Mielenterveysongelmien periytvyys

Hei! Olen 30-vuotias nainen ja parisuhteessa miehen kanssa, joka on sairastanut Ei-elimellisen psykoosin. Nuorempana hänellä on ollut unettomuutta, masentuneisuutta ja ahdistusta, johon hänelle on määrätty masennuslääkettä nukahtamisen helpottamiseksi. Mies oli käyttänyt kannabista nuorempana ennen psykoosiin sairastumista melko säännöllisesti. Hänen lapsuutensa oli myös ajoittain rikkonainen: vanhempien ero hänen ollessa pieni. Miehen kaveripiirissä on ollut päihteiden käyttäjiä. Psykoosin hänellä laukaisi edellisen parisuhteen päättyminen. Hän oli psykiatrisessa sairaalahoidossa viikon ajan, jonka jälkeen hän aloitti terapian ja lääkityksen. Mies lopetti lääkityksen, kun hänen vointinsa koheni ja hän tunsi, että lääkitys sumensi hänen oloaan liikaa. Keskusteluterapiaa hän jatkoi. Nyt mies on ollut oireeton kolmen vuoden ajan, eikä käytä tällä hetkellä mitään lääkitystä. Miehen äiti, isä ja sisko ovat terveitä. Omassa suvussani on ollut mielenterveysongelmia. Isoisäni mielenterveyden vei sota. Hän alkoi nähdä harhoja ja muuttui vihaiseksi. Hänen poikansa, eli isäni veli teki itsemurhan parikymppisenä. En ole varma hänen diagnoosistaan, oireista päätellen hän oli masentunut ja hänellä oli harhaisuutta ja suurta ahdistuneisuutta. Hänellä oli myös autistisia piirteitä. Isäni on nuorempana ollut terve ja positiivinen ihminen. Työ ja urheilu ovat olleet hänelle aina tärkeitä asioita. Vanhemmiten hänelle on tullut fyyisiä vaivoja, jotka kuormittavat häntä. Hänellä on univaikeuksia ja mielestäni hän on masentunut. Äidilläni on alkoholi ongelma, joka on ´muuttunut pahemmaksi hänen ikääntyessä. Kun olin lapsi, hän ei juonut noin paljon mitä nykyisin. Hän hoitaa työnsä, mutta juo alkoholia paljon, lähes päivittäin. Äitini veljellä ja isällä on myös ollut alkoholiongelma. Koen itse, että olen elänyt turvallisen ja hyvän lapsuuden. Minulla on ollut läsnäolevat terveet vanhemmat. Koen myös itse olevani mieleltäni terve. Parikymppisenä koin ahidtuneisuusjakson, joka puhkesi kun koin epäonnistuneeni minulle rakkaassa harrastuksessa, joka oli minulle suuri osa identiteettiäni. Tuo epäonnistuminen paisui mielessäni kohtuuttomiin mittasuhteisiin, ja koin olevani totaalisen epäonnistunut ihminen. Olin ahdistunut, en antanut itselleni lupaa olla iloinen, koska halusin "rankaista" itseäni epäonnistumisestani. Sitten aloin kokea, että näin asiat jotenkin väärin. Oireeni muistuttivat depersonalisaation oireita. Tämä oireiluni kesti reilu vuoden. Ahdistuksen määrä vaihteli päivästä riippuen. Saatoin olla myös masentunut, en ole ihan varma, aika iloton ainakin olin. Ahdistukseni vähentyi ja loppui lopulta kokonaan, kun annoin itselleni epäonnistumiseni anteeksi ja aloin taas pitää itsestäni. Työtä se vaati, mutta onnistui. Uskon, että keskusteluapu olisi auttanut itseäni, mutta en ymmärtänyt sitä silloin hakea. Olen huomannut myöhemminkin, että arvotan itseäni helposti suoritusteni pohjalta, jolloin paine onnistua kasvaa liikaa ja epäonnistumisen pelko muuttuu järjettömän suureksi. Nykyisin olen oppinut olemaan armollisempi itselleni ja näkemään itseni realistisemmin ja olen tasapainoinen ja onnellinen. Nyt mieltäni on alkanut askarruuttaa lapsen hankinta nykyisen kumppanini kanssa. Onko meidän mitään järkeä yhdistää geenejämme tällä sukuhistorialla, kun molempien puolen suvussa on mielenterveysongelmia? Tuleeko lapsesta psyykkisesti epätasapainoinen kun meistä molemmilla on ollut taipumusta ahdistuneisuuteen? Minkä verran geenit vaikuttavat mielentervysongelmien, tässätapauksessa alkoholismin, masentuneisuuden, psykoosin ja ahdistuneisuuden periytyvyyteen?
Jyrki Korkeila

Jyrki Korkeila vastaa

Psykiatrian professori

Hei Kaikilla häiriöillä on periytyvyyttä, mutta tämä vaihtelee häiriöittäin. Psykoosisairauksissa periytyvyys on suurempaa ja lievemmissä kuten ahdistuneisuudessa tai masennuksessa pienempää. Vaihtelevat siellä 30 - 80 % välillä keskimäärin. Nuo luvut koskevat ryhmiä, eivät yksilöitä. Joillakin perinnöllinen alttius on keskiarvoa pienempää ja joillakin suurempaa. Sairaus ei periydy niinkään vaan alttius, riski sairastua. Kaikki lapset eivät sairastu vaikka riski olisikin suurempi. Muillakin tekijöillä on vaikutuksia, tällaisia ovat esimerkiksi raskausaika, synnytyskomplikaatiot ja lapsuuden ja nuoruuden aikainen stressi tai traumat. Kehityksenaikainen ympäristö voi myös ehkäistä perimän vaikutuksia, jos lapsella on mahdollisuus saada turvallisuuden kokemusta. Lapsia ei muitten sukulaisten tai oman psykiatrisen sairauden vuoksi kannata jättää hankkimatta, koska kaikki ei siirry suoraan lapselle. Lisäksi lapsen elämässä on paljon muitakin perheen ulkopuolisia vaikuttavia tekijöitä ja aikuisiässä voi tapahtua sairastumisriskiä lisääviä asioita, joilta vanhemmat eivät voi suojata. Ei voi siis sanoa että lapsesta tulee epätasapainoinen, koska on monia aikuisia joiden vanhempia sairastaa skitsofreniaa mutta itse ei ole koskaan sairastunut. Mikäli alkoholismiin liittyy väkivaltaa, niin silloin lapsen kehitykselle koituu selvää riskiä, mutta osa heistäkin voi selviytyä elämässään yllättävän hyvin.

Kysy asiantuntijalta

Kysymyksen esittäminen vaatii kirjautumisen.

Kirjaudu sisään