Kuvauksestasi päätellen kyseessä voi olla peräpukamat, jotka ovat tulehtuneita laskimoverisuonia peräaukon kanavassa. Usein kovat ulosteet edesauttavat peräukon limakalvon repeilyä ja silloin laskimosuonet saattavat tulehtua ja muodostuu kuvaamasi vaiva. Toinen mahdollisuus on, että peräaukon kanavaan on muodostunut haavauma, jossa pesii tulehdus ja tämä on todella kipeä. Niin peräpukamissa kuin peräaukon haavaumassa ilmenee verenvuotoa ulostaessa ja peräaukkoa pyyhittäessä, mikä on myös erittäin kivuliasta samalla. Peseminen ja rasvaaminen aina ulostamisen jälkeen on hyväksi ja lievät kyseiset vaivat paranevat jopa itsestään tällä hoidolla. Koska vaivasi on jatkunut niinkin pitkään, on syytä mennä lääkäriin, joka tarkastaa tilanteen. Jos löytyy selkeät peräpukamat, voidaan ne nykyään kätevästi ns. ligeerata eli tietyllä laitteella pukaman ympärille kiristetään tiukka kuminauha, joka ikään kuin hirttää pullistavan laskimosuonen ja ylimääräinen suonen pätkä kuoleutuu ja tipahtaa pois. Jos taas on kyse haavaumasta, voidaan sitä yrittää hoitaa peräaukon sulkijalihaksien kireyttä höllentävillä voiteilla, jolloin lihasten verenkierto paranee ja tulehdus rauhoittuu ja haava paranee umpeen. Jos voiteilla ei saada tulosta aikaan kuukauden tai parin aikana tai oire uusii oltuaan hetken poissa, tehdään yleensä pieni leikkaus peräaukon kanavan lihasseinämään ja siten saadaan se kireyttä helpottumaan ja verenkierto paranemaan. Ruokavalion on syytä olla riittävästi kuituja sisältävä, ettei synny kovia ulosteita, jotka saattavat taas aiheuttaa liiallisella venytyksellä peräaukon limakalvoon vaurioita. Perusvoiteilla peräaukon ja sen kanavan rasvaaminen ulostamisen jälkeen on hyvää ehkäisyä limakalvojen vaurioitumiselle. Siis varaa aika yleislääkärille. Jos Et saa riittävää apua yleislääkäriltä, voit kääntyä suolistosairauksiin erikoistuneen sisätautilääkärin tai kirurgin puoleen. Yleislääkäri voi myös tehdä lähetteen erikoissairaanhoitoon, jos perusterveydenhuollossa vaivaasi ei saada paranemaan.