Näin lapsen kouluun palaaminen helpottuu | Terve.fi
Uutinen
Näin lapsen kouluun palaaminen helpottuu

Asiantuntijan mukaan rutiineihin mukautuminen ennen koulun alkamista helpottaa perheiden arkea, kun lapsi palaa takaisin kouluun kesäloman jälkeen.

– Kouluajan rutiineihin palaaminen voi olla hankalaa sekä aikuisille että lapsille, sanoo kliininen psykologi Josh Klapow Alabaman yliopistosta.

Klapowin mukaan kouluvuoden alkaminen tarkoittaa säännöllistä unirytmiä, tiukempaa aikataulua sekä kotitöiden tekemistä, minkä takia päivä vaikuttaa lyhyemmältä kuin kesälomalla. Kaiken kaikkiaan tämä voi alkaa ahdistaa lasta.

Etukäteen valmistautuminen uuteen kouluvuoteen on siksi hyvin tärkeää.

– Kesäkuukausien aikana sekä vanhemmat että lapset tottuvat uusiin tapoihin ja rutiineihin. Niiden rikkominen yhdessä päivässä on äärimmäisen hankalaa. Kun rutiineja alkaa muuttaa ajoissa, paluu kouluun helpottuu huomattavasti, Klapow sanoo.

Klapowin mukaan rutiininmuutoksiin kuuluu esimerkiksi nukkumaanmenoaikoihin mukautuminen sekä ajoissa herääminen. Jos lapset eivät ole lukeneet kesän aikana, anna heille kirja käteen ainakin 20 minuutiksi päivässä muistuttaaksesi heitä kotiläksyistä. Klapow uskoo tämän auttavan koko perhettä palaamaan arkeen paremmin.

Klapow tähdentää, että vanhempien pitäisi pysyä rauhallisina ja kärsivällisinä.

– Vanhempien täytyy pitää omia tunteitaan silmällä, koska lapset aistivat vanhempiensa asenteen hyvin helposti. Jos vanhemmat suhtautuvat koulun alkuun positiivisesti, lapsikin ajattelee niin todennäköisemmin. Jos taas vanhemmat käyttäytyvät hermostuneesti, eivätkö ole valmistautuneet, lapsi aistii tämän ja ahdistuu itsekin.

Lähde:

Babycenter.com

10.08.2011
Kirjoittaja
Johanna Rytkönen

Olen vuonna 2011 valmistunut, journalismiin suuntautunut medianomi. Työskentelen Terve Medialla freelancer-verkkotoimittajana. Tavoitteenani on kirjoittaa hyvinvoinnista ja terveydestä mahdollisimman mielenkiintoisia uutisia, joista on apua ja hyötyä kaikille lukijoillemme.

Jaa artikkeli: 
Artikkeli
"Ei meidän kannata tuota kouluun laittaa, ilman jalkoja ja käsiä"
Kenian maaseudulla vammaiset lapset piilotetaan tavallisesti koteihin: heitä syrjitään ja heidän koulutuksensa laiminlyödään. Vammaisiin liittyvät...
Artikkeli
Oma TV huonontaa nuorten elintapoja
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan omassa huoneessa televisiota katsovilla teineillä on huonommat elintavat ja kouluarvosanat kuin niillä teini-...
Artikkeli
Aspergerin oireyhtymä - Rutiineja rakastavat pikkuaikuiset
Työhönsä uppoutunut mutta omalaatuinen tiedemies on elokuvista tuttu tyyppi. Tosielämässä moni on törmännyt virheetöntä kirjakieltä puhuvaan...
Artikkeli
Tarkkaavaisuushäiriön lääkehoito kiven alla
Tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi voi olla luokan ylivilkas ja keskittymiskyvytön häirikkö tai pulpettiin kellonsoinnin jälkeen unohtuva haaveilija....
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.

Viimeisimmät keskustelut

Uutinen
Vanhempien kannattaisi tarkistaa kuinka paljon heidän lapsensa käyttävät suolaa...
Uutinen
Migreenit eivät ole kovin yleisiä koululaisilla, mutta lapset jotka niitä...

Viimeisimmät blogikirjoitukset