievissäkin epiteelimuutoksissa kyseessä melkein aina Hpv-virus? Molempina kertoina minulla oli myös bakteerivaginoosia. Asia ahdistaa minua entisestään, koska tutkin asia ja luin, että lieriesolumuutokset eivät aina näy papakokeessa ja lukemassani lääkäreille suunnatussa opetusmateriaalissa kerrottiin papakokeen herkkyyden olevan niiden suhteen vain 50%. Onko lieriösolumuutosten tutkiminen papakokeella lähes arpapeliä, koska luotettava tulos saadaan vain puolissa tutkimuksissa. Vai onko luotettavuus kohentunut yhtään viime aikoina? Olen ahdistunut asiasta, koska pelkään ettei papakokeella kykene luotettavasti seuramaan lieriösolumuutoksia. Pitäisikö papakokeita ottaa useampi, jos puolet niistä eivät näytä oikeaa tulosta lieriösolujen suhteen. Olen ollut nuorena Hpv-rokotetutkimuksessa ja saanut rokotteen. Jos nyt teen Hpv-testin, näyttääkö se luotettavan tuloksen vai vaikuttaako rokotetutkimuksessa annettu rokote luotettavuuteen, jos minulle on kehittynyt vasta-aineita. Onko Hpv-rokotteen suoja yleensä pitkäaikainen?
Mervi Halttunen-Nieminen

Mervi Halttunen-Nieminen vastaa

Dosentti, naistentautien ja synnytysten ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri

Hei, papakoe on erittäin hyvä, muttei 100%, toteamaan kohdunsuun solumuutoksia. Hyvä, että olet saanut HPV-rokotteen! Sen antama suoja on nykytietämyksen mukaan useita vuosikymmeniä. Saatu rokote ei vaikuta HR-HPV-testin tulokseen. Se, että sinulla todettiin lieviä lieriösolumuutoksia, ja sen jälkeen levyepiteelisolujen lievää ärsytystä, kertoo sen, että tulehdus on lieriösoluissa parantunut, mutta levyepiteelisoluissa edelleen lievänä. Tämä ASCUS kannattaa kontrolloida vuoden kuluttua. Silloin voi myös ottaa HR-HPV-testin, eli sillä katsotaan, onko tulehdus korkean riskin virustyyppien aiheuttama vai ei. HP-viruksia on yli sata alatyyppiä, ja näistä sukuelimissä tavataan reilut 40, joista ainakin 13 on ns. korkean riskin viruksia. Älä ahdistele tästä asiasta. Olet saanut rokotteen, joka suojaa sinua hyvin vakavilta muutoksilta! Valtaosa väestöstä (>>>80%) altistuu papilloomaviruksille, ja tulehdus paranee suurimmalla osalla ihan itsestään, ja sinänsä tulehdusta ei voida hoitaa millään keinoin pois. Oma immuunivaste tuhoaa virukset ajan kanssa. Mutta muista käydä ASCUS-löydöksen vuoksi papakontrollissa!