Korvatulehdukset

Hei. Perheeseemme kuuluu kolme lasta (12v,9v,7v). Kaikki lapset ovat kärsineet korvatulehduksista ja kaikilla on ollut putket. Tulehdukset alkoivat vanhimmalla noin 3 v. ikäisenä. keskimmäisellä kahden vanhana ja nuorimmalla vuoden ikäisenä. Kaikilla on ollut myös putket. Nuorimmalla kaksi kertaa. Tulehduksia on ollut muutaman kerran vuodessa putkista huolimatta. Tällä hetkellä putkia ei ole kellään. Ihmettelen sitä, kun sanotaan ettei korvatulehdus tartu ja meillä se tulee sitten kaikille jos yksi sen saa. Toinen asia, miksi tulehdukset edelleen jatkuu vaikka lapset ovat jo melko isoja. Antibioottien haitat ahdistaa tosi kovasti. Maitohappoja on annettu. Kodissa on kaikki kosteusasiat ja ilmastoinnit tarkistettu, että nämä asiat pitäisi olla ok. Loppuuko tämä koskaan.. 

Jarmo Salo

Jarmo Salo vastaa

LT, lastentautien erikoislääkäri

Välikorvatulehduksista 70-80 % paranee itsestään ilman hoitoa, joten jos oireet eivät ole vaikeat, erityisesti isommilla lapsilla kipulääke voi olla riittävä hoito. Tärykalvotuubien tärkein tehtävä on estää välikorvan nesteily, joka huonontaa ohimenevästi kuuloa, millä voi olla puheenkehitystä hidastava vaikutus. Isommilla lapsilla ja toispuoleisissa tulehduksissa tällä ohimenevällä nesteilyllä ei ole suurta merkitystä. Tärykalvotuubit myös vähentävät välikorvatulehduksia n. kolmasosalla mutta eivät siis estä tulehduksia kokonaan.

Välikorvatulehdus syntyy, jos nenänielusta nousee bakteereita korvatorvea pitkin välikorvaan ja korvatorvi menee tukkoon, jolloin bakteerit alkavat lisääntyä välikorvassa ja aiheuttavat tulehduksen. Pienillä lapsilla korvatorvi on suorempi ja lyhempi, jolloin bakteerit kulkeutuvat sitä pitkin helpommin välikorvaan, ja toisaalta pienten lasten kapea korvatorvi menee helpommin tukkoon virustaudin aiheuttaman limakalvoturvotuksen jne. vuoksi. Suurimmalla osalla lapsista on koko ajan nenänielussaan bakteereita, jotka tilaisuuden tullen kykenevät aiheuttamaan välikorvatulehduksen, ja nämä bakteerit kyllä siirtyvät lapsesta toiseen. Pelkkä taudinaiheuttajabakteerin saaminen ei kuitenkaan aiheuta välikorvatulehdusta, vaan tarvitaan virustauti, joka em. syistä johtaa tulehdukseen. Eli voi kyllä perustellusti sanoa niin, että välikorvatulehdus ei tartu, mutta sille altistava virustauti tarttuu.

Kun lapsi kasvaa, korvatorvi pitenee, käyristyy ja laajenee, jolloin se ei mene niin helposti tukkoon. Toisaalta isommat lapset sairastavat altistavia virustauteja leikki-ikäisiä harvemmin. Eli kyllä se kierre joskus loppuu, mutta milloin, riippuu rakenteellisista asioista jne. Yleensä korvakierre helpottaa muutaman vuoden iässä, mutta valitettavasti jotkut kärsivät korvatulehduksista kouluiässäkin.

Katso myös