Maailmantuska ja sen hallinta

Hei Sanna, Asun Yhdysvalloissa, jossa vaalien aikaan ja etenkin niiden jalkeen, olen joutunut valtavan ahdistuksen valtaan. Samaa pahaa oloa ovat raportoineet ystavani ympari maailman. Poliittinen tilanne jakaa kansaa, kiristaa ystavyys- ja perhesuhteita. Aiheuttaa jannitteita tyopaikalla. Mikali ei halua vetaytya taydelliseen uutispimentoon, ja olla lukematta uutisia vaaleista, Syyriasta, sotarikoksista, ilmaston lampenemisesta, epaoikeudenmukaisuudesta ja vakivallasta, mita keinoja meilla on kasitella ylivoimaista maailmantuskaa ja siita johtuvaa ahdistusta? Hengitysharjoitukset ja luonnossa kavely rauhoittavat vain hetkellisesti. Kiitos, Sanna!
Sanna Leino

Sanna Leino vastaa

Kasvatustieteilijä, erityisenä osaamisalueena stressi

Hei, Kiitos kysymyksestäsi! Ymmärrän hyvin, että luettelemasi asiat tuottavat huolia ja ahdistusta. Täydelliseen uutispimentoon ei välttämättä tarvitse ryhtyä, mutta joskus sekin voi olla ainakin hetkellisesti tarpeen. Joka tapauksessa kannattaa valita hyvin tarkasti, kuinka paljon negatiivisia uutisia seuraa. Erityisesti herkän ihmisen on turha aiheuttaa itselleen ahdistusta lukemalla jatkuvasti sotia, ympäristön tilaa, väkivaltaa tai muita ahdistusta aiheuttavia uutisointeja. Valitsen itse uutiseni niin, että saatan silmäillä uutisotsikot, mutta en tarkoituksella lue enempää sellaisista uutisista, joiden tiedän aiheuttavan itselleni vain suurta pahaa oloa. Sekin on hyvä tiedostaa, että uutiset rakennetaan herkemmin aina negatiivisen ympärille. Eli maailma ei ole pelkästään sitä, mitä otsikoissa kulloinkin lukee. Maailmassa on aina ollut ja tulee aina olemaan epäkohtia. Epäkohtia voi tarkastella myös pidemmällä perspektiivillä ajassa taaksepäin. Itseäni ainakin lohduttaa se tieto, että ihmiskunta on kuitenkin saanut ajan saatossa aikaan todella hyviä asioita. Avaruustähtitieteilijä Esko Valtaojan mukaan millä tahansa mittapuulla mitattuna elämme parempaa aikaa kuin ennen. Meillä on Valtaojan mukaan koko ajan maailmassa vähemmän nälkää, diktatuuria ja sortoa. Silloin kun tuska maailman tilasta tuntuu olevan liikaa, kannattaa huomio suunnata tiukemmin omaan arkeen ja siihen, mitä itse voi tehdä. Kukaan ei voi ruveta parantamaan kaikkia maailman epäkohtia, vaan oma toiminta on valittava sen mukaan, mitkä ovat omat resurssit ja mahdollisuudet vaikuttaa. Lisäksi kannattaa opetella säännöllisesti kiinnittämään huomiota kaikkeen siihen hyvään, jota ympärillä on. Koska maailmassa on myös paljon hyvää ja kaunista.

Kysy asiantuntijalta

Kysymyksen esittäminen vaatii kirjautumisen.

Kirjaudu sisään