Joka yö sama "uni"

Aloitin kassatyön n. 3 kuukautta sitten. Nyt olen heräillyt joka yö siihen, kun nousen sängyssä istumaan ja alan etsiä hintaa tyynystä tai peitosta, olen puoliksi hereillä ja puoliksi unissani. Menee jonkin aikaa kun tajuan, että en ole kassalla vaan kotona ja alan nukkua uusista.. kunnes pian taas sama toistuu, joka yö. Näen myös asiakkaan unessani välillä, mutta sitten se katoaakin yhtäkkiä. Olen kokeillut melatoniinia ottaa, mutta siitä ei ole ollut apua. Olen pienestä asti ollut unissakävelijä, mutta se on vähentynyt huomattavasti. Onko tämä jotakin valveunta? Tätä on jatkunut lähes kuukauden verran.
Sanna Leino

Sanna Leino vastaa

Kasvatustieteilijä, erityisenä osaamisalueena stressi

Hei, En ole uniasiantuntija, mutta kuvailemasi uni vaikuttaa tutulta. Olen itsekin ”jatkanut työpäivää” unissani joskus uuden työn aloittaessani. Joskus myös koko päivän ajan samankaltaisena toistuva rutiininomainen työ voi tulla helposti uniin kertomallasi tavalla. Heräätkö väsyneenä tällaisen yön jälkeen? Jos olet virkeä seuraavana päivänä, tällaisesta unennäkemisestä ei pitäisi olla mitään haittaa. Aivomme työstävät ja järjestelevät päivän tapahtumia unen aikana, joten päivittäisten tapahtumien tuleminen uniin on täysin normaalia. Oletko huomioinut, näetkö näitä unia myös vapaapäivinä? Pyri huolehtimaan, että pidät kunnon tauot työpäivien aikana. Tee työpäivän jälkeen jotain, mikä saa sinut rentoutumaan ja keskittymään aivan toisiin asioihin. Keksitkö jotain mukavaa tekemistä, johon voisit työpäivän jälkeen uppoutua? Kävely ulkoilmassa tekee myös aina hyvää. Jos unet jatkuvat ja ne häiritsevät untasi tai arkeasi, kehotan hakeutumaan työpaikkasi työterveyslääkärin tai työterveyspsykologin luokse.

Kysy asiantuntijalta

Kysymyksen esittäminen vaatii kirjautumisen.

Kirjaudu sisään