Panacodin lopettaminen / vähentäminen

Olen joutunut erinäisten kovien kipujen takia käyttämään Panacodia n. 10 vuotta (mm. Hortonin neuralgia, auto-onnettomuuden vammat ym.). Nyt vihdoin olo on tasaantunut, mutta Panacodista eroon pääseminen ei olekaan aivan helppoa.

Käyttämäni määrät ovat olleet koko ajan ohjeen mukaisia eli 6 tbl/päivässä tai alle sen. Viime parina vuonna olen tosin käyttänyt 6 tbl / päivässä. Muuten rankka elämäntilanne on vaikuttanut niin, etten ole jaksanut yrittää lopetusta. Tosin pari kertaa olen ollut 1-3 vk ilman.

Olen nyt vähentänyt 2.2. alkaen lääkettä 1/2 tbl viikossa. Vasta n. 1-2 viikkoa sitten aloin tuntemaan oloni tosi huonoksi, vatsa oli sekaisin, oli flunssaista olo ja lihassärkyjä, joita on jatkuvasti edelleen. Uni on tullut levottomaksi ym. Eli vieroitusoireita??? Olo on välillä melko karmea. Olen yrittänyt ottaa Buranaa tilalle, mutta se käy vatsan päälle.

Mikä lienisi oikea tapa jatkaa tässä tapauksessa, jos nuo ongelmat johtuvat lääkkeen vähentämisestä? Nyt annos on 3 tbl / päivässä. Takapakkeja ei ole tullut.Kysymys voi kiinnostaa monia, koska ko. lääke lienee melko käytetty eri yhteyksissä.

Kiitos vastauksesta jo etukäteen!

Pekka Eränkö

Pekka Eränkö vastaa

LL, lääkealan erityispätevyys

Panacodin käyttö ja pitkäaikaisen käytön lopettaminen tulisi sopia hoitavan lääkärin kanssa. Panacod sisältää parasetamoli-kipulääkkeen lisäksi kodeiinia, joka on metyylimorfiinina voimakas kipulääke. Pitempään kestäneen käytön jälkeen voi lopettaminen ja vähentäminenkin aiheuttaa vieroitusoireita. Kuvaamasi oireet sopivat vieroitusoireisiin.

Jos olet alle kahdessa kuukaudessa vähentänyt Panacodin annoksen puoleen kymmenen vuoden käytön jälkeen, on saavutus mielestäni hyvä ja osoittaa, että sinulla on tahdonlujuutta. En yhtään epäile, etteikö olo olisi välillä karmea. Kodeiini on opiaatti ja opiaattivieroitus ei ole leikkiä.

Jos vähennät Panacodia ja tarvitset tilalle kipulääkettä, voi pelkkä parasetamoli olla ibuprofeenia (Burana) olla paremmin siedetty vatsan kannalta. Älä ylitä ohjeannosta, sillä parasetamoli on ylisuurina annoksina maksamyrkky (muista Panacodin sisältämä parasetamoli!).

Ehdotan, että sovit Panacodin lopettamisen sen lääkärin kanssa, joka on sitä sinulle määrännyt. Mitään yleistä patenttiohjetta ei ole ja sen vuoksi lääkkeet määrätäänkin potilaskohtaisesti.