Liikkuva lapsi ei liho | Terve.fi
Uutinen
Liikkuva lapsi ei liho

Liikkuva lapsi ei liho, sanovat brittitutkijat.Lapsuudessa aloitettu liikuntaharrastus voi brittitutkijoiden mukaan ehkäistä rasvan kertymistä ja siten ehkäistä lihavuutta. Liikunnan hyödyt näkyvät jo muutamassa vuodessa, British Medical Journalissa julkaistut tulokset osoittavat.
 

Liikunnan merkitys lasten ylipainon ehkäisyssä on ollut epäselvä, koska harvassa tutkimuksessa lasten lihavuutta ja aktiivisuutta on mitattu tarkasti. Nyt julkaistut havainnot kuitenkin perustuvat mittaustuloksiin.

Liikemittareiden avulla tutkijat selvittivät 4 200:n 12-vuotiaan fyysistä aktiivisuutta ja vertasivat havaintoja 14-vuotiaana DEXA-menetelmällä mitattuihin kehon rasvapitoisuuksiin.

Vertailun perusteella fyysinen aktiivisuus, mutta erityisesti rankahko liikunta ehkäisi rasvan kertymistä.

Jokainen rankahkoon liikuntaan päivittäin käytetty varttitunti vähensi rasvakudoksen määrää kymmenyksellä eli noin yhdellä rasvakilolla, tutkijat laskivat. Näin aktiivisesti liikkui viidennes pojista ja kolmannes tytöistä.

Havainnot tukevat samojen tutkijoiden muutaman vuoden takaisia tuloksia, ja viittaavat vahvasti siihen, että terveellisen ruokavalion ohella liikuntaharrastukset ehkäisevät lasten myöhempää lihomista.

Copyright © Uutispalvelu Duodecim 2009.

 

Lähde: BMJ 2009;339:b4544

 

Lue lisää:

Lapsen painonhallinnassa ei puhuta kiloista

Lasten ja nuorten liikunta

Lasten ja nuorten kunnon nykytila

Lapsen laihdutus

 

Keskustele:

Teini-ikäisen tytön painonkehitys

Pienen lapsen harrastuksen valinta

paino ja pituus 2-vuotiaalla

11.12.2009
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
"Ei meidän kannata tuota kouluun laittaa, ilman jalkoja ja käsiä"
Kenian maaseudulla vammaiset lapset piilotetaan tavallisesti koteihin: heitä syrjitään ja heidän koulutuksensa laiminlyödään. Vammaisiin liittyvät...
Artikkeli
Oma TV huonontaa nuorten elintapoja
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan omassa huoneessa televisiota katsovilla teineillä on huonommat elintavat ja kouluarvosanat kuin niillä teini-...
Artikkeli
Aspergerin oireyhtymä - Rutiineja rakastavat pikkuaikuiset
Työhönsä uppoutunut mutta omalaatuinen tiedemies on elokuvista tuttu tyyppi. Tosielämässä moni on törmännyt virheetöntä kirjakieltä puhuvaan...
Artikkeli
Tarkkaavaisuushäiriön lääkehoito kiven alla
Tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi voi olla luokan ylivilkas ja keskittymiskyvytön häirikkö tai pulpettiin kellonsoinnin jälkeen unohtuva haaveilija....
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Uutispalvelu Duodecim

uutistoimitus, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Viimeisimmät keskustelut

Uutinen
Riittävän pitkään nukkuminen aina kannattaa, myös koulunkäynnin kannalta. Tuore...
Uutinen
Vanhempien kannattaisi tarkistaa kuinka paljon heidän lapsensa käyttävät suolaa...

Viimeisimmät blogikirjoitukset