Lihavuusleikattu ei laihdu!

Minulle tehtiin sleeve-leikkaus 2kk sitten, ja ruokamäärät ovat sen jälkeen väkisin puolittuneet aiemmasta, mutta paino ei ole pudonnut kiloakaan. Paino-ongelmani alkoivat odottaessani tytärtäni, jolloin lopetin tupakoinnin yli viideksi vuodeksi. Kun jatkoin tupakointia, huomasin voivani pudottaa painoani varsin tehokkaasti. Olen sittemmin kahdesti 9 vuoden aikana yrittänyt lopettamista, mutta molemmilla kerroilla paino alkoi lisääntyä varsin holtittomasti, joten palasin tupakoitsijaksi. Leikkausta varten suositeltiin tupakoinnin lopettamista välttyäkseni ongelmilta leikatun vatsan saumojen kanssa, joten tammikuun alusta alkaen olen ollut tupakoimatta. Samanaikaisesti aloitetun ENE-kuurin aikana, jota noudatin tarkasti, en saanut pudotettua painoani eikä elimistöni mennyt ketoosiin, ja näin leikkauksen jälkeen ei paino putoa ollenkaan. Mikä avuksi? Kukaan terveydenhoitohenkilö ei koskaan puolusta tai suosittele tupakointia, sen ymmärrän, mutta joku syy-seuraussuhde on tässä oltava olemassa. Perussairauksieni kannalta painonpudotus on olennaisempi asia kuin savuttomuus, joten onko minun tehtävä valinta ja palattava tupakoitsijaksi, vai miten voisin muuten ratkaista ongelman? Kärsin jatkuvasti ummetuksesta, vaikka panostan kuituihin, proteiineihin ja veden juomiseen. Minulla on diabetes 2, korkea verenpaine, uniapnea ja refluksi, ja BMI on 43.
Kaisa Pulkkinen

Kaisa Pulkkinen vastaa

Terveystieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti

Hei, Kiitos kysymyksestä. Eihän tässä nyt toki vielä toivoa tarvitse menettää :) Oletkin jo ehtinyt opetella muutaman kuukauden ajan lihavuusleikatun ruokavaliota. Kerrot jo katsovasi, että saat riittävästi proteiinia, kuitua ja nestettä - hyvä. Minusta on tosi hieno juttu, että olet lopettanut tupakoinnin. Vaikka painosi on nyt pysynytkin samalla tasolla, olisi tupakoinnissa varmasti siihen verrattuna enemmän riskejä terveydelle. Voisiko tupakoinnin lopettamisen vieroitusoireisiin liittyä sinulla makeanhimoa? Toisaalta mieleeni tulee, että voisivatko syömismääräsi olla turhan vähäisiä? Jospa nimittäin kehosi kaipaakin virkistymistä. Liikunta lisää energiankulutusta ja auttaa siten painonhallinnassa. Liikunta myös parantaa unen laatua. Voit lisätä liikuntaa päivääsi vähitellen esimerkiksi pyöräilemällä työmatkat, kävelemällä portaat tai alkaa käydä vesijuoksemassa. Voisitko pitää vaikkapa viikon ajan ruokapäiväkirjaa ja läpikäydä sen seuraavalla leikkauksen jälkeisellä kontrollikäynnillä ravitsemusterapeutin kanssa? Josko päiväkirjan avulla löytyisi syy siihen, ettei paino putoa. Pyydä ravitsemusterapeutilta samalla ruokavaliovinkit ummetuksen ja refluksin hoitoon. Aurinkoista kevään jatkoa! -Kaisa

Kysy asiantuntijalta

Kysymyksen esittäminen vaatii kirjautumisen.

Kirjaudu sisään