Mielenterveyspotilaan syöpä jää usein huonolle hoidolle

Mielenterveyspotilaat kuolevat syöpään muita todennäköisemmin, vaikka syöpäkasvaimet eivät ole heillä tavallista yleisempiä. Australialaistutkijoiden mukaan tämä johtuu mielenterveyspotilaiden syöpien riittämättömästä hoidosta. Usein syövät myös todetaan heillä myöhempään, jolloin kasvaimet ovat alkaneet levittää etäpesäkkeitä.

Australialaiset saivat tuloksensa yhdistämällä tietoja mielenterveys-, syöpä- ja kuolintietorekistereistä vuosilta 1988–2007. Tänä aikana mielenterveyspotilailla todettiin yhteensä 6 600 syöpää.

Kun mielenterveysongelmista kärsiviä verrattiin muuhun väestöön, potilaiden riski sairastua syöpään oli hieman pienempi, mutta heidän syöpäkuolleisuutensa oli selvästi korkeampaa. Miesten syöpäkuolleisuus oli noin puolet suurempaa ja naisten kolmanneksen suurempaa, jos heillä oli todettu jokin mielisairaus. Lisäksi heistä selvästi useampien syöpä oli levittänyt etäpesäkkeitä ennen diagnoosia.

Kun tutkijat selvittivät potilaiden saamia syöpähoitoja, he havaitsivat mielenterveyspotilaiden päässeen leikkaushoitoon noin viidenneksen harvemmin. Etenkin tämä koski suolistosyöpiä sekä rinta- ja kohdunkaulan syöpää. Lisäksi rintasyöpään, kohdunrungon syöpään tai suolistosyöpiin sairastuneet mielenterveyspotilaat pääsivät muita harvemmin sädehoitoon ja kemoterapiaan.

Samansuuntaisia havaintoja on myös Suomesta. Mielenterveysongelmaiset eivät meilläkään pääse hoitoon yhtä hyvin kuin muut, minkä lisäksi usein heidän fyysiset vaivansa jäävät mielenterveysongelmien takia hoitohenkilökunnalta huomaamatta. Mielenterveyspotilaat kuolevat Suomessa 10–20 vuotta nuorempina kuin muu väestö.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Archives of General Psychiatry -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Archives of General Psychiatry 2012

Copyright Duodecim 2013

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.